Lasten suusta

Suomi-Ruotsi-finaalin kaukalo. Vettä sataa. ”Onpa taas kauhea sää”,
puuskahdan kantaessani toisessa kainalossa puoliunista neljävuotiasta ja
toisessa kainalossa hänen reppuaan, minun laukkuani ja eväspussiani.
”Koska on niin liukasta ja sataa vettä”, sanon.
äiti, minähän tykkään vedestä! Tykkään ottaa sadetta kielelle ja kun se sataa minun nenänpäähän!” sanoo hän ja nauraa.
hullunhauskaa pelleä. Sama neiti katsoo niitä silmät pyöreinä. Koska istumme
terveyskeskuksen aulassa ja telkkari on kaukana, eikä siinä ole ääntä, en ole
varma, mitä pellejä ne on ovat.
käyvät ilahduttamassa sairaalassa olevia lapsia, jos niitä vaikka jännittää
olla sairaalassa. Neidin silmät leviävät vieläkin enemmän. ”No mua
jännittäis nuo!” hän sanoo kauhua äänessään. Ketäpä ei!
menet syksyllä kouluun? Enkö mä ole kieltänyt kasvamisen, että olisit aina
äidin vauva!?”
niin isi on kasvattanut mua salaa!”
ottavat puhelimen ja huutavat, että APUA POLIISI, lapsella on paita huonosti,
milli selkää näkyy, kun ne menevät ulos! Apua!”
kolmipyöräinen!” (kolmas pyörä)
sieltä puusta.” Tyttö 2 vuotta pysähtyneenä päiväkodin pihalle, katse
haltioituneena puussa olevassa oravassa. Tartu hetkeen äiti, työ voi odottaa
hetken.
elämän tärkein toive: ”Ota mut syliin ja katso mua!”
***
kotona, kun pitäisi jo lähteä hoitoon. Kumpikin itkee. Aiheena on se, onko
isosiskon unikoira synnyttänyt pikkuveljen unikoiran vai ei. Tytön mielestä on,
pojan mielestä ei.
edisty. Veli, 1, on jo kuumissaan ulkovaatteissa ja purkaa samalla juuri pakattua kerhoreppua.
Äiti hermostuu ja korottaa ääntään. Pitäisi jo mennä.
olevaan suureen peiliin ja huokaa ymmärtäväisesti: ”Taitaa olla kaksi
lasta ja rouva Vilijonkka”.
me ei saada lahjoja vaan pelkkiä risuja, niin me voidaan rakentaa niistä
risuista sisään maja!”
kysymyksen, johon äiti ei osaa vastata.
tyttö, 3, hyvin hämmästyneenä.
sitten toiseen keinuun. ”Otapa välillä itse vauhtia, niin äiti menee tähän
toiseen keinuun.”
lasten päälle. Tyttö, noin 3, alkaa torua äidillisesti:
kielletty sana, käytetään mieluummin, että joku tekee väärin.
minä kaivoin korvaa, niin se haisi ihan isin sukille!”
kauppaan astuu nainen, jolla on täysin samanlainen paita päällä kuin minulla.
Nainen on kaksi kertaa minua isompi ja hyvin rehevä. Tyttö vertaa minua ja
naista kauan.
kysyy kuuluvasti. Edessämme kävelevä mies kääntyy katsomaan itse, että mitä hän
vastaisi, jos häneltä asiaa rinnoistani kysyttäisiin.
miestä virnistäen. Mies kääntyy nolona.
kaatui tuolilla! Tuoli selvisi kaatumisesta, mutta veli ei!”
pehmeä pyllähdys.
muuten sienet voi kuolla!”
saisinpa heti koiran, niin ei, mutta jos se on viisas toive, että löytäisinpä miehen,
niin se voi toteutua!”
mutta se ei onnistu.”
naimisiin.”
sitten me voidaan mennä naimisiin. Milloin me voidaan mennä?”
joku muu kuin oma sisarus senkin takia, että sisarusten kanssa ei voi saada
lapsia.
naisen kanssa. Saadaan kumpikin lapsi. Kun sun mies ja mun vaimo menee
kauppaan, lukitaan ovet, eikä päästetä niin enää sisälle. Sitten me saadaan
olla yhdessä ja meillä on lapset!”
hetket lasteni kanssa. Kun lapset tappelevat ja tuntuvat lähes vihaavan toisiaan,
voin avata lapsille kirjoittamani päiväkirjat ja lukea, miten isosisko itkee,
koska pikkuveli nukkuu niin kauan päiväunia ja hänen ikävänsä on jo liian
suuri.
korvatulehduksista, sairaalareissuista.
vauvan syntymän tuomasta huumaavasta onnesta, jota suurempaa ei ole. Luen
pienistä käsistä, jotka tarttuvat kaulaani ja rutistavat lujaa. Luen märistä
pusuista. Luen vapisevin huulin ja kyyneleisin silmin päiväkodin ikkunaan jäävästä
elämän suurimmasta rakkaudesta.
muista, koska lapset kasvavat, eivätkä enää pussaa toisiaan kesken päivän ihan vain siksi, että ovat saaneet toisensa.
EDIT: Jaoin tämän tekstin tuttuun tapaan blogini Facebookissa (liity tykkääjäksi tästä, ilahtuisin kovasti!). Kirjoitin näin: ”Luin tänään lapsille kirjoittamiani päiväkirjoja. Minun aarteitani, päiväkirjat ja lapset <3”
Sitten aloin nauraa itsekseni ja jatkoin näin: ”Siis
luin tänään itselleni päiväkirjoja, jotka olen kirjoittanut lapsista.
Nyt mua järkyttää ja vähän naurattaa ajatus, että olisin lukenut
lapsilleni ääneen omia päiväkirjojani…”
Mutta sinä voit kyllä lukea myös
minun päiväkirjaani! Vuodatukseen jääneistä vanhoista blogiteksteistäni löytyy tämä: Vuonna 1995.
Kommentit