Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvan arvostelu

Tunnettehan Tatun ja Patun, nuo keltaiseen ja pinkkiin pukeutuneet veljekset Outolasta? Juuri ne hassunhauskat pojat, joille sattuu koko ajan kaikkea hassua, ja joita Veera opastaa kärsivällisesti! Siis nuo lastenkirjallisuuden Hessu Hopon ja Mister Beanin. Niin tunnemme mekin!

Koska olemme Tatumme ja Patumme lukeneet, olemme odottaneet innolla Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvaa. Kauan odotettu päivä tuli tämän viikon maanantaina, kun pakkasimme leffaherkut mukaan ja lähdimme Kaksplussan ja Nordisk Filmin tarjoamaan kutsuvierasnäytökseen katsomaan Tatun ja Patun jouluun sijoittuvan elokuvan jo ennen 19.10. olevaa ensi-iltapäivää.

Minä, Aava, Henrik, Matilda ja kaksi ystäväämme avasimme popparipussit ja otimme mukavan asennon leffateatterin punaisilla penkeillä. Olimme lukeneet etukäteen, että elokuvassa veljekset matkustavat junalla Outolasta jouluiseen Helsinkiin tapaamaan ystäväänsä Veeraa. Kaupungissa poikia odottaa Veeran järjestämä mahtava yllätys. Veera on kuitenkin myöhässä rautatieasemalta, ja veljekset suuntaavat omin neuvoin suureen kaupunkiin.

Tiesimme, että seuraa hullunkurisia sattumuksia pursuileva seikkailu, jossa Tatu ja Patu viilettävät pitkin kaupunkia etsiessään tietään Veeran luo. Innokkaat veljekset haluavat kiihkeästi kuulua joukkoon ja toimia kuten paikalliset joulunvalmistelijat, ja onnistuvatkin siinä melkein. Taidemuseosta löytyy “lahjakas” taiteilija, tavaratalossa joulupukki ja -kuusi menevät iloisesti sekaisin ja kaneliahan voi heittää puuron sijasta vaikka kainaloon!

Vain vähän reilun tunnin kestänyt elokuva loppui kaikkien meidän mielestä ihan kesken! Tatun ja Patun hauskoja keksintöjä, väärinkäsityksiä ja toilailuja olisi mielellään katsellut paljon kauemminkin. Elokuva loppui siihen, mistä mielestämme kaikki hauskuus olisi vasta alkanut!

Lue alta seurueemme ajatuksia elokuvasta.

Tatu ja Patu oli Helsingissä ja Veera etsi niitä! Ne meni kauppaan, joka meni kiinni. Hauskinta elokuvassa oli, kun Tatu ja Patu menivät hissiin ja se olikin sovituskoppi! Eihän se liikkunut! Sitten Tatu ja Patu menivät liukuportaisiin koko ajan väärään suuntaan, se oli hassua! Kivoin kohta oli, kun Veera näki Tatun ja Patun ja sai esitellä heidät vanhemmilleen. Tyhmintä elokuvassa oli, että minua pelotti pimeässä kaupassa ja Linnanmäellä. Halusin lähteä heti kotiin, mutta pidinkin vain vähän aikaa silmiä kiinni äidin sylissä. Mielestäni tätä elokuvaa voisi suositella minun serkuille.

Elokuvan vitsit olivat kyllä tosi hyviä, niin kuin ihan se, että kanelia laitetaan kainaloon. Mielestäni elokuva on paras 5‒7-vuotiaille, koska minun ikäisteni vitsit ovat jo vähän rankempia. Me esimerkiksi roustaamme ja servaamme kavereiden kanssa koulussa toisiamme. Silti tykkäsin elokuvasta ja voisin katsoa sen uudestaan. Näyttelijät Riku Nieminen ja Antti Holma ovat aina tosi hauskoja, joten oli hyvin valittu heidät Tatuksi ja Patuksi. Olemme lukeneet niin paljon näitä kirjoja, että olisimme halunneet nähdä enemmän tuttuja keksintöjä niin kuin aamutoimikoneen. Miinusta tuli parista kirosanasta ja elokuvan lyhyestä kestosta.

Elokuva sopii hyvin 5‒10-vuotiaille lapsille ja lapsenmielisille aikuisille. Teineille se ei sovi. Plussaa elokuvassa oli sellainen hillitty ja vähäeleinen hauskuus, joka syntyi Tatun ja Patun tietämättömyydestä ja piittaamattomuudesta. Koska he tulivat Outolasta, ihmettelivät he kaikkea ja sekoittivat asioita. Miinusta tuli muutamista sanoista, jotka ovat tarkoitettu aikuisille, niin kuin yksi kirosana ja idiootti. Ne eivät kuulu lastenelokuvaan.

Yksi elokuvan suurimmista nautinnoista
oli ehdottomasti jouluisen Helsingin yhtä aikaa rauhallinen ja elämää
sykkivä talvitunnelma. Erityisen vaikutuksen tekivät Veeraa näyttelevän
Eedit Patrakan ja Marttia näyttelevän Sulevi Peltolan roolisuoritukset,
jotka menivät suoraan luihin ja ytimiin. Patrakan reipas ja päättäväinen
roolisuoritus kuvasti hyvin lapsen määrätietoisuutta, sadun maailmaa ja
sellaista oikeaa ja reipasta Tiina-kirjojen lapsuudenaikaa, josta on jo
osa kadotettu tänä lastenkin kännykkäriippuvuuden ja päiväkoti-ikäisten
syntymäpäiväjuhlien kilpavarustelun aikakautena. Peltolan herkkä ja
koskettava tulkinta oli todella pysäyttävä ja yksinkertaisesti kaunis.
Äiti-ihmisiä puhutteli kovasti!

Elokuvan miljöö on hassu sekoitus
80-luvun kiireettömyyttä, vaatetyyliä ja sisustusta ja 2010-luvun
kännyköitä ja sosiaalista mediaa. Veeran asu ja koti noudattavat niin
tarkasti kirjan menneiden vuosikymmenten tyyliä, että on suorastaan
hämmentävää olla yhtäkkiä keskellä Instagram-kuvausta.

Elokuva
tarjoaa aikuiskatsojalle yhden yhteiskunnallisen keskustelun kuuman
perunan, joka ei taas seurueemme lapsista ollut mitenkään mainittava
juttu. Virkistävä ja iloinen yllätys minun mielestäni, mutta uskon, että
joku elokuvayleisössä kohahtaa, kun asia tulee esille.

Tatun ja
Patu toilailut ja hauskat sanat toivat uutta ja virkistävää vaihtelua
jouluun sijoittuvien elokuvien kirjoon. Aion ehdottomasti ottaa käyttöön
ensi jouluna huudahduksen ”joulurauhoitu” ja käsitteen ”jouluströsseli”
(joulustressi). Virkistäviä näkökulmia jouluun!

Veeran lupaama
yllätys, koko elokuvan kohokohta, oli ehkä vähän liian yksinkertainen
lastenkin mielestä. Muutamat elokuvan kohdat olivat herkälle
5-vuotiaalle liian pelottavia, mutta 4-vuotias taas ei pelännyt. Vitsit
ja keksinnöt olivat hauskoja, mutta itse juoni oli vähän turhan
suoraviivainen ja ennalta-arvattava. Aikuisten ja lasten suhde ja
vanhemmuuden käsittely sekä Helsingin upea miljöö pelastivat paljon.
Holman ja Niemisen veikeät naamat ja hulvaton roolisuositus sekä aiemmin
mainitut Patrakka ja Peltola olivat rooleissaan vakuuttavia ja
loistavia.

Meidän seurue antaa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvalle 4/5 tähteä! 

Elokuvaliput saatu yhteistyöstä Kaksplussan ja Nordisk filmin kanssa.