Tilaa lehti Näköislehti Uutiskirje
Yli pyykkivuorten

Äidiksi 23-vuotiaana: Jäin paitsi vain opiskelijabileistä

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Nuoret saavat lapsia, koska eivät osaa ehkäistä.

”Oliko se vahinko”, kuiskittiin selkäni takana ja kysyttiin suoraankin. Ei ollut, ei todellakaan ollut, ja sitä paitsi: keneltä tuollaista saa kysyä? Ei niissä tilanteissa voi kuin tuijottaa suu auki. ”Noin nuori ja raskaana”, jupisivat keski-ikäiset rouvat kadulla takanani. Jatkoin hiljaa matkaa vaikka mieleni teki pysähtyä, kääntyä ja kysyä, miksi 23-vuotias, naimisissa oleva nainen on nykyään liian nuori äidiksi. Eihän ennenkään ollut.”Hannalla on varmaan kohta maha pystyssä”, sanoi joku kenties hieman pilkallisesti mennessämme naimisiin. ”En ole ikinä ajatellut, että olisit äitityyppiä”, sanoi toinen kertoessamme onnellisena, että saamme vauvan. ”Mitä tapahtuu opiskeluillesi?” kauhistui yksi keski-ikäinen nainen.Kiitos huolenpidosta, mutta ei kuulostanut kivalta. Olisi riittänyt yksi sana: onnea. Ei elämäni saati edes opiskeluni tähän ollut loppumassa!

Täytyy seurustella riittävän kauan ennen lasten saamista.

Sanottiin, että täytyisi olla aika kauan yhdessä ennen kuin alkaa lapsia tekemään. Kuinka kauan on kauan? Me olimme olleet yhdessä kuusi vuotta ennen kuin päätimme, että haluamme esikoisemme. Olimme myös menneet jo naimisiin. Silti joidenkin mielestä saimme lapsen liian aikaisin, liian nuorina ja harkitsematta. Onneksi suurin osa, ja varsinkin koko lähipiiri, otti uutisemme vastaan onnenkyyneleet silmissään.

Ennen lasten hankkimista täytyy valmistua ammattiin ja saada työpaikka.

En uskaltaisi hankkia lasta ennen kuin minulla ammatti ja työpaikka, ajattelevat monet. Minä en ajatellut niin vuonna 2003 enkä ajattele nytkään. Ystäväni ympärilläni ovat valmistuneet ja saaneet töitä riippumatta siitä, ovatko he tehneet lapsensa 20-, 30- tai 35-vuotiaina ja kesken opintojen, ennen niitä tai niiden jälkeen. Opiskelut, työllistyminen ja lasten saaminen eivät liity mielestäni toisiinsa mitenkään varsinkaan tässä työllisyystilanteessa.

Nuorilla ei ole varaa lapsiin.

Me halusimme lapsen ja saimme sen. A. oli uran alkuvaiheessa, minä yliopisto-opintojen keskivaiheessa. Ostimme markkinoiden halvimmat vaunut. En tiennyt mitään vesipilareista, turvaistuinvertailuista ja ergonomisesta kantamisesta. Kun lähikaupasta ei saanut punaista haalaria, ostimme tytölle sinisen. En voinut kuvitellakaan, että äitiyspakkauksen vaatteita ei olisi käytetty.
En hurahtanut lasten merkkivaatteisiin tai tiettyihin rattaisiin. Meillä oli kaikki mitä tarvitsimme: ruokaa, vaatteita, rajoja ja rakkautta. Käytetyt tavarat ja vähäinen tavaramäärä riittivät ihan hyvin. En edes ymmärtänyt, että jotkut toiset rattaat olisivat olleet paremmat kuin meillä olevat tai että lapsi olisi tarvinnut tietyn malliston tapetit omaan huoneeseen. Raha riitti siihen, mitä tarvitsimme.
Vuonna 2004.

Nuoruus jää elämättä, jos saa lapsen nuorena. Jää paljosta paitsi.

Mistä jäimme paitsi tullessamme vanhemmiksi 23- ja 24-vuotiaina? Nuorena lapsen saamisen vuoksi jäin paitsi opiskelijabileistä, joihin en vauva-aikana edes halunnut mennä. Kun palasin yliopistoon, olivat muut edenneet opinnoissaan enkä päässyt enää luontevasti osaksi opiskelijaporukkaa. Ystäväporukkani oli muodostunut kuitenkin jo enemmän lapsiperheistä, joten menetys ei ollut suuri. Käperryimme kotiin omasta tahdostamme, mutta jos halusimme, pystyimme yhä menemään ystäviemme kanssa vaikka konsertteihin toisen jäädessä hoitamaan lasta. Jäimme vapaaehtoisesti pois muilla edessä olevasta lujasta putkesta rilluvuosien.

Kolmen lapsen vanhemmuus vie joskus ajatusleikkiin siitä, millaista olisi, jos ei olisi lapsia tai jos olisi lähellä tukiverkkoja. Meillä olisi spontaaneja reissuja keikoille, ravintoloihin ja jopa ulkomaille kahdestaan. Nautimme kuitenkin isosta perheestämme ja jo isoista lapsistamme. Voimme tehdä yhdessä vaikka mitä kivaa. Emme jää mistään paitsi, päinvastoin: on valtava rikkaus, että meillä on tässä iässä reilustikin alle 40-vuotiaina jo näin isot lapset ja näin iso perhe. Saamme nukkua viikonloppuisin pitkään, ja lapsista on seuraa ja valtavasti iloa.

Tiedän silti, mitä kahdessa eri oppilaitoksessa opiskelu, kolme lasta ja pitkät hoitovapaat ovat maksaneet minulle. Pankkitiliäkin näkyvämmin äitiys näkyy cv:ssani. Ansioluettelossani ei lue onnistuneita pottakoulutuksia, puolentoista vuoden tuskaisaa lapsen diagnoosin etsimistä, ennakoimistaitoa sopivankokoisten kausivaatteiden, luistinten ja iänmukaisten, kehittävien oppimislelujen ja -pelien hankinnasta, miehen työpaikan vuoksi oman työn, omien ystävien ja kaiken tutun menettämistä ja uutta alkua uudessa maakunnassa eikä lapsi sylissä istuttuja kymmeniä ja kymmeniä öitä. Töitä ehtii kyllä tehdä lasten kasvettuakin, mutta työmarkkinat voisivat silti entistä paremmin huomioida, miten perheenperustaminen näkyy selkeästi naisten työhistoriassa työvuosien määrässä.

36-vuotiaana koen välillä olevani työelämässä 10 vuotta nuorempi kuin ikäiseni kollegat. Lapsiperhegenressä koen taas olevani 10 vuotta ikäisiäni vanhempi. Moni ystäväni elää nyt kahden pienen lapsen kanssa samaa elämänvaihetta kuin minä 10 vuotta sitten. Toisaalta olen määrätietoisesti edistänyt ammatillista osaamistani erilaisilla freelancer-, vapaaehtois- ja projektitöillä myös perhearjen keskellä. Viis cv:sta, tämän polun valitsisin uudestaankin!

Nuorena jaksaa paremmin.

23-, 26- ja 31-vuotiaana en nähnyt eroa esimerkiksi yövalvomisten jaksamisella. Sen sijaan kolmas raskaus yli 30-vuotiaana oli ensimmäisten 17 raskausviikon pahoinvoinnin vuoksi niin tuskaista, että en ikinä enää haluaisi kokea sitä. Se oli kuin kuukausia kestävä maailman pahin humala ja krapula, jota pahensivat työ, kotityöt ja kaksi vilkasta lasta. Onni oli silti yhtä syvää jokaisella kerralla.

Nuoret eivät osaa kasvattaa lapsia.

Nuoret ovat ihan yhtä hyviä vanhempia kuin iäkkäämmätkin vanhemmat. Vanhemmuus ei katso ikää.

Kaksi lasta, tyttö ja poika, on ihanne.

”Ensimmäistäkö odotat”, kysyttiin hymyillen odottaessani kuopusta. ”Ei kun kolmatta”, vastasin hymyillen. ”Ai jaa, onko hän sinun ja miehesi ensimmäinen yhteinen”, kysyttiin iloisesti onnitellen. ”Ei kun kolmas”, vastasin. ”Kolmas!” vastattiin tai oltiin vain hiljaa eikä todellakaan onniteltu. Jopa osa läheisistä kauhistui.

”Teillähän on jo tyttö ja poika”, huudahdettiin, kun paljastui kolmas odotuksemme.

Oikea ikä vanhemmaksi tulemiselle on …

Jokaisella on oma mielipide sille, koska on hyvä aika saada lapsi. Ei kukaan voi sanoa toiselle, koska työn, opiskelun, rahan, asumisen, mielenterveyden tai puolison kannalta on juuri hänelle ihanteellisin aika. Sitä paitsi: lapsia ei hankita, heitä saadaan.

Onko oikeaa ikää tulla vanhemmaksi? Onko ikä vain numero vai oikeasti vanhemmuutta määräävä tekijä? Marja Hintikka Live pureutuu maanantaina 7.11. vanhemman oikeaan ikään. Mitä mieltä sinä olet?

Lue myös

Suosittelemme

X