Yli pyykkivuorten

Työssäkäyvän arki-illat ovat ihan liian lyhyitä!

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
tatuointi

Katsoitko eilen sen mielenkiintoisen dokkarin? En.

Eilenhän alkoi se sarja, kai katsoit ekan jakson? En.

Etkö sä nyt vieläkään ole käynyt hiihtämässä oikein kunnon lenkkiä yksin? No en.

Nythän menee enää tämän viikon se leffa, nyt käyt kyllä katsomassa. Ööö… aha.

Oletko lukenut sen kirjan, siinä oli se… ”Lainanne ovat erääntyneet.”

Voitaisko tavata vaikka torstaina? Hmmm… Vanhempainilta on siinä ja pojan treenit ja…

Liikuthan tarpeeksi? Sekä salilla että juoksemassa pitäisi käydä! Öö… mitä?

Kuinka monta kertaa viikossa hikoilet liikunnan avulla? No tuota…

Kyllä sun pitäisi käydä katsomassa se taidenäyttely! Häh?

 

Toisinaan en ymmärrä, miten toisilla on niin paljon aikaa. Ehkä he eivät käy töissä tai ehkä heillä ei ole yhtä, kahta tai kolmea lasta. Ehkä heillä on enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla.

Välillä eteeni nousee keskusteluja ja kirjoituksia siitä, miten paljon pitäisi liikkua. Pitäisi lukea paljon, liikkua valtavasti ja ulkoilla. Leipoa leivät itse, vaihtaa huonekasveihin mullat ja sulattaa pakastin. Aikuisen ihmisen täytyisi seurata aktiivisesti politiikkaa, lukea lehtia ja katsoa uutisia. Sähköposteihin, Wilmaan ja muihin muistettaviin asioihin täytyy reagoida heti.

Välillä tuntuu, että selviän juuri ja juuri hengissä arkipäivistä. Jos iltaan kuuluu kauppareissu, ei mitään muuta ehdi. Vaikka meillä ei ole enää pieniä lapsia, jotka pyörremyrskynä saattavat vaaraan huonekalut, kukat, kotieläimet, itsensä, sisaruksensa ja naapureiden kalliit autot ja muun irtaimiston, täyttyvät illat silti. Isotkin lapset ansaitsevat vanhemman huomiota ja aikaa.

Ajattelin kuvata ja kirjoittaa ylös maanantaista perjantaihin, mitä teen arki-iltaisin. Koska iltojani värittää se, että en ehdi juuri mitään enkä saa tarpeeksi omaa aikaa ilman yöunista nipistämistä, luovuin ajatuksesta. Luovuin ajatuksesta kuvata järkkärillä joka hetki monen päivän ajan, joten kuvasin päivän ajan kännykällä, joka taisi olla sormijäljistä likainen. Kuvista ei tullut hyviä, mutta ne kertovat elämästä. Ne kertovat maanantai-illasta, jolloin olin väsynyt, mutta arjestani onnellinen.

Vaikka meitä on kaksi jakamassa vastuun ja kokemassa näitä kolmea ihmettä, jotka ovat jo lähteneet kehdoistaan laajaan maailmaan, niin silti illat ovat useimmiten täynnä.

En vaihtaisi mitään. En hetkeäkään. Halusin monta lasta, aiemmin jopa enemmän kuin nämä kolme, mihin määrään jäimme. Silti joskus pieninä hetkinä mietin, millaista olisi päästä töistä kello 16 eikä kukaan vaatisi minulta mitään koko iltana. Olisi koko ilta aikaa vain itselle ja kenties puolisolle. Joskus meillä on sitten niin, mutta onneksi ei vielä.

Maanantai-ilta 23.1.2017

Olen maanantaisin töissä vähän kauempana, joten työmatka on pitempi. Olin vähän tavallista myöhempään töissä. A. haki Aavan hoidosta, teki ruuan ja lähetti Henrikin kimppakyydillä sählytreeneihin. Ajelin sysipimeydessä kotiin.

18.10. Kotona! Syön tonnikalasalaattia.

18.25 täytän tiskikoneen.

18.31 täytän pyykkikoneen.

18.34 käyn kurkkaamassa Aavaa, joka leikkii huoneessaan. Menemme hetkeksi olohuoneeseen lukemaan Barbapapaa. Ihastelen Aavan pieniä jalkoja, jotka näkyvät viltin alta.

19.05 lähden kiireellä palauttamaan kirjastoon kirjaa, jossa oli vain viikon laina eikä sitä voi uusia netissä. Tässä elämäntilanteessa viikon laina-aika tuntuu naurettavalta. En osaa tarttua kirjaan, josta saisin viikossa luettua ehkä 20 sivua. Kaveriaan tapaamassa ollut Matilda tapaa minut sovitusti kirjastossa. Päätän lainata kuitenkin, kenties itseäni huijatakseni, kirjan uudestaan. Matildakin on löytänyt kirjan, jota on etsinyt kauan.

19.25 käymme ostamassa kaupasta hedelmäsalaattiin aineksia.

19.36 olemme kotona. Päivän ulkoiluni on siinä, että haen päivän postin. Edellisten asukkaiden jättämä pöllö on sympaattinen portinvartija.

19.55 Aava on jo laittanut yöpuvun päälle. Hän syö iltapalaa. Istun viereen ja aloitan metatöiden sarjan. Paperikalenteriin ja seinäkalenteriin ylös partioleirejä, harjoituksia, sovittuja reissuja, syntymäpäiviä, työmatkoja, kokouksia… Luen Wilma-viestejä ja totean, että olen unohtanut varata keskimmäisen arviointikeskustelun. Opettaja vastaa viestiin heti. ”Ihmettelinkin, kun teidän perheestä ei ole kuulunut mitään.” Kun kerron sekä minun että A:n uudesta työstä ja sen myllerryksestä, vastaa opettaja, että ”ja vielä tämä uusi arviointikeskustelu”. En malta olla lisäämättä, että meillä on parin viikon sisällä myös päiväkodin vasu ja yläkoulun arviointikeskustelu…

20.15 A. pesee Aavan hampaat minun tutkiessa vielä Wilmasta kokeita, liikuntavarustuksia ja tuntimerkintöjä. Vien Aavan hänen huoneeseensa. En halua tinkiä Aavan iltasadusta kuin vain silloin, kun nukkumaanmeno on venynyt ihan liikaa. Emme kuitenkaan pääse aloittamaan heti kappaletta Risto Räppääjästä, koska Aavan on ihan pakko tehdä äkkiä Aku Ankalle harkkosaksilla lobotomia.

20.45 Aava on peitelty ja pussailtu nukkumaan ja halattu vielä senkin jälkeen pari kertaa. A. käy Henrikin luona peittelemässä hänet ja vaihtamassa muutaman sanan päivästä. Avaan tietokoneen ja teen jotain historiallista ja pysäyttävää: ilmoitan Aavan eskariin! Hui sentään. Meillä eskari on koulussa, joten koulumaailma 600 oppilaan koulussa on jo ihan kulman takana.

21.15 juttelen Matildan kanssa yläkouluasioista ja kaverisuhteista hänen huoneessaan. Tuntuu, että ainoa hetki, kun hänelle on aikaa ja hän on itse kotona ja kaikki läksyt ja muut on tehty, on silloin, kun pitäisi jo olla kiireesti menossa nukkumaan. Musta-valkean peiton alla hän on, aarteeni. A laittaa pyykit kuivumaan.

21.26 totean Matildan ottamasta kuvasta, että näytän juuri niin väsyneeltä kuin uskoinkin. Silmäpussit, osa minua.

21.45 olen yhä pesemässä naamaa ja hampaita vessassa.

22.05 luen hetken kännykällä somea ja laitan kännykän soimaan. Nyt alkaisi se oma aika, jolloin ehtisin lenkkeillä, lukea, katsoa telkkaria tai blogata. Koska kello soi kuudelta, en jaksa mitään niistä. Ehkä jonain muuna päivänä ehdin tehdä jotain jo ennen kahdeksaa, kenties jopa jo klo 19 aikaan. Mies vetää minut kainaloonsa peittonsa alle ja halaa lujaa. Yleensä tässä vaiheessa sanomme vitsillä, että ai kiva, sinäkin olet tullut kotiin. Miten meni päivä?

En kaipaa ajanhallintaohjeita, en moitteita enkä sääliä. Sen sijaan postaukseni sanoma on teille muille, jotka välillä ette ehdi edes hengittää päivien tai iltojen aikana:

Unohdetaan vaatimukset kuntosalista ja kulttuurista. Syödään mikä tuntuu hyvältä. Ei mennä ulos väkisin, jos ei ehdi. Annetaan kukkien virua vanhoissa mullissaan.

Hiihdetään sitten joskus. Otetaan lapsi syliin ja luetaan satu. Tiivistäen: #arki #väsynyt #onnellinen #lovemylife #ruuhkavuodet #lapsiperhe #unelmienperhe #ihanatlapset #ihanamies

Mitä te ehditte tekemään iltaisin? Ehdittekö päiväkotipäivän jälkeen ulos?

Lue myös

X