Yli pyykkivuorten

Lasten yksityisyys netissä

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
Amalfin rannikko, Maiori

Lasten yksityisyys netissä puhuttaa aika ajoin. Lähiaikoina aiheesta ovat kirjoittaneet muun muassa bloggaajat blogeista Tehtävänimikkeenä Laura, Munakoisoni ja minä ja Poikien äiti. Tämä aihe herättää valtavasti tunteita, joten ajattelin kertoa, miten minä toimin.

Pohdin monta vuotta blogin avaamista, mutta en uskaltanut yksityisyysasian takia. Kun Keliakialiitto haki keväällä 2015 bloggaajia ryhmäblogeihinsa, päätin hakea mukaan. Keliakia-tietoisuuden ja vertaistuen jakaminen tuntuivat tosi tärkeältä, joten rohkaistuin. Hain ja pääsin lapsiperhearjesta kertovaan ryhmäblogiin Arjen murusia.

Tein heti alussa päätöksen: ei lasten kasvoja, ei lasten nimiä, ei minun sukunimeäni. Otin lasten nimirimpsuista kullekin käyttöön yhden nimen. Tuntui hyvältä blogata lapsen sairauden tuomista asioista niin, että lapsi ei ollut itse näkyvissä. Tietenkin mietin todella kauan, onko minulla oikeutta kirjoittaa lapseni sairaudesta. Päätin kuitenkin, että kun teen sen kauniisti ja hyvin, otan riskin. Miehelleni tämä sopi.

sisko ja veli

Sydämet lasten kasvoilla

Kun olin kirjoittanut kevään ja osan kesästäkin 2015, aloin huomata, että ryhmäblogi ei enää tuntunut omalta. Pohdin kauan, ja päätin: avasin oman blogin. Jatkoin samoilla bloginimillä sekä lasten kuvaamisella takaa.

Ensin blogini oli Vuodatuksessa nimellä Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen, sitten Kaksplussan verkostossa Bloggerissa nimellä Yli pyykkivuorten ja nyt siis WordPress-alustalla Kaksplussan portaalissa. Huima matka, lyhyt aika. Mitä on tapahtunut lasten yksityisyydelle?

Alussa omassa blogissani oli aina vain takaa kuvia, sitten kuvia, joissa oli sydämet lasten kasvoilla. Pikku hiljaa alkoivat yleistyä Instagram, Snapchat ja muut sosiaalisen median kanavat. Sekä bloggaajat että muut somen käyttäjät jakoivat lastensa kasvokuvia. Pikku hiljaa aloin jättää sydämiä pois kasvoilta, mutta jatkoin periaatetta julkaista mieluiten vain takaa tai sivusta otettuja kuvia.

Lasten toisten nimien käyttö tuntuu yhä tosi hyvältä. Kyllähän lukijat saavat kutsumanimet halutessaan jotenkin selville, ja moni ne tietääkin, mutta kiitos, että kommenteissanne käytätte bloginimiä lapsistani. Ne riittävät hyvin.

Ei uimapukukuvia

Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa lasten netissä näkymisen suhteen. Minusta on hienoa, että jotkut eivät koskaan laita nettiin kuvia. Minä olen kuitenkin valinnut toisin.

Omalla henkilökohtaisella Facebook-sivullani näkyy joskus lasteni kuvia, mutta vain sellaisia, joihin olen kysynyt lapsilta luvan. Sekä oma että blogini Instagram-tili ovat julkisia, joten kynnys julkaista lasten kuvia on iso.  Blogin Facebook-sivuilla näkyy postauksissa olevia kuvia.

Huomaan, että julkaisen helpommin kuvia alle kouluikäisestä kuin kouluikäisestä. Koululaisistani julkaisen mieluiten vain takaa kuvia. Jos julkaisen kasvokuvan, olen saanut siihen lapselta luvan ja julkaisu on sellaisessa yhteydessä, josta ei ole haittaa lapselle. Aavasta olen nyt julkaissut muutamia kasvokuvia, mutta vain postauksissa, joiden sanoma on positiivinen.

En laittaisi kihomato-, täi- tai olen väsynyt lasteni kiukutteluun -postauksiini lasteni kuvia. En ikinä julkaisisi kenestäkään kuvaa alastomana, vessassa, uimapuvussa, itkevänä tai kiukkuavana. Miksi ihmeessä julkaisisin? Enhän julkaise itsestänikään.

sisarukset

Kirjoitan itsestäni, en lapsistani

Kun kirjoitan vaikka uhmaiästä tai murrosiästä, kirjoitan siitä, miten minä sen koen. Tämä on minun selviytymistarinani äitiydestä, ei lasteni päiväkirja. Kirjoitan vertaistueksi muille vanhemmille, en lapsiani tai puolisoani haukkuakseni.

On ehkä eri asia jakaa alle 4-vuotiaiden kasvokuvia kuin kouluikäisten. Siltikään en ymmärrä, miksi joku jakaa vaikka uimaranta- tai kylpykuvia minkään ikäisistä lapsista. Näyttäisinkö kylään tulleelle kaveripariskunnalle albumistakaan kuvaa, että tässä se meidän Kalle istuu potalla? Ööö… en.

Some on osa arkeamme

Aikuisia pelottaa some ihan samalla tavalla kuin 50-luvulla aikuisia pelotti rock and roll. Jos some ei ole itselle tuttu juttu, on helpompi kieltää. Viestintäalalla töitä tekevänä sanon, että some on jo osa arkeamme, ja sen pelisääntöjä kannattaa opetella. Lapsen kanssa tulee tarkasti käydä rajat läpi.

Siinä missä toinen teini jakaa suljetussa Instassa söpöjä kasvokuvia kavereilleen, toinen tekee julkisia livevideoita alusvaatteissa. Ei ehkä tarvitse kieltää kaikkea (paitsi alusvaatevideot), mutta opetetaan, kerrotaan, ollaan kiinnostuneita ja päätetään yhdessä pelisäännöt! Luotetaan lapseen.

Meidän Matilda innostui viime vuonna tubettamisesta. Kun olin kuunnellut hetken pyyntöjä, ehdotin kokeilua yhdellä videolla. Yle teki postauksestani uutisen, lue tästä uutinen Äiti ei antanut 13-vuotiaan kuvata itseään nettiin – tytär teki nerokkaan videon.

Jutussa oleva blogilinkki ei toimi, katso Matildan video tästä: Annatko lapsesi vlogata eli tubettaa?

Jäimme pohtimaan, ja loppujen lopuksi innostus hiipui. Hyvä niin.

Amalfin rannikko, Maiori

Yhteenveto lasten julkisuudesta netissä

Tällä hetkellä bloggaan näillä säännöillä:

  • Mieluiten vain takaa kuvia
  • Lapsen lupa kuvan julkaisuun (lapset 6, 11, kohta 14)
  • Lapsen kuva vain positiivisten aiheiden julkaisuun
  • Blogin aiheina asiat minun näkökulmastani, eivät lasteni

Tämä tuntuu tällä hetkeltä hyvältä. Kuka tietää, koska päätän, että en enää ikinä bloggaa tai alankin kirjoittaa niin, että lapseni eivät liity blogiini mitenkään.

Julkaisetko sinä lastesi kuvia somessa? Mitä ajattelisit, jos netti olisi täynnä omia lapsuuskuviasi omalla nimelläsi?

Lue myös

X