Mainos Yli pyykkivuorten

Olen yli 30, ei kiitos enää finnejä!

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kaupallinen yhteistyö

finnit, ihonhoito

Kaupallinen yhteistyö Elivo

Minulla on ollut aina huono iho. Aika monella alkaa iho rasvoittua murrosiän kynnyksellä. Aika monella on finnejä ja mustapäitä yläkouluikäisenä ja hetken sen jälkeenkin. Joillain on huono iho vielä 20-vuotiaanakin.

Sitten on joitain, joilla on yhä huono iho, vaikka on jo hankittu koulutus, työpaikka, mies, talo ja lapsetkin, eli ei ihan olla enää teini-iässä. Anonyymeistä finniongelmaisista päivää, haluatko liittyä joukkoon?

En muista aikaa, jolloin minulla ei olisi ollut edes vähän mustapäitä ja finnejä. Täytin tänä vuonna 37 vuotta. Tuntuu, että kasvoillani käydään jatkuvaa taistelua, jossa osapuolina ovat nuoruudesta kiinni pitävät finnit ja keski-ikää enteilevät rypyt. Yrittäkää nyt hyvänen aika päättää, kumpaa ikää elän! Saisinko vain yhden murheen kerrallaan kasvoihini, kiitos!

Ihostani voi suoraan seurata, mikä aika kuukaudesta on. Kun on menkat, on myös monta uutta finniä, eivätkä ne edes valitettavasti johdu siitä, että vetäisin suklaata surkeiden päivien lohdutukseksi.

finnit, ihonhoito

Suklaasta tulee finnejä, sanoi äitikin

Tähän ikään mennessä olen kokeillut näitä keinoja parantaa ihoani:

  • Suklaan ja muiden rasvaisten herkkujen vähentäminen. Just, ei vaikutusta. Paha mieli vain jäi.
  • Lääkekuuri, joka oli niin vahva, että lääkäri varoitti moneen kertaan tulemasta raskaaksi. Ei vaikutusta.
  • E-pillerit, jotka vaikuttavat myös ihon hyvinvointiin. Ihoni oikein räjähti täyteen finnejä, joista näkyvät yhä arvet. Ei jatkoon!
  • Hormonikierukasta luopuminen. Ehkä pieni vaikutus parempaan suuntaan.
  • Runsas veden juominen. Ehkä vähän apua, mutta isompi vaikutus oli jatkuva pissahätä.
  • Maidon juomisen vähentäminen, lähes lopettaminen. Ehkä jotain vaikutusta.
Elivo ihoravinne

Taisteluun finnejä vastaan, aseena ravintolisä

Tänä kesänä sain kokeiltavaksi Elivo Ihoravinteen. Se on ravintolisä, joka tasapainottaa ja parantaa rasvaista ihoa sisäpuolelta.

Elivo Ihoravinnekapselit sisältävät laktoferriiniä, B-vitamiinia ja sinkkiä. Laktoferriinillä on tulehdusta ehkäisevä vaikutus, ja se vähentää ihon punoitusta. Samalla se estää haitallisten mikrobien kasvua iholla. Laktoferriinin antioksidanttinen vaikutus nopeuttaa myös ihovaurioiden korjaantumista. Ravinteen sisältämät biotiini, sinkki sekä riboflaviini ja niasiini auttavat ihoa pysymään normaalina.

Tutkimusten mukaan ravinteella saa tuloksia aikaan jopa parissa viikossa. Aion kuitenkin syödä kapseleita 80 päivää eli kahden pakkauksen verran. Olen nyt käyttänyt kapseleita kuuden viikon ajan. Hieman ennen kuurin aloittamista päätin myös jättää maidon juomisen pois, jos se toisi apua sekä iho- että IBS-oireisiini.

Tulokset Elivo Ihoravinteen käytössä

Kuudessa viikossa olen saanut tällaisia tuloksia aikaan sekä maidon juomisen lopettamisella että Elivo Ihoravinteen käyttämisellä:

  • Vähemmän punoitusta ihossa. Olen käyttänyt lähinnä vain puuteria, en enää juuri ollenkaan meikkivoidetta.
  • Hieman vähemmän mustapäitä.
  • Menkkojen aikana ei ole tullut kuin korkeintaan pari finniä, ei enää leukaa ja poskia täyteen. Muuhun aikaan kiertoa ei ole tullut ollenkaan finnejä!

Minulla on kokeilussa myös Elivo Puhdistusvaahto. Myös meidän Matilda, kohta 14, on ihastunut siihen. Vaahto on ihanan pehmeää, ja mikä parasta: sillä voi puhdistaa myös silmämeikin. Kätevää ja nopeaa!

Elivo puhdistusvaahto

Jotenkin tuntuu, että nyt syksyn tullen on uutta intoa satsata omaan hyvinvointiin. Parempi iho, hyvää mieltä liikunnasta, ehkä viisi kiloa pois, kenties uusi sävy hiuksiin tai uusi kampaus, uusi harrastus…?

Osallistu arvontaan!

Saan ilokseni arpoa kahdelle lukijalleni Elivo Puhdistusvaahdon, Elivo Käsivoiteen ja Elivo Ihoravinteen. Yhden setin arvo on 40 euroa!

Osallistu arvontaan blogin kommenttikentässä kertomalla, millaisia arkirutiineja sinulla on ihonhoidossa. Mitä ihonhoitorutiinia korostat, minkä helposti unohdat tai mitä et koe tarvitsevasi? Osallistu arvontaan 11.10.2017 mennessä.

Onko täällä muita, joilla on huono iho vielä aikuisenakin? Mitä kaikkea olet kokeillut?

Seuraa Yli pyykkivuorten -blogia Facebookissa / Instagramissa / Blogit.fi-sivustolla

Lue myös

X