Yli pyykkivuorten

Äitien täytyy muistaa niin paljon, että lähtee järki

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
stressi

Minäpäs kerron teille, mitä kaikkea äitien täytyy muistaa. Tai en hyvänen aika kerro kaikkea, koska on keskiviikkoilta klo 18 ja minun täytyy tänään vielä kuljettaa poika treeneihin, laittaa iltapalaa, lukea iltasatua, käydä suihkussa, siivota vähän, mennä nukkumaan ennen puoltayötä… Ja jos kertoisin kaiken, niin tekään ette ehtisi tältä lukemiselta edes vessaan. Kerron siis jotain. No niin, oletteko valmiita? Näitä asioita äitien pitää muistaa, selvitellä ja tehdä:

  • Kuka on sairastanut vesirokon? Otetaanko influenssarokotukset? Onko särkylääkkeitä? Onko tämä nyt allerginen reaktio vai tuhkarokko?
  • Lääkäriajat, neuvola-ajat, hammaslääkäriaikojen varaamiset, tulosten soittamiset, työvuorojen ja työajan suunnittelu, kun lasten lääkäriajat ovat keskellä päivää…
  • Eväät, välipalat, kaupassakäymiset, synttärileipomiset, terveelliset ruokavaliot, erityisruokavaliot, ruokaympyrä, lautasmalli, vitamiinit, kotimaiset marjat ja listeriariskit
  • Kuskaukset, hakemiset, järjestelyt, selvittelyt, yhteydenotot, pohdinnat, päätökset, muistamiset, kiittämiset  ja nenien niistämiset
  • Harrastusten palaverit, harrastusten varaamiset, aikataulut, matkat, pelit, harrastuskaveri ja valmentajat
  • Läksyt, kokeet, lauantaikoulupäivät, leirikoulun varainkeruu, vanhempainillat (lue ihmeessä!), vanhempainvartit, lelupäivät, metsäretkien eväät, liikuntatuntien välineet ja ajoissa ehtiminen
  • Oikean kokoiset vaatteet, ulkovaatteet, kengät, monot, luistimet, vaipat, tutit ja harrastusvälineet
  • Pienten vaatteiden kierrättäminen, uusien ostaminen, rikkinäisten korjaaminen, oikean sään vaatteiden etsiminen ja vaatteista tappeleminen (lue ihmeessä!)
  • Heijastimet, henkivakuutukset, liikennesäännöt, pyörän lamput, pyöräilykypärät, turvaliivit ja namusedistä varoittamiset
  • Ruutuajat, tutista vierottamiset, unilelun katoamisesta koituvien kriisien selvittelyt ja kaveririidat
  • Raskausaika, vauvaikä, uhmaikä, leikki-ikä, kouluikä, murrosikä, keski-ikä ja omien lasten vanhainkotipaikkojen etsiminen sitten, kun itse on jo yli 90-vuotias
  • Kilpailutukset, sopimukset, laskut, nuohoojan tilaamiset, pihan kolaamiset, nurmikon leikkaamiset ja renkaiden vaihdot
  • Yellit, lellit, puurot, vellit, verot, korot, korkojen korot ja taas mennään rahan takii
  • Sylittelyt, halittelut, sadut, pusut, pesut ja pisut, mörköjen karkotukset, vielä yksi iltahali ja pehmolelujen ja pikkuautojen iltapusutteleminen
stressi

Eikö isä tee mitään?

Tässä vaiheessa lukemista muutamalle naisihmisille on kasvanut sarvi otsaan. Syynä äkilliseen yksisarviseksi muuttumiseen on ajatus siitä, että eikö isä tee mitään? Eivätkö nuo hommat kuulu isällekin? Kyllä, kyllä kuuluvat! Kyllä miehetkin tekevät ihan yhtä paljon asioita. Tällä aasinsillalla pääsen mukavasti eteenpäin tässä tarinassani. Muistakaa tuo isäviittaus.

Pohdin tämän tarinan kertomista teille viikon. Päätin nyt kertoa sen kuitenkin.

Koska siis kun äiti-ihminen muistaa nämä kaikki edellä luetellut asiat (ja paljon muutakin) ja ne ovat koko ajan mielessä, joskus voi tulla ihan totaalinen blackout. Pimenee ihan täysin! Minulle kävi niin viikko sitten.

Nainen autokorjaamolla

Autoni oikeassa takarenkaassa ei kestänyt ilma. Kun olin sitä pari päivää seurannut, ajoin auton huoltoaseman pihaan. Kävelin sisälle ja menin tiskille. Kerroin renkaan tyhjenemisestä ja kysyin, ehtisikö joku katsoa autoni rengasta. Sitten se tuli, ihan puskista.

-Eiköhän joku ehdi katsoa. Minkä merkkinen auto, kysyi mies tiskin takana.

Minä siinä toppatakkiin ja huiviin kääriytyneenä, suoraan töistä tulleena väsyneenä ja nälkäisenä perheenäitinä tuijotin häntä kuin hän olisi kysynyt, että kuinka monta osaa on auton moottorissa ja missä järjestyksessä osat laitetaan moottoriin autoa rakentaessa.

Löi ihan tyhjää. Ihan tyhjää!

Mies odotti kysyvä ilme kasvoillaan. Minä katsoin häntä kuin peura ajovaloja pimeällä valtatiellä.

– Ai hitsi, mä oon just vaihtanut autoa, apua, ootas, sopersin.

Sillä hetkellä olin kuin kävelevä blondivitsi. Siis pelkkää tyhjää pää täynnä. Minähän olen vaihtanut autoani siis ihan just pari vuotta sitten.

– Ei mitään kiirettä, mieti rauhassa, sanoi mies ystävällisesti.

Pääni sisällä kaikui jotain sen suuntaista kuin ”ei v*ttu oikeesti”. Sillä mieleenpainuvalla hetkellä muistin autoni merkin yhtä kirkkaasti kuin esimerkiksi venäjänkielen kieliopin, ja enhän ole lukenut kyseistä kieltä päivääkään. Eli en muistanut yhtään!

Lopulta se tuli jostain mieleen, ja vielä ihan oikein. Henkäisin sen ilmoille kuin olisin vastannut Haluatko miljonääriksi -kisassa oikein viimeiseen kysymykseen. Halleluja!

Mies otti autoni avaimen ja kysyi yhtä ystävällisellä äänellä, mutta hyvin hitaasti kuin olisi kysynyt kaksivuotiaalta:

-Tiedätkö yhtään mikä rengas se on? Onko TAKARENGAS vai ETURENGAS? Onkohan se vasemmalla puolella vai oikealla puolella?

-Takana oikealla, vastasin neutraalilla äänellä yhä täynnä järkyttynyttä häpeää. Kai minä nyt sen tiesin!

Mies lähti samantien takahuoneeseen kertomaan huoltotarpeesta. Minä, yhä järkyttyneessä häpeäntunteessani, huusin hänelle perään, että siinä on kitkarenkaat. Yritin sillä jotenkin tasottaa suurta häpeääni, kertoa, että kyllä tässä nyt jotakin tiedetään. Harkitsin huutavani myös autoni rekisterinumeron, mutta se tuntui jo liioittelulta, kun huoltoaseman pihassa oli ehkä viisi autoa, kaikki eri merkkiä. Mutta sen minä olisin heti muistanut!

En sitten muistanut autoni merkkiä, vaikka muistan kaikkien kummilasten syntymäpäivät, hammaslääkärit, rokotukset ja sen, mitä omat lapset saivat keneltäkin ristiäislahjaksi. Tältä ehkä tuntuu sitten vanhainkodissa, kun en muista, missä tarjoillaan päiväkahvit, mutta sen sijaan kerron kaikille päivämäärät, jolloin lapsilleni puhkesivat ensimmäiset hampaat.

nainen ratissa

Mies ristikuulustelussa

Viikon verran olen kuunnellut perheen ja työkavereiden kakkaista naurua tunnustettuani asian. Koska mieheni mielestä noloiluni on loistavan itseironinen postausaihe, haluan ikään kuin rakkaudesta se hevonenkin potkii -henkisenä kostona kertoa hänestä vastaavan tarinan. Nyt tulee se osuus, että joutuvat miehetkin muistamaan vaikka mitä.

Todellakin miehet joutuvat muistamaan ihan yhtä paljon kuin naisetkin, ja välillä enemmänkin. Ei siis ole ihme, että hekin joskus unohtavat jotain. No, eivät todellakaan perheen autojen merkkiä, mutta ehkä jotain muuta.

Mieheni oli monta vuotta sitten hakemassa itselleen uutta passia. Vanha passi oli jo ehtinyt vanhentua, joten hänen piti henkilöllisyytensä todistaakseen vastata muutamaan helppoon kysymykseen. Mies selvisi kysymyksistä leikiten, kunnes tuli paha kysymys. Tosi paha.

-Minä vuonna esikoisesi on syntynyt?

Mies tuijotti virkailijaa. Totaalinen blackout. Ei niin kuin mitään hajua varmasta vastauksesta! Lopulta hän, nolouden ja paniikin yltyessä siinä sekunnin sadasosassa, alkoi pohtia kahdesta vaihtoehdosta. Kuulemma ääni, joka pääsi hänen suustaan, oli pieni kuin hiirellä. Pieni, kysyvä hiiren ääni.

-Olikohan se 2003? Tai 2002. Ehkä 2003.

Niin. Hänen avioliitossa syntynyt tyttärensä, meidän tyttäremme, syntyi tosiaan vuonna 2003. Kuinka hän saattoi sillä hetkellä olla siitä asiasta epävarma?

Niin että auton merkki vs. lapsen syntymävuosi.

Minä voitan tämän skaban niiiiiin 6-0.

Unohdin muuten kerran vuosia sitten hakea lapsen eskarista. En tajunnut edes silloin, kun minulle soitettiin asiasta. Mitä sinä unohtelet?

Lue myös

Työssäkäyvän arki-illat ovat liian lyhyitä

Minä en tee koskaan ruokaa. Miten te jaatte kotityöt?

Työssäkäyvän äidin arki-ilta kuvina

Minusta on tullut paska mutsi

Lue myös

X