Yli pyykkivuorten

Rutiinit ovat lapsiperheen tukipilari. Kurkista meidän perheen rutiinit!

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
koti
Tärkeintä on leikki ja piirtäminen. Siivota ehtii sitten eläkkeellä!

Eräs ystäväni antoi aina lapselle heti ruokaa silloin, kun lapsi pyysi. Kun lapsi pyysi ruokaa, oli tulipalokiire saada ruoka pöytään. Kerran he olivat meillä, kun olin tekemässä ruokaa. Ystävä pyysi saada heti lapselleen ruokaa. Kerroin, että hetki vielä kestää, mutta kohta valmistuu. Se ei auttanut, kun lapsella oli nälkä heti ja ruokaa piti saada heti.

Tottakai minäkin olen antanut lapselle vaikka porkkanan tai hedelmän, kun nälkä on iskenyt, mutta pääasiassa meillä on syöty kellon mukaan, kun lapset ovat olleet pieniä. Silloin kenellekään ei ole ehtinyt tulla sudennälkä  – ei ruuan laittajalle eikä lapsille. Kaveri sen sijaan katsoi lasta ja kun lapsi käski, oli ruoka-aika. Heti.

Mielestäni rutiinit ovat lapsiperheen tukiranka. Ruokailu- ja uniajat, ulkoilut ja muu säännöllinen viikkotoiminta helpottavat arkea. Toki tiedän, että hampaidentulo, sairastuminen, mummolamatka tai vaikka kasvukivut sotkevat helposti kaiken. Silti olen itse tykännyt siitä, että päivät ovat edenneet tietyn rutiinin mukaan.

teinin huone

Kuva teinin huoneesta suursiivouksen jälkeen.

Meidän rutiinimme

Rutiinit ja kellonajat ovat tietenkin riippuvaisia elämäntilanteesta. Kotiäidin ja leikki-ikäisten rutiinit ovat erilaisia kuin meidän elämäntilanteessamme.

Meillä on siis kaksi työssäkäyvää aikuista sekä eskarilainen, viidesluokkalainen ja kahdeksasluokkalainen. Listasin tähän alle meidän rutiinejamme.

Klo 6.00 minä ja mies heräämme ja aloitamme omat aamutoimet.

Klo 6.45 mies herättää Aavan ja pesee Aavan hampaat. Aava pukee ja minä laitan hänen hiuksensa.

Klo 7.00 mies laittaa Aavalle aamulääkkeen.

klo 7-8 koululaiset heräävät itsenäisesti ja hoitavat aamutoimensa ja lähtönsä itsenäisesti.

Klo 7.10 mies lähtee töihin.

Klo 7.20 minä vien Aavan ja naapurin tytön kouluun ja jatkan töihin.

Klo 16.00 mies hakee Aavan ja alkaa tehdä ruokaa. Joko he syövät ennen minua tai kun tulen kotiin. Mies laittaa yleensä aina meillä ruuan. Se kumpi ehtii, siivoaa keittiön.

Ikkunoidenpesu

Näyttää lapsityövoimalta, mitä se onkin. No jep, testasin Sinituotteen ikkunanpesuvälineitä. Aavakin halusi kokeilla – ja pesi yhden ikkunan.

Klo 16.30-17.30 minä tulen kotiin.

Klo 17-18 mies kuljettaa lapsia harrastuksiin. Minä haen, jos ehdin.

Klo 18-20 siivoilemme, käymme kaupassa, ulkoilemme, urheilemme, tapaamme ystäviä, olemme lasten kanssa. Siivoamme yleensä torstaisin. Koululaisten pitää olla imuroinut omat huoneet ja yläkerran aula ja vessa ennen meidän tuloa. Se kumpi ehtii ja jaksaa, käy kaupassa.

Koululaiset tyhjentävät vuoropäivin tiskikoneen jääkaapin ovessa olevan päivämäärälistan mukaan. Jokainen taittelee omat puhtaat pyykkinsä ja vie ne kaappiin. Aavan tehtävänä on etsiä sukille parit.

Ihanne-elämässä kotimme olisi aina iltaisin siisti, mutta tosielämässä se ei ole. Lastenhuoneet täytyy olla siistit kerran viikossa. Edes jollain mittarilla siistit…

koti

Tärkeintä on leikki ja piirtäminen. Siivota ehtii sitten eläkkeellä!

Klo 19.30 Aava syö iltapalan. Toinen meistä pesee Aavan hampaat.

Klo 20 minä luen Aavalle iltasatuna jotain lasten romaania.

Klo 20.30 Aava käy nukkumaan.

Klo 20.30 koululaiset tulevat kotiin viimeistään.

Klo 21 viidesluokkalainen käy nukkumaan.

Klo 22 viimeistään kahdeksasluokkalainen käy nukkumaan. Hän valvoisi puolille öin, mutta koska hän viikonloppuisin nukkuisi kevyesti esimerkiksi klo 13 asti, se on meille merkki, että arjesta jää aina univelkaa. Kukaan lapsista ei ikinä väännä uniaikansa kanssa, koska siitä ei tingitä. Kaikki tarvitsevat unta.

olohuone

Klo 20-22 minä teen usein joitain blogiin liittyviä tekstejä tai somea.

Klo 22.30 minä ja mies käymme nukkumaan.

Millaisia rutiineja teillä on?

Lue myös

En tee koskaan ruokaa – erotellaanko teilä miesten ja naisten työt

Maksamme koululaisillemme kotitöistä

10 vinkkiä lapsiperheen kodin siivoamiseen

Katso mihin aikaan eri-ikäiset lapset tulee laittaa nukkumaan

Lue myös

X