Kevätjuhlat, todistukset, lapset kasvavat… En ehkä kestä!
Olen vähän kevätjuhlaitkijänainen-tyyppiä. Olen myös ”Katson videoita, joissa isä pelastaa lapsensa hyppäämällä karhuaitaukseen, koira pelastaa orvot possut ryhtymällä imettämään niitä ja värisokea mies saa lasit, joilla näkee ensimmäisen kerran värit ja itkee siksi” -itkijänainen -tyyppiä.
Olen myös ihan vieraidenkin ihmisten häissä ja lasten ristiäisissä itkevä itkijänainen -tyyppiä.
Kevätjuhlat ovat silti pahimpia.
Kevätjuhlasta muuttoautoon
Muistan tarkasti lastemme kevätjuhlia kerhoista, muskareista, päiväkodeista ja kahdesta eri koulusta.
Muistan Matildan ensimmäisen luokan kevätjuhlan, joka oli ulkona. Mies piti parikuista Aavaa olkapäällään, ja Matilda antoi kuudennen luokan kummioppilaalleen ruusun, minkä jälkeen näitä pieniä ja isoja kuvattiin yhdessä.
Parin tunnin kuluttua kevätjuhlan loppumisesta alkoivat Aavan ristiäiset. Kuvasimme lapsia kukkivan omenapuun alla.
Sisäinen rautakauden itkijänaiseni pääsi kuitenkin pahiten valloilleen Matildan neljännen luokan ja Henrikin ensimmäisen luokan kevätjuhlassa. Matilda lauloi koulun kuorossa niin kauniisti. Kun hänen nimensä sanottiin stipendinsaajien joukossa, itkin jo ääneen niin, että edessä istuvat kääntyivät katsomaan taakseen.
Menimme luokkaan todistustenjakoon ja hyvästelimme kaikki, ihan kaikki. Kun kevätjuhla loppui, tuli tunnin päästä muuttoauto, ja lähdimme Jyväskylästä Pirkanmaalle. Talon myymisen vuoksi tuo päivä, viimeinen toukokuuta, oli pakollinen muuttopäivämme. Siinä oli jo vähän liikaa tunnetta yhteen aamuun kokeneellekin itkijänaiselle.
En osaa edes ajatella, mitä tapahtuu elokuussa, kun on Matildan rippijuhlat. Tai osaan kyllä.
Kevätjuhlan ötökkälaulu oli lähes liikaa
Tällä viikolla oli kahden pienimmän kevätjuhla. Pärjäsin tosi hienosti itkijänainen-oletuksestani huolimatta.
Pärjäsin, vaikka valkoiseen ruusumekkoon ja ranskalaiseen lettikampaukseen sonnustautunut eskarilaiseni esitti juhlassa muiden eskareiden kanssa ötökkälauluja. En, ihme kyllä, romahtanut liikutuksestani, vaikka muut lapset seisoivat suorana ryhdissä, ja meidän prinsessa veti takarivissä huikeita oma-aloitteisia tanssimuuveja.
Pärjäsin, vaikka viidesluokkalaiseni oli laittanut tyylikkään, ulkomailta ostetun miesten lierihatun päähänsä ja kauluspaidankin päälleen ja näytti siellä penkkirivissä istuessaan ihan liian isolta jo.
Pärjäsin ilman räjähtämistä valtaisaan itkuun, vaikka läheisen ystäväperheen kumpikin koululainen sai stipendin, ja toinen heistä tanssi upeasti perinteisessä kuudesluokkalaisten tanssissa. Pärjäsin myös vaikka tajusin sillä hetkellä, että poikani on samassa tanssissa vuoden päästä, mikä tulee aivan liian nopeasti.
Tosi hyvä suoritus, hyvä Hanna! Et nolannut varhaisteiniä.
Lapsen arviointi: toimelias ja huumorintajuinen
Taistelin enkä aloittanut itkuvirsiä edes lauantaipäivän todistustenjaossa, vaikka eskariopettaja kehui lastani toimeliaaksi ja huumorintajuiseksi. Pärjäsin vaikka ymmärsin, että nämä ihanat eskariopet eivät enää syksyllä pidä hellästi huolta pienestä kiukkupussistani.
Pärjäsin, vaikka näin lasten ilon ja yllätyksen, kun todistukset olivat parempia kuin he itse uskalsivat toivoa.
Pärjäsin, vaikka tajusin, että syksyllä meillä on perheessä ekaluokkalainen, kuudesluokkalainen ja yhdeksäsluokkalainen.
Pärjäsin, vaikka ymmärsin, että esikoisella alkaa syksyllä oppivelvollisuuden viimeinen vuosi.
Ehkä ihan pikkuisen tirautin, mutta en paljon. Tosi hyvä suoritus siis.
Missä välissä he ovat kasvaneet?
Perheemme tuli valmiiksi, kun Aava syntyi. Silloin meillä oli vastasyntyneen lisäksi 5- ja 7,5-vuotiaat lapset. En ymmärrä enkä tiedä, missä välissä he ovat kasvaneet näin paljon.
Tai kyllä minä tiedän, koska Henrik paljasti sen ollessaan Aavan ikäinen.
”Milloin sinusta on kasvanut näin iso, että menet jo kouluun? Enkö ole sanonut, että sinun pitää olla aina äidin pikkuinen!”
”Silloin kun sinä et ole ollut kotona, niin isi on kasvattanut minua salaa!”
En ehkä kestä
En ehkä kestä! En ehkä pärjää!
Älkää enää kasvako! Tai kasvakaa vähän, mutta ei mitenkään paljon!
Katsokaa nyt miten ihania kuvia! Lahjoin, lupasin kesäloman aloituksen pizzeriassa, jos saan ottaa rannassa kuvia. Toimii aina!
Sain ottaa aika ihania kasvokuvia isoistakin lapsista.
Ää, älkää kasvako!
Olisko kellään nenäliinoja?
Lue myös
Kiitos kaunis kaikesta, päiväkodin kasvattajat
Eskarilaisen ja yläkoululaisen tytön arjen eroavaisuudet
Missä välissä lapseni kasvoi kahdeksasluokkalaiseksi?
Kommentit
Mä harvemmin ihan oikeasti itken, mutta lähellä on! Tuo biisi on ihana! Lue tuo linkki kahdeksasluokkalaiseksi kasvusta, siinä kirjoitan siitä biisistä!
Kommentit
Täällä toinen itkijä, itketty on tyttöjen ristiäiset, kerhon aloitukset, joulujuhlat ja viimeisimpänä lopetukset. Elokuussa sitä vasta itketäänkin kun päiväkoti alkaa. 🙂
Mä oon samanlainen kyynelehtijä. Vasta oli esikoisen eskarin kevätjuhla, mutta jo mä korkkasin itkuneitsyyteni kevätjuhlien suhteen. Varmaan kukaan muu ei siellä itkenyt, mutta minä kyllä. Itken vieläkin kun edes ajattelen kevätjuhlaa tai katson videopätkiä lasten esittämistä lauluista. Nyyyyyh!!!
Ja ei saa kasvaa, stop growing kids…!! Biisi, jota tällä hetkellä alinomaa mietin, on Abban Slipping thru my fingers. Ja itken. :’D
Tsemppiä toiselle itkijälle! Näytetään rohkeasti tunteemme (ja yritetään olla nolaamatta isompia lapsia;D)! <3
Mä harvemmin ihan oikeasti itken, mutta lähellä on! Tuo biisi on ihana! Lue tuo linkki kahdeksasluokkalaiseksi kasvusta, siinä kirjoitan siitä biisistä!
Onnistuin hienosti olemaan ihan coolisti juhlassa kun kuvasin niitä rakkaita kahdella kameralla kilpaa!
Sain hoidettua itkut kotona etu- ja jälkikäteen ?
Likalle on niin noloa jos tunteilen, joten pojan konfirmaatiossa saan sit vollottaa rauhassa… Sit parin vuoden päästä.
Mäkin kuvasin teille sitä tanssia. Ihanat mussukat, syytä itkuun! Mäkin olin ihan cool ihme kyllä.