Yli pyykkivuorten

Suhteeni tupakkaan

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
tupakka

Kaikilla meillä on omia hassuja, kummallisia ja outoja tapoja tai ajatuksia, jotka tekevät meistä juuri meidät. Sellaisia erikoisia juttuja, joita muut eivät ehkä ymmärrä, mutta jotka vain kuuluvat meihin ja ovat osa persoonaamme ja historiaamme.

Tämä, mistä nyt kirjoitan, kuuluu ehkä osioon epäsuositut mielipiteeni, mutta kirjoitan siitä silti teille nyt.

Äidin pelko

Kun olin lapsi, näimme joskus vanhempieni työhön liittyviä asiakkaita, kun liikuimme jossain koko perhe yhdessä. Kun näin kävi, huomasin, että äitini valpastui ja jännittyi.

Vaihdoimme nopeasti kadun puolta tai jopa suuntaa, että asiakkaat eivät nähneet minua ja siskoani tai tulleet luoksemme.

Lapsen silmissä asiakkaat näyttivät pelottavilta ja uhkaavilta. Asiakkaat olivat vähän rähjäisen näköisiä ja polttivat tupakkaa. Kerran tapahtui välikohtaus, jota minä ja siskoni jouduimme todistamaan. En voi valitettavasti kirjoittaa siitä enempää, mutta tuo uhkaava tilanne jäi pyörimään vuosiksi mieleeni.

Alakouluni vieressä oli myös talo, jossa asui vähän epämääräistä sakkia. Vanhemmat kehottivat menemään nopeasti ohi. Joskus pihalla pyörivät humalaiset miehet huutelivatkin meille lapsille jotain. Varmuuden vuoksi juoksimme aina täysillä talon ohi.

Kaikki ne rähjäiset, tupakkaa polttavat miehet pelottivat meitä lapsia.

Tupakka on paha

Vaikka lapsuudestani on jo kauan, jotain ei ole muuttunut. Tupakka vastasi minulle aina lapsena alkoholismia ja väkivallan uhkaa. Tupakka tuo yhä mieleeni lapsuuden pelon ja inhon.

Koska kukaan muu lähellä olevista ei polttanut ollessani lapsi, tupakka oli minulle merkki pahuudesta ja pelosta. Jostain syystä tupakka edustaa minulle yhä jonkinlaista pahuutta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tai no, ei ehkä enää, mutta nuorena aikuisena kyllä.

Tunnustan: yhä nyt aikuisena hämmennyn, jos kuulen, että joku ihanana pitämäni ihminen polttaa tupakkaa. Se ristiriita on hämmentävä. Minun on vähän vaikea käsitellä asiaa mielessäni ja yrittää ymmärtää, että miksi joku tekee niin.

Ymmärrän, että yläkoululainen voi kokeilla tupakkaa ollaakseen cool tai mikä ikinä onkaan coolia vastaava nykysana, mutta en pysty ymmärtämään, miksi fiksu aikuinen aloittaa tupakanpolton.

tupakka

Tupakka parisuhteessa

Nuorena saatoin ihan oikeasti alkaa itkeä, jos kuulin, että minulle läheinen ihminen polttaa tupakkaa. Nykyään suhtautumiseni on neutraali olankohautus, mutta saman aikaan yhä se sama hiljainen hämmennys.

On sanomattakin selvää, että en ole koskaan maistanut tupakkaa.

Lisää epäsuosittuja mielipiteitäni: en usko, että voisin olla parisuhteessa tupakkaa polttavan ihmisen kanssa. Se ajatus tuntuisi todella vaikealta.

Tupakoiva ystäväni: Voin lähteä mukaasi ulos, kun poltat, enkä sano mitään, mutta ihmettelen hiljaa, miksi haluat tehdä itsellesi sellaista. En sentään itke, mutta mietin, että olet ihana enkä ymmärrä, miksi ihana ihminen tekee tuollaista itselleen vapaaehtoisesti.

Aloin pohtia tätä, kun kysyin blogin Facebookissa ideoita postauksiin ja ystäväni ehdotti, että kirjoittaisin peloistani. Sanoin minut hyvin tuntevalle ystävälleni, että enhän minä pelkää mitään, paitsi tietysti käärmeitä, syöpää ja, sanoin sen nauraen, sitä tupakkaa… Siispä päätin tunnustaa teille tällaisen inhimillisen ja vähän naivin ajatukseni.

Tätä kirjoittaessani mietin jälleen, miten paljon lapsuus meihin kaikkiin vaikuttaa hyvässä ja pahassa ja aikuisesta pieneltäkin tuntuvissa asioissa.

Miten lapsuus on vaikuttanut sinuun? Mitä epäsuosittuja mielipiteitä sinulla on?

Lue myös

X