Yli pyykkivuorten

Kyseenalaista tarvitseeko 7-vuotias älypuhelimen!

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
älypuhelin

Meidän 7-vuotiaalla ekaluokkalaisella ei ole vieläkään kännykkää. Kirjoitin aiemmin, että hänellä ei ollut eskarilaisena kännykkää, mutta ei ole nyt vieläkään.

En todellakaan osaa sanoa, koska hän saa kännykän. Mielestäni meidän 7-vuotiaamme ei tarvitse omaa kännykkää yhtään mihinkään.

Haluaisin herättää keskustelua siitä, että oma laite ei ole välttämätön lapselle sen takia, että se ”lapsen iän vuoksi” tulisi jo hankkia. Lapsi ei myöskään tarvitse ikiomaa kännykkää siksi, että kaikilla muilla on kännykkä.

Keksin heti monta syytä, miksi monessa perheessä kännykkä on todellakin välttämätön 7-vuotiaalle. Te tiedätte ne itsekin, joten en ala luetella syitä.

Sen sijaan kerron, miksi meidän 7-vuotiaamme ei saa kännykkää – ainakaan nyt heti.

älypuhelin

Isoja ja pieniä 7-vuotiaita

Meidän 7-vuotiaamme viedään ainakin nyt toistaiseksi aamulla koulun aamuhoitoon ja haetaan iltapäivällä iltapäiväkerhosta. Hän ei siis vielä lähde yksin kouluun eikä kävele yksin kouluun.

Hänen ystävänsä asuu viereisessä talossa. Jos hän menee jonkun kauempana asuvan ystävänsä luo, hänet viedään ja haetaan tai vähintään nyt vielä saatetaan kävellen. Jos hakuaikoja täytyy säätää, soitamme lapsen vanhemmille.

Meillä ei ole vielä ollut tarvetta siihen, että hän olisi yksin kotona, kun kotona on lähes aina esimerkiksi isosisarus. Pitkiä aikoja yksin kotona olemista ei ole ihan pakko vielä opetella, vaikka sekin on toki edessä pian.

Lapsen kumpikin vanhempi asuu samassa talossa, joten hänellä ei ole tarvetta itsenäiseen soitteluun. Isovanhemmille hän voi soittaa meidän puhelimistamme.

Osa 7-vuotiaista käy jo yksin ruokakaupassa ja polkee pyörällä kouluun, kavereille ja harrastuksiin. Osa taas on vielä kovinkin pikkuisia. Yhtä lailla kuin perheet ovat yksilöitä, myös lapset ovat yksilöitä. Oikeaa kasvamisen tapaa ja aikarajaa ei ole. Kukin perhe omalla tavallaan omien tarpeidensa mukaan ja elämäntilanteensa ja kotipaikkansa mukaan.

Medialukutaito ja laitteiden käyttötaito tärkeitä

Työskentelen viestintäalalla, joten todellakin tiedän, että on tärkeää, että lapset oppivat käyttämään teknisiä laitteita. Medialukutaidon kehittyminenkin on erittäin tärkeää.

En missään tapauksessa kiellä lastamme käyttämästä älypuhelinta tai muita laitteita. Esimerkiksi pitkillä automatkoilla hän käyttää näppärästi vanhempien kännyköitä ja tabletteja.

Hän oppi lukemaan 5-vuotiaana Ekapelin avulla, kun pelasi sitä innokkaasti kirjainten ja äänteiden kiinnostaessa niin paljon.

Hän osaa tuosta noin vain etsiä Netflixistä oikeat sarjat ja perheen kännyköistä parhaat pelit.

älypuhelin

Miksi kiellän kännykän?

Miksi sitten kiellän kännykän ekaluokkalaiseltani?

Lapseni ei vielä tarvitse mihinkään puhelinta, jossa olisi kaikki tarjolla olevat herkut ja oma internet. Koska hän ei ole yksin eikä soittele, hän ei tarvitse myöskään mitään vain soittamisen mahdollistavaa kapulaa. Voi olla, että tällaisen kapulan ostolle tulee pian tarvetta, mutta oman älypuhelimen ostolle ei.

Kiellän kännykän, koska haluan tarjota muuta.

Jos lapsellani olisi koko ajan käytössä omassa huoneessaan älypuhelin, olen varma, että piirtäminen, Schleich-heppaleikit ja kepparileikit jäisivät kakkoseksi.

En halua tarjota lapselleni mahdollisuutta rajattomaan viihdekeskukseen omassa huoneessa.

Tiedän, että kännykän käyttöön tulee sopia rajat, ja että on myös sovelluksia, joilla voi asettaa tarkat rajat kännykän käytölle.

Haluan kuitenkin viestittää lapselle itselleen, että telkkarista katsottu lastenohjelma riittää aika hyvin. Kun katseluaika loppuu, on keppihevosten, piirtämisen ja ulkoilun vuoro.

Vaikka asettaisin tarkat rajat kännykän käytölle ja käskisin ulos ja piirtelemään, en vieläkään keksi, mihin meidän 7-vuotias tarvitsisi oman älypuhelimen.

kännykkä

Mihin tarpeeseen kännykkä ostetaan?

En vielä tiedä, koska lapsemme saa puhelimen. Viimeistään hän saa sen sitten, kun kulkee yksin kouluun tai kavereiden luo, on yksin kotona tai haluaa alkaa pitää itse yhteyttä ystäviinsä. Voi olla, että kännykän aika on jo jouluna – tai sitten vasta ensi kesänä.

Tuntuu, että olemme erilainen ja kummallinen perhe tämän päätöksemme suhteen. Haluaisin vain herättää pohtimaan, onko omalle pienelle lapselle tarpeellista ostaa älylaite vai ei, ja mihin tarpeeseen laite ostetaan. Kannustan muitakin pohtimaan, mikä tarve laitteelle on ja missä vaiheessa.

Tutkimusten mukaan me emme osaa enää tylsistyä. Aivomme ovat jatkuvassa vireystilassa: kännykkä napataan käteen jopa kassajonossa.

Muistan, miten otin meidän Henrikiltä ja hänen kaveriltaan puhelimet pois hetkeksi, kun he olivat 9-vuotiaita. Lastenhuoneessa suljetun oven takana oli hetken hiljaista, ja sitten kuului:

– Hei, nythän me voidaan leikkiä!

Ps. Seurasin juuri autossa ohiajaessani kahta 8-vuotiasta, jotka kävelivät koulusta kotiin katse tiukasti kännykässä. Onko kännykän tehtävä todella turvata koulumatka? Onnistuuko se?

Missä vaiheessa sinun lapsellesi tuli ajankohtaiseksi kännykän ostaminen? Mikä oli teidän perheelle hyvä ratkaisu vai kadutko kännykän ostoa?

Lue myös

X