Yli pyykkivuorten

Yläkoulu läpi tapaamatta yhtäkään lapseni opettajaa

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
yläkoulun opettaja

Tunnustan: en ole tavannut yhtäkään lapseni yläkoulun opettajaa koko yläkoulun aikana.

Havahduin siihen nyt, kun yläkoulua on jäljellä kaksi kuukautta. En ole tosiaan tavannut yhtäkään opettajaa. Olen vähän järkyttynyt sen tajuttuani.

Meidän esikoinen pääsee peruskoulusta kahden kuukauden päästä. Kahden kuukauden kuluttua yläkoulu on ohi. Tuo yläkoulu on jäänyt minulle vanhempana hyvin vieraaksi.

Olen tietenkin käynyt vanhempainilloissa, vanhempainvarteissa, valinnaisaineillassa ja yhteishakuillassa. Se tekee ehkä yhdeksän vierailukertaa yläkoulussa kolmen vuoden aikana. Mielestäni se ei ole silti hirveän paljon.

yläkoulun opettaja

Luokanvalvoja ei opeta lapselle mitään

Lapseni opettajat ovat minulle vain nimiä Wilmassa.

Olen tietenkin tavannut lapseni luokanvalvojan pari kertaa vuodessa vanhempainillassa ja arviointikeskustelussa. Luokanvalvoja ei opeta lapselleni mitään oppiainetta, joten kyllä, olen siinä tilanteessa, että en ole tavannut yhtäkään lapseni aineenopettajista.

Lapseni opettajat ovat minulle vain nimiä Wilmassa senkin takia, että olemme asuneet vain hetken kotikunnassamme enkä tietenkään ole itse käynyt samaa koulua.

Muutamalle opettajalle olen vastannut viestiin, mutta silloinkin viesti on ollut koko ryhmälle osoitettu tiedotus esimerkiksi teatteriretkestä. Kahdenkeskistä kirjeenvaihtoa ei ole ollut yhdenkään opettajan kanssa.

Olenko välinpitämätön vanhempi?

Yksikään opettaja ei ole laittanut minulle tai miehelleni viestiä siitä, miten lapsemme koulutyö sujuu. Kumpikaan meistä vanhemmista ei ole myöskään  kysynyt sitä.

Heräsin nyt yhtäkkiä pohtimaan, että olenko laiminlyönyt törkeästi vanhemmuuteni velvollisuuksia? Olenko hitto vie ollut välinpitämätön?

yläkoulun opettaja

Olen arka ottamaan yhteyttä opettajiin

”Koulupäivän ajan opettaja painii murrosikäisen kanssa, koulupäivän jälkeen murrosikäisen vanhemman kanssa.”

Niin, ehkä jo arvasitte. Lapsellani menee kaikki hyvin. Ysin keskiarvon oppilaan asioista ei ole järjestetty palavereja tai vaihdettu huolestuneita Wilma-viestejä. Tilanne on erittäin hyvä. Olen tietenkin onnellinen.

Aamulehden kolumnisti Tiina Keskinen kirjoitti juuri, että yläkoulun opettaja elää ikuisessa murrosikälingossa, jossa päivällä haistattelevat oppilaat ja illalla näiden vanhemmat.

Koulumaailmassa on – – vallalla aivan päinvastainen, kummallinen ilmiö: oppilaiden vanhemmat riitelevät, kiukuttelevat, kapinoivat, käyttäytyvät huonosti ja ovat vastahankaan opettajien kanssa. Koulupäivän ajan opettaja painii murrosikäisen kanssa, koulupäivän jälkeen murrosikäisen vanhemman kanssa. Mikä järki siinä on?”

Itse olen aika arka ottamaan yhteyttä opettajiin, jos ei oikeasti ole siihen suurta tarvetta. Kyseisen tilanteen, sekä muutenkin opettajien uupumisen työtaakan alla, tietäen kynnys yhteydenottoon on suuri. En siis ole ottanut yhteyttä jutellakseni niitä näitä.

Olisinko ottanut yhteyttä kuulumisia kyselläkseni, jos minulla olisi vain yksi lapsi eikä kolmea? Olisinko vielä enemmän läsnä lapseni koulutyössä, jos hän olisi ainokaiseni? En voi tietää.

yläkoulun opettaja

Täytyykö vanhemman tietää, mitä koulussa tapahtuu?

Onko koulussa hyvinmenestyvä oppilas väliinputoaja? Huomaako häntä kukaan?

Hämmennyin silti siitä, että on mahdollista mennä koko kouluaste läpi niin, että opettajat ovat pelkkiä nimiä paperilla. En tiedä yhtään, miten lapseni päivät oikeasti sujuvat. Tietenkin juttelen joka päivä lapseni kanssa, paljon, mutta aikuisen silmin en tiedä, mitä koulumaailmassa tapahtuu. Tarvitseeko minun tietää?

Luokanvalvojan tapaamisissa olisi mahdollista saada viestejä aineenopettajilta. Koska kaikki on hyvin, emme ole koskaan saaneet mitään muita viestejä kuin että hyvin menee, jatka samaan malliin.

Ymmärrän olla todella kiitollinen, että kaikki on hyvin. Tiedän, että kaikilla ei ole.

Tällä tavalla yhteys kouluun jää kuitenkin todella pintapuoliseksi silloin, kun kaikki on päällepäin hyvin. Entä, jos ei olisikaan? Olisiko hyvin koulussa menestyvä, mutta muuten oireileva oppilas väliinputoaja? Otettaisiinko meihin silloin yhteyttä, jos näin olisi? Huomataanko aina ysin oppilaan huono vointi?

yläkoulun opettaja

Kiitos yläkoulun opettaja

Yläkoulun opettajat: olen ajatellut teitä paljon.

Onko 7.-9.-luokkalainen valmis ottamaan vastuuta opinnoistaan itse niin, että vanhemmat eivät koskaan tapaa yhtäkään häntä opettavaa aikuista? Olisiko minun pitänyt tavata?

Ymmärrän, että aineenopettajien resurssit eivät todellakaan riitä tapaamisiin, joiden funktiona on kuulumisten vaihto. En ole sellaisia kaivannutkaan. Ymmärrän, että aika kuuluukin käyttää niiden perheiden tukemiseen, jotka tarvitsevat apua, ja ihan todella siihen opetustyöhön.

Uskon kuitenkin, että jos ottaisin yhteyttä, tulisin kuulluksi. Taatusti tulisin. Ehkä tällainen havainto on tärkeä osa vanhemmuutta. Lapsi kasvaa ja ottaa itse vastuuta koulutyöstään. Ero yläkoulun ja alakoulun välillä on suuri, ja niin sen kuuluukin olla. Äidin ei tarvitse roikkua opettajassa tiukasti kiinni kuin ekaluokkalainen, ja ehkä tämän koko perhe, ihanassa opettajassaan.

Yläkoulun opettajat: vaikka en ole teitä tavannut enkä yhteyttä ottanut, olen teitä ajatellut. Paljon. Kiitos, että autatte minua kasvatustehtävässä. Kiitos, että vietätte suurimman osan hereilläoloajastanne minun lapseni kanssa.

Voimia siihen. Kiitos.

Lue myös

En ehkä kestä: ilmoitin pikkuiseni yläkouluun!

Missä vaiheessa vauva kasvoi kahdeksasluokkalaiseksi?

Eskarilaisen ja yläkoululaisen tytön arjen eroavaisuudet

10 vinkkiä äidin ja teinipojan yhteiseen tekemiseen

Nuoret eivät ole pullamössösukupolvea, vaikka koulu alkaisi 8.45

Tilanne SOS: vauvani seuraava koulupaikka on lukio!

Lue myös

X