Yli pyykkivuorten

Tonnin kännykkä kaverilla – teinin kasvatus haastaa rikkaassa kunnassa

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
Frans & Sandra
Kuva Ready, Steady Flow -blogin Emmi.

Jokaisessa kunnassa on asukkaita kaikista sosioekonomisista lähtökohdista. Totuus kuitenkin on, että kuntien asuntotilanne ja asuntomarkkinat vaikuttavat siihen, millainen on kunnassa asuvien varallisuustaso. Me asumme kunnassa, jonka tontit ja asunnot ovat kalliita, mikä taas on vaikuttanut pitkälti siihen, minkä paksuisia lompakoita kunnan asukkailla on.

Tiedän ilman muuta, että meidän kunnassamme on paljon perheitä, joiden jokapäiväisessä elämisessä on monenlaisia haasteita. On selvää, että tuloerot ovat suuret ja näkyvät esimerkiksi lasten ja nuorten arjessa. Tässä postauksessa kerron esimerkkejä siitä, miten korkea varallisuustaso näkyy lukioikäisten arjessa.

Millainen elintaso nuorelle esitellään?

Haluan kyseenalaistaa, minkä hintaisia tuotteita ja tarvikkeita alaikäinen nuori saa perheeltään.

Vaikka puhun varakkuudesta, tämän postauksen tärkein sanoma on kysymys siitä, mitä yläkoululainen tai toisen asteen koulutuksessa oleva nuori oikeasti tarvitsee. Vaikka perheellä olisi varaa mihin vain, haluan kyseenalaistaa, minkä hintaisia tuotteita ja tarvikkeita alaikäinen nuori saa perheeltään.

Jos nuori oppii kotona asuessaan todella korkeaan elintasoon, miten käy, kun hän muuttaa kotoa pois? Jatkuuko sama elintaso? Onko nuorelle silloinkin itsestäänselvyys, että kaikki vaatteet ovat merkkivaatteita ja kännykkä maksaa lähes puolet keskipalkkaisen aikuisen kuukauden nettotuloista?

Olen tämän syksyn ja talven aikana kuullut usein juttuja siitä, miten nuoret olettavat, että kaikilla on automaattisesti samat edut ja tuotteet. On kuulemma hauska läppä valittaa kaverille siitä, miten nolo ja naurettava kaveri on, jos häneltä puuttuu tiettyjä asioita, mitä muilla on automaattisesti.

Vaikka me olemme ihan hyvin toimeentulevia, mietimme tarkasti, mitä haluamme lapsillemme antaa ja opettaa. Haluamme kyseenalaistaa kulutusta sekä muistuttaa siitä, että me vanhemmat ansaitsemme työllämme rahamme eikä voi olettaa, että 16-vuotias saa automaattisesti jotain kallista, mitä vanhemmat eivät raaski itselleenkään hankkia. Vaikka lapsi on rakas ja tärkeä, hänen ei tarvitse saavuttaa kaikessa samaa materialismia kuin vaikka nelikymppiset vanhempansa.

Nämä monella nuorella on

Hampurilaispaikassa käydään vähintään kerran viikossa.

Tänä talvena olen kuullut, että kaverit sanovat suoraan, että on noloa ja naurunalaista, jos nuorella ei ole:

– Spotify Premiumia. On ihan vitsi, jos kaverilla ei ole sitä!

– Rahaa käydä kahvilassa, hampurilaisravintolassa ja kaupan karkki- ja croissant-hyllyillä useita kertoja viikossa.

– iPhonea, joka joillain toisen asteen opiskelijoilla on jopa 700-1000 euron arvoinen.

– Talvitakkeja esimerkiksi viittä tai seitsemää, joista jokainen maksaa vähintään sen 100 euroa.

Mopoauto joka pihassa

Kunnan varallisuus näkyy lasten kasvatuksessa.

Vanhemmat, mitä hittoa? Nuoret, mitä hittoa? Olen kuullut usein, että nuoret kehuskelevat toisilleen omistamillaan tavaroilla ja pilkkaavat niitä, joilla ei ole vastaavaa materiaa hallussaan. Missä ovat ihan peruskäytöstavat?

Minun puhelimeni on 400 euron arvoinen, ja minä teen puhelimella myös töitä! Miksi ihmeessä joku vanhempi ostaa lapselleen tonnin puhelimen, joka voi pudota jo ensi viikolla takataskusta vessanpönttöön tai asfaltille varsinkin, kun nuoret eivät halua käyttää puhelimessa läppäsuojaa edessä. Tai: Miksi annetaan nuoren olettaa, että tonnin puhelin on se ainoa ”hyvä” puhelin?

Minun nuoreni ei itse asiassa ole kotikunnassamme koulussa vaan muualla, mutta kuitenkin: olen kuullut muidenkin sanovan, että kunnan varallisuus näkyy lasten kasvatuksessa.

Yksi ystäväni kyseenalaisti sitä, että moni kunnassamme asuva nuori saa mopoauton. Kun se on kaveriporukassa itsestäänselvyys, saatetaan kotona käydä useinkin tiukkoja keskusteluja, joissa nostetaan pöydälle nuoren asema omassa yhteisössään, mutta myös perheen varallisuus, mopoautojen turvallisuus ja perheen näkemys siitä, kuinka tarpeellinen mopoauto on juuri omalle lapselle.

Meillä keskustelu oman huoneen siivoamisesta ja oman huoneen kunnioittamisesta on päättynyt usein tuhahdukseen siitä, että tottakai kaikilla kavereillakin on oma huone, että mitä ihmettä siinä on.

Huoh. Kyllä siinä on ihmettä. Ei todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Arvostus ja käytöstavat kunniaan

Nuorten mielestä on hyvä läppä pilkata kaveria.

Kasvattaminen ja perheen varallisuus kietoutuvat tottakai yhteen aina lähtien siitä onko varaa ruokaan ja päättyen kalliisiin harrastuksiin ja ulkomaanmatkoihin. Haluan kuitenkin peräänkuuluttaa kasvattamisen sitä osa-aluetta, jossa puhutaan toisten arvostamisesta, hyvistä käytöstavoista, perheen yksityisasioista ja siitä, mitä kaikkea nuori voi vaatia ja mitä hänelle annetaan.

Mielestäni edes Spotify Premium ei ole asia, jonka nuori saa itsestäänselvästi. Varsinkaan en pidä siitä, että toisten nuorten mielestä on hyvä läppä pilkata kaveria tuollaisesta asiasta, mikä liittyy sekä perheen varallisuuteen että siihen, mihin perhe päättää rahansa laittaa. Millä oikeudella nuori arvostelee toista nuorta hänen perheensä tekemistä valinnoista?

Tärkeä asia on mielestäni sanoa jo ihan pienellekin lapselle, että ei ole merkitystä onko meillä varaa vai eikö meillä ole varaa, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Ihan pienen lapsen ei tarvitse murehtia perheen raha-asioista, kun taas teinille voi hyvin sanoa, että ole hyvä ja tienaa iPhone-rahasi itse. Vasta sen jälkeen voit leveillä kavereillesi sillä, mitä sinulla on. Mieluiten ei leveilyä silloinkaan, kiitos!

Saitteko kiinni, mitä tarkoitan? Oletteko törmänneet samaan? Keskustellaan Yli pyykkivuorten Instassa ja Facebookissa. Tule seuraamaan!

Lue myös

Ihan oikeastiko kännykkä on lapsenne koulumatkan turva?

Vanhemmat järki käteen: koululaiset ajoissa nukkumaan, kännykät yöksi pois!

Koulun herkkueväät: nyt vanhemmat ajatusta mukaan!!

Lue myös

X