Yli pyykkivuorten

Nelikymppinen avautuu: Perkules se suu auki!

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
bussi
Kuvituskuva Pixabay.com

Nelikymppinen tässä terve! Alan olla jo niin kypsässä iässä (2 kuukautta armon aikaa), että on aika alkaa moralisoida ympäristöä. On aika uuden postaussarjan! Nelikymppinen avautuu -postaussarjassa oksennan päällenne sen, mikä juuri tänään ärsyttää.

Tänään nelikymppinen avautuu: Perkules se suu auki!

Tervehdi, aikuinen ihminen!

Kuljen joka päivä bussilla töihin ja töistä kotiin. Aina, kun nousen bussiin, jonossa on edessäni noin viisi muuta matkustajaa. Aika usein he ovat 30-50-vuotiaita. Olen alkanut stalkata heidän bussikäyttäytymistään.

Kun edessäni olevat nousevat bussiin, 90 prosenttia heistä ei tervehdi bussikuskia. Että mitähän hittoa?!

Kun aikuinen ihminen tapaa toisen ihmisen ja on hänen asiakkaanaan, on tapana tervehtiä. Sanotaan, että päivää, terve, moi, iltaa, morjensta pöytään. Yleensä tervehtimisen lisäksi kiitetään.

Vaan ehei ystävät, nimittäin bussissa ei tervehditä! Ei ainakaan Nyssessä.

Porukka edessäni leimaa korttinsa hiljaa. Sen jälkeen he menevät penkkiinsä istumaan täysin sisäänpäin kääntyneenä. No se on ihan ok. Itsekin matkustan työmatkani sometöitä tehden tai verkkolehteä lukien. Eihän siinä nyt vierustoverin kanssa tarvitse lumettomasta talvesta tai Putinista puhua, mutta kuskille voi sanoa herranjestas moi!

bussi

Kuvituskuva Pixabay.com

Bussikuski ei vastaa tervehdykseen

Ymmärrän, että teiniangstissa yhä kehittyvillä aivolohkoilla ja sosiaalisten, loputtomien normien viidakossa ei vaan pysty sanomaan kuskille moi. Annetaan se anteeksi.

Vaan miksi 20-, 30-, 40-, 50- ja 60-vuotiaat eivät sano kuskille moi tai huomenta, kun kuski kuitenkin myy sen kuljetuspalvelun siinä? Ei vilkaisuakaan kuskiin, vain hiljaa penkkiin. Ookke.

Itsehän sanon kuskille tietysti kukkahattu curlygirleilleni aseteltuna reippaan moin. Sanon myös kortin leimattuani kiitos, minkä vuoksi lapseni eivät varmaan tule aikuisena luokseni jouluna.

Entäs tämä: kun lähden bussista, nostan kättä ja huikkaan, että kiitos. No, teiniangstininuoreni eivät varmaan käy häpeänsä vuoksi edes katsomassa minua vanhainkodissa, mutta sanon sen silti. Sillä tavalla reippaasti räpylä ylös ja komeasti, jotta kiitos! Sitä voi treenata kotona vaikka vessasta ulos astuessa. Käsi ylös, kiitos ja ovesta ulos. Kiitos ja makkariin. Kiitos ja olkkariin. Ei ole vaikeaa!

Ja tiedättekö mitä. Kun nousen aamulla bussiin ja sanon aina moi tai huomenta, vain alle puolet kuskeista vastaa tervehdykseeni!

Ehkä vähän hävettää elää ja kasvattaa lapsia yhteiskunnassa, jossa bussikuskia ei tervehditä, mutta jos kuskikaan ei tervehdi, niin kai se on sitten ihan ok. Vaan en ymmärrä. Ymmärrättekö te?

Uudessa Nelikymppinen avautuu -postaussarjassa tuon esille sen, mikä tänään ärsyttää ja valitan sydämen kyllyydestä. Kerro Yli pyykkivuorten Facebookissa ja Instagramissa ideoita avautumiselle! Mikä asia ansaitsee kunnon avautumisen?

Lue myös

Tuplarattaat kaatuivat täydessä vauhdissa Tampereen bussissa – vaaratilanteita Nyssessä

Lue myös

X