Korona-aika, päivä 31: Saamme kurkistaa toistemme, ja opettajan, työpäivään
Korona-aika, päivä 31! Ohhoh! En ole enää pitänyt korona-ajan päiväkirjaa kuin silloin tällöin. Lasken otsikon päivät siitä, kuinka monta päivää on siitä, kun meidän lapset jäivät etäopiskeluun. He jäivät kotiin tiistaina 17.3., mistä on nyt siis jo kuukausi.
Tällä hetkellä meillä menee ihan hyvin. Lapset tekevät tehtävänsä mukisematta ja ihan ajallaan. Vuorokausirytmi on ihan normaali ja arki kotona ihan hyvää. Olemme terveitä emmekä edes joka hetki tappele, *kop kop*. Täällä siis kaikki tänään ihan hyvin!
Lue tästä aiemmat koronapäiväni osat.
Kurkistus etäopiskeluun
Hauska uusi asia on ollut saada kurkistaa toistemme työ- ja koulupäivään.
Minusta on hauskaa huomata, miten monipuolisia ja mielekkäitä tehtäviä tokaluokkalainen saa ja miten innolla hän ryhtyy työhön. Hän on rakentanut luonnonmateriaalista pahvilaatikkoon Schleich-pupuille metsäisen kodin ja viimeistellyt sen lukiota käyvän isosiskon avustuksella sinisellä kuumaliimalla tehdyllä järvellä. Hän on lankuttanut saunan lauteilla, kirjoittanut päiväkirjaan riidoista veljen kanssa ja laskenut taitavasti yhteenlaskuja.
Seiskaluokkalainen on ahertanut esitelmää Itämerestä ja opiskellut kaloja, joita minä en todellakaan tunnista. Hän on kuvannut kuntopiirivideoita, osallistunut aktiivisesti Teams-palavereihin ja ottanut liikuntatunnin kävelylenkille pikkusiskon mukaan metsästämään pokemoneja.
Lukiolainen on ahertanut lähes läpi vuorokauden ja saanut tehtyä isoja esitelmiä ja ison kasan upeasti sujuneita kokeita. Hän on myös käynyt juoksemassa monena iltana.
Miehen vetämiä aamupalavereja on ollut hauska seurata sivukorvalla. Ihailtavan tiukkaa asiaa, lyhyitä lauseita ja napakkuutta, joka tekisi terää monessa työpaikassa.
Työni näkyy perheelle
Koska mieheni on lentäjä, minun työni on aina ollut lasten silmissä se tuntemattomampi ja tylsempi työ. Huomaan, että minun työni on näyttäytynyt nyt lasten silmissä erilaisena. He ovat käyneet välillä kurkkimassa olkani yli, jolloin olen selittänyt, mitä muutoksia teen verkkosivuille, millaisen tekstin kielenhuoltoa teen tai mitä uutista kirjoitan. Minulla on ollut myös hyvin paljon Teams-palavereja ja puheluita sekä pitkiksi venyneitä työpäiviä.
Koen hyvänä, että lapset ovat nähneet minun tavallisesti näkymättömänä arjessamme olevan työn. Myös niin sanottu toimistotyö voi olla hyvällä tavalla kiireinen ja tärkeä. Se huomio on tehnyt varmasti kaikille hyvää.
Opettaja poikkeusoloissa kotonamme
Olemme saaneet myös tutustua opettajan työhön. Eniten meillä näyttäytyy tokaluokkalaisen opettajan työ. Toki myös jonkin verran yläkoululaisen opettajien työ, mutta vähemmän. Mielestäni kaikkien lasteni opetus on sujunut hyvin ja meille sopivalla tavalla.
Näen, miten ison työn opettajat ovat tehneet digiloikassaan. Olen arvostanut opettajan videopuheluita, joiden aikana lapseni säntäilee talon kerroksesta toiseen etsimässä milloin lukukirjaa, milloin matematiikan kirjaa. Olen myös iloinen siitä, miten selkeäsanaisesti tehtävät ovat tulleet aamulla kello 8 sekä Wilmaan että tokaluokan wappiryhmään. Nettikeskustelujen perusteella ei ole mitenkään selvää, että tehtävät tulisivat joka aamu selkeästi ilmaistuna yhdessä viestissä.
Lue myös Nyt puhuvat opettajat: haasteena riittämättömyydentunne ja kohtuuttomat vanhemmat
Miten teillä sujuu?
Olemme nauttineet kiireettömistä aamuista, vapaista illoista ja terveydestä. Tällä hetkellä meillä menee hyvin, mutta tilanteet ja mielialat voivat muuttua. Toki me yhä huudamme kesken toistemme Teams-palaverien, tappelemme viimeisestä muroannoksesta ja pesemme välillä katosta smoothieta, koska hei, elämä on.
Miten teillä siellä sujuu?
Lue myös
Kaikki aiemmat koronapäiväni osat
Kommentit
On taatusti rankkaa tehdä omaa työtä, joka on ihan erilaista kuin ennen, ja samalla hoitaa omia lapsia! Ihan hurja yhtälö. Tsemppiä!
Kommentit
Ihailtavaa sopeutumista ja yhteen hiileen puhaltamista! 🙂 Tosi sympaattista myös, että eri- ikäiset sisarukset tulevat toimeen, ja tekevät yhteistyötä.
Omassa perheessä 4.luokkalainen on ollut nyt kuukauden kaikki arkipäivät yksin kotona. Kahdella terveydenhuollossa työskentelevällä työpaine on kova, on tosi raskasta yhdistää kotielämää ja syyllisyys painaa. Lapsi kärsii yksinäisyydestä, varsinainen opiskelu kun vie häneltä vain 1-2 tuntia päivässä. Varmasti joissain perheissä on toisin päin- sosiaalisten tilanteiden väheneminen rauhoittaa lasta, mutta tiedon omaksuminen ilman mitään varsinaista opetustapahtumaa ei onnistu. Meillä lapsi ei ole nähnyt muutamia itselleen tärkeitä luokkakavereita sitten viikon 9. Ei lapsi ikävää potiessaan osaa ajatella ” nyt on tää pandemia, kaverisuhteet ehtii odottaa”. Yritämme joka ilta käsitellä edes lyhyesti tätä yksinäisyys- teemaa ja luoda positiivisia mielikuvia kesästä. Silloin lapsi on taas usein yksin- toivottavasti kuitenkin kaverien seurassa ilman fyysisen välimatkan rajoitteita. Nuorempi sisarus saa olla päivähoidossa, vaikka esiopetus keskeytyi. Hän leikkii joka päivä, eikä murehdi koronaa. Lapsillemme korona jää siis aivan erilaisina muistijälkinä mieleen. Välillä muuten meinaa ihan totaalisesti itsesäätely pettää, kun jotkut viisastelee, ettei terveydenhuollossa työskentelevät saa ilmaista kuormitustaan, kun töitä VIELÄ on. Ei se kevennä mun taakkaa, että tiedän osan mun lähipiiristä ja yhteisöstä menettävän duuninsa, päinvastoin. Sitä rajumpi tulee olemaan puristus julkisella sektorilla, kun kuntatalous romahtaa, henkilöstöä karsitaan epidemian jälkeen ja väestön terveydentila on haavoittunut vuosiksi eteenpäin.
Todella rankka tilanne. Kaikki se huoli lapsen pärjäämisestä, omasta jaksamisesta, omasta terveydestä… Arvostan todella kovasti teitä eturintamassa työskenteleviä. Kunpa teidän palkkaukselle tehtäisi nopeasti jotain. Voimia koko perheelle!
Moni päivä on säätöä ja kaaosta. Minä etäopetan 4. luokkalaisia. 26 oppilaan lisäksi apua tarvitsee oma eskarilainen (onneksi vasta eskari, koulutehtävät olisi painajaista nyt!) ja 3-vuotias riskiryhmäläinen. Onneksi eskarilainen viihtyy paljon ulkonakin, mutta 3-vuotiaan tarpeet on hetitässänyt eikä hetken kuluttua. Välillä ei tiedä, minne repeäisi. Työ ja sen määrä on erilaista kuin lähiopetuksessa, ja on vaatinut aika pitkään ja paljon opetella tekemään tällaista työtä etänä. Paljon olisi valittamisenkin aihetta, mutta kaikki on suhteellista, paljon on poikkeustilanteessa sellaistakin, mistä nautin. Esim. se kaikki vapaa-aika, kun ei tarvitse eikä voi mennä minnekään! Välillä tekee hyvää käpertyä omiin koloihin ja olla vaan perheen kanssa.
Tsemppaan kyllä kaikkia palvelualojen ja terveydenhuollon ammattilaisia, pieniltä itkuilta tuntuu välillä omat säädöt ja kaaokset täällä neljän seinän sisällä!
On taatusti rankkaa tehdä omaa työtä, joka on ihan erilaista kuin ennen, ja samalla hoitaa omia lapsia! Ihan hurja yhtälö. Tsemppiä!