HAAVEITA JA VÄSYMYSTÄ LAPSIPERHEESSÄ JA TÖISSÄ
Jotenkin tuntuu, että elämme välitilassa. Periaatteessa elämä pyörii niin kuin ennenkin ja periaatteessa ei ollenkaan niin kuin ennen. Elämme Ikean pyörivän oven keskellä. Jotenkin koko ajan odotamme, tempaistaanko meidät ulos parkkipaikalle vai sisälle kauppaan vai jätetäänkö pyörimään tähän epämääräiseen välitilaan.
Tuleeko kohta korona tai altistus? Tuleeko etäkoulu? Lopetetaanko taas ruokakaupassakin käyminen? Onko nyt sosiaalisesti oikeutetumpaa nähdä ystäviä kuin maaliskuussa, kesäkuussa tai elokuussa vai onko nyt nimenomaan se aika, jolloin ei ole hyväksyttyä nähdä ketään?
Olen kyllä tavannut ystäviä, kun eihän se ole kiellettyä. Tämä aika on vain jotenkin todella hämmentävää. Osalla kaikki toimii niin kuin ennenkin, osalla kaikki on muuttunut lomautusten ja tapaamisrajoitusten mukana.
Ruuhkabussissa syyskuussa 2020.
Uskallanko?
Mietin, uskaltaako käydä teatterissa tai työporukalla syömässä isossa ravintolassa. Kevään hysteria on ohi, mutta tautimäärät ovat jatkuvasti kasvussa. Minun töissäni on todennäköisesti koko vuoden loppuun kestävä etätyösuositus. Emme ehkä järjestä edes pikkujouluja. Vuoden lopussa yhden vuoden ja 10 kuukauden sijaisuudestani on ollut 10 kuukaudesta tätä korona-aikaa. Se on sosiaalisesti rankkaa.
Tammikuussa aloitan näillä näkymin opiskelun. Alan opiskella Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Toivon todella, että saan opiskella mukavassa ryhmässä koulurakennuksessa enkä kotona yksin keittiönpöydän ääressä. Aika erilainen kokemus edessä, jos korona vie etäopiskeluun.
Haaveilen opiskelusta mutta myös työpaikasta. Yhä etsin itseäni. Olen ajautunut viestintäalalle ja rakastan sitä, mutta kaipaan ihmisten kanssa tehtävää työtä. Uskallan kuitenkin heittäytyä nyt opiskelijaksi vaikka se ei tee hyvää taloudelle.
Lue tästä postaus Pääsin opiskelemaan.
Ei mitään odotettavissa
Välillä kaikki työt ja kotityöt väsyttävät tässä arjessa. Kaksi työtä ja lukuisat somekanavat täyttävät päivät. Haaveilen ensi viikon syyslomasta, jota ensimmäistä kertaa pidän jopa kolme päivää!
Syksy on jännä, kun ei ole mitään sovittua. Yleensä on ollut paljon reissuja, juhlia ja tapaamisia. Se tuo myös tunteen Ikean pyörivästä ovesta, kun vaan pyörii eteenpäin ilman mitään suunnitelmia tulevasta. Ei mitään kivaa, mitä odottaa.
Ehkä teemme jonkun pienen reissun edes mummolaan. Haaveilen tosin miehen kanssa yhden yön hotellilomasta. Ystävä lupasikin jo auttaa lastenhoidossa.
Isot pienet lapset
Lapset ovat isoja, joten elämä on niin hirvittävän erilaista kuin 5 tai 10 vuotta sitten. Silti äitiys on koko ajan läsnä, käsillä ja iholla. Se tuntuu kuitenkin myös hyvältä. Tuntuu vahvasti siltä, että on alkanut lähtölaskenta lapsiperhevuosien loppumiselle. Se ei tunnu hyvältä. En halua päästää irti, ja kuitenkin olen niin ylpeä lapsista ja onnellinen tästä kaikesta. Olen onnellinen jopa siitä, että saan olla ragemutsi ja asettaa rajoja.
Haaveilen kaikista ihanista hetkistä lasten kanssa, jolloin teinit kertovat omista asioistaan ja meillä on kivaa yhdessä. Onneksi niitä hetkiä on.
Ragemutseihin on tullut koko ajan lisää teinien vanhempia ja heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia! Ihan kohta on 3000 täynnä, huippua! Yritän saada sinne joitain kivoja arvontoja. Vielä en ole ehtinyt siihen, kun kahden työn yhdistäminen, perhe ja miehen ajoittain reissutyö on välillä rankka yhdistelmä.
Miten te ehditte kaiken?
Nyt kun on oltu taas paljon kotona, minulla on sisustuskuume. Minä ja Matilda haluaisimme vaihtaa hänen huoneeseensa tapetit. Henrik ja Matilda tarvitsisivat kumpikin uuden työpöydän. Aavan huoneesta haluaisimme pois kaikkea pinkkiä, että siitä tulisi isomman tytön huone. Tajusin muuten, että olemme asuneet tässä ihanassa kodissamme jo neljä vuotta. Haluaisin tehdä kuvapostauksen kodistamme, mutta Olympus penin laturi on hukassa. Laita dm, jos sinulla olisi myydä minulle siihen laturi!
Mietin, miten muut ehtivät niin hyvin harrastaa liikuntaa, kuljettaa lapsia treeneihin, pestä pyykkiä, lukea sanomalehden joka päivä ja monta kirjaa viikossa, kuunnella äänikirjoja ja katsoa sarjoja ja antaa jokaiselle lapselle aikaa ja korjata rikkinäiset vaatteet, ostaa uudet välikausikengät ja pipot ja kiinnittää heijastimet, huoltaa pyörät ja muistaa lapsen retkieväät. Huh, hengästyin jo ajatuksesta.
Lue tästä Kuinka paljon äitien kestävyyskuminauha venyy.
No mutta, tämä oli ajatuksenvirralla kirjoitettu kuulumispostaus pitkästä aikaa! Lasten harrastukset pyörivät kivasti, minulla on hyviä kirjoja ja tv-sarjoja ja olen ehtinyt lenkille. Olen siis kyllä ehtinyt kaikkea, mutta tuntuu, että arki on täynnä valintoja. Tänä iltana valitsin tämän sivutyöni enkä kirjaa tai telkkaria.
Päällisin puolin on kyllä kaikki ihan kivasti!
Miten teillä menee? Mitä pohdit juuri nyt?
Lue myös
Ei mitään hattaraa vaan oikeaa arkea: laskuja, väsymystä ja täitä
Joskus mietin, että en osaa enää olla äiti
40 syytä rakastaa olla 40-vuotias
Ystävät elävät nyt samaa perhearkea kuin me 10 vuotta sitten
Kommentit
Olipa ihana, että kirjoitit, kiitos! Varmasti sinun on pitänyt paljon pohtia korona-aikana arkea, kun teet töitä vanhusten kanssa. Mekin juuri pohditaan, uskaltaako mennä elokuviin. Tosi kiva oli lukea sinun arjestasi! Tärkeää kuulla muide pohdintoja. Kiva, että löysit blogini. Tule myös blogin Facebookiin ja Instaan!
Kommentit
1. Sanoin tänä aamuna miehelle, etten oikeastaan muista keväästä mitään. Mutta ei minua pelottanut. Töissä oli käytävä (ei etätyömahdollisuutta), ja yritettävä edes jonkin verran suojella omia lapsia koronan vaikutuksilta (ja tarkoitan eniten psyykkistä kasvua). Niin ihmeellinen on ihmisen mieli, että kliseinen selviytymismoodi todellakin piti askeleet rivakoina.
2. Maanantaina ajattelin ensimmäisen kerran, että en ehkä nää tiettyjä sukulaisia enää koskaan heidän elinaikanaan koronan vuoksi. Tämä ajatus oli todella kivulias.
3. Tunnen syyllisyyttä siitä, että kaipaan todella, todella paljon hotelliyötä mieheni kanssa. Fuck korona. Ja inhottaa, että omat tarpeet pitää koko ajan työntää sivuun maailmantilan vuoksi. Ja syyllistyminen ei sitten kyllä auta mihinkään, ei vähääkään!
4. Syyllistämisestä: meno mediassa on kuin Kärpästen herrassa, rajut vastakkainasettelut kukoistaa. Teinejä on tuomittu mediassa hurjin sanankääntein, mutta sen sijaan keski- ikäisten ruska- matkat Lappiin hyväksytään. Millainen ihmisoikeuksien ilmasto on se, että jonkun korona on syntisempi, kuin toisen?
5. Etäkoulutuksesta. Ihan valtavan iso joukko työikäisistä hyötyy etäkoulutuksista. En ole yksi niistä. En ole ikinä lintsannut, vaan lapsenakin rakastin mennä kouluun, siis ihan sen opetuksen takia. Nyt etänä koulutuspäivien aikana kärsin hankitusta keskittymishäiriöstä. Monta välilehteä ja taustaohjelmistoa on rinnakkain päällä. Istuminen tuntui siltä, kuin olisi jaloissa strobo- valot, pitää pinnistellä pysyäkseen penkissä. Sitkeyttä vaaditaan enemmän kuin koskaan. Onneksi motivaatio ja tiedonjano tukee sitkeyttä.
Toivottavasti saat sekä työkuviot että uudet opinnot nivoutumaan toisiinsa! Ehkä koskaan ei mikään ole ollut näin epävarmaa, mutta silti toivo tulevista hyvistä asioista voi olla matkatoverina. 🙏🍁🙂
Ihana, kun kirjoitit. Ihana lukea muidenkin ajatuksia. 💗
Olipa sinulla hauska kirjoitus korona arjesta ja ylipäätään arjen pyörityksestä. Odotuksista mitä pitäisi tehdä ja ehtiä kaikkea tekemään ja kokemaan. Itse kipuilen korona arjen tuomien kiristyksien, ohjeiden ja suositusten viidakossa. Se kun ei riitä, että töissä tehdään asiat annettujen ohjeiden ja määräysten mukaan. Korona arjen tuoma vastuu heijastuu kaikille elämän osa-alueille ja estää elämästä ja kokemasta asioita joita perheen kanssa olisi niin kiva tehdä. Meidän perheessä korona arjen kiristykset estävät mm. harrastustoiminnan. Työpaikallani on heikkokuntoisia vanhuksia joita täytyy suojella koronaviirukselta. Vastuu toisten hengestä oli aluksi ahdistavaa ja sopeutumista täytyi tehdä kovasti ettei vahingossakaan levittäisi koronaa oman siviilielämän kautta. Tämä tarkoittaa sitä että emme käy uinti ja sukellusharrastuksessamme, emme elokuvissa teatterista puhumattakaan. Kaupassa olemme käyneet mutta senkin olemme karsineet vain muutamaan kertaan viikossa ja siitä on tullut kovin suunnitelmallista. Nyt uuden korona aallon tultua olen tutustunut kauppakassi palveluihin ja alkanut harkita jos tilaisin ostokset jo valmiiksi pakattuina ja näin välttyisin todella monen ihmisen kohtaamiselta kaupassa. Tuntuuko sinusta että elämä lipuu ohi kun välttelet koronaviirusta kotona neljän seinän sisällä? Minusta tuntuu siltä sillä olen työelämästäni 22 vuotta ollut hyvin työorjentoitunut ja viimeiset 2 vuotta olen vasta opetellut tekemään asioita vapaa-ajallani ja jättämään työelämän sinne työpaikalla. Toki tämä muutos on ollut tietoinen valinta ja olen monesti pohtinu; miksi annoin kulua niin paljon aikaa ennen kuin aloin nauttimaan elämästäni?
Jos koronaviirus on tullut jäädäkseen niin kuinka paljon täytyy vielä sopeutua ja olla elämättä elämää?
Kiitos hauskasta kirjoituksesta. Lähden nyt tutustumaan blogiisi paremmin.
Olipa ihana, että kirjoitit, kiitos! Varmasti sinun on pitänyt paljon pohtia korona-aikana arkea, kun teet töitä vanhusten kanssa. Mekin juuri pohditaan, uskaltaako mennä elokuviin. Tosi kiva oli lukea sinun arjestasi! Tärkeää kuulla muide pohdintoja. Kiva, että löysit blogini. Tule myös blogin Facebookiin ja Instaan!