Yli pyykkivuorten

Ja tapahtui niinä päivinä, että lähes paloin loppuun lasten joulukalentereiden takia

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
joulukalenteri

Joulukalenteripäivitykset näkyvät taas somessa. Äidit, isät, kummit, isoäidit, tädit ja muut ovat askarrelleet lapsille joulukalenteita. Yhdellä on olohuoneen hyllyssä tai nauhassa katossa 24 pientä punaista pussia, ja toisella ilmestyy joulusukkaan joka päivä jotain jännittävää. Kolmannen kodissa Elf on the Self tekee joka päivä kepposia. Neljännessä kodissa tontulta tulee joka päivä kirje, jossa perhettä kehotetaan tekemään jotain hauskaa yhdessä, kuten leipomaan, pelaamaan lautapelejä tai leikkimään yhdessä pihalla taskulamppupiilosta.

Vaikka minun lapseni ovat jo 9-, 14- ja 17-vuotiaita, tunne tulee yhä vahvana. Tunnen somepäivityksiä nähdessäni yhä saman riittämättömyydentunteen ja pettymyksen itseeni kuin silloin ennen.

joulukalenteri

Ei suklaakalentereita lapsille

Kun lapset olivat ihan pieniä, en halunnut antaa heille usein karkkia. Se oli sellainen ”hyvä äiti ei tietenkään anna joka aamu joulukuussa suklaata” -sädekehä pään päällä. En siis ostanut heille suklaakalentereita.

Naapuruston lapsilla oli kaikilla yli 30 euron Lego- tai Schleich-kalenterit. Me säästimme sellaisetkin summat joululahjoihin enkä pystynyt siis laittamaan yhteensä satasta kolmen lapsen kalentereihin.

Ajattelin, että kuvakalentereiden lisäksi lapseni tarvitsevat kuitenkin kunnolliset joulukalenterit, että tulee oikea joulun taika -fiilis ja kun kaikilla muillakin on. Niinpä aloin kasata heille joulukalenteria itse.

Se oli virhe.

Kasasin itse joulukalenterin

Oli aika vähän rahaa. Oli aika vähän aikaa. Oli aika vähän jaksamista.

Muistan erityisesti, miten kasasin lapsille kalenteria, kun Aava oli 2-vuotias, Henrik 7-vuotias ja Matilda 10-vuotias. Aloin tietysti kasata kalenteria ihan liian myöhään. Kiertelin kiireessä ikuisuuden kauppoja ja yritin keksiä, miten saan joka päivälle kolme yllätystä niin, että a) ei tule maksamaan yhteensä satasta, b) kaikille on joka päivälle yhtä kiva juttu, c) en osta turhaa krääsää ja d) jos on yhteinen tekeminen, minulla on ihan aikuisten oikeasti voimia toteuttaa se!

Lopputulos oli se, että ostin turhaa krääsää ja päädyin laittamaan usein suklaata. En vaan keksinyt pojalle mitään yhtä halpaa kuin tyttöjen pinnit ja pompulat. Keksin kaikkia kivoja uimahallireissuja, jotka eivät oikeasti olisi mitenkään sopineet aikatauluihini. Joskus illalla ajattelin, että huomenna on täydellinen pipareidenleipomispäivä. Sitten sinä iltana työ-, hoito- ja koulupäivän jälkeen kaikki itkivät ja kirosin koko ”tänään tehdään pipareita ja kuunnellaan joululauluja, tip tap” -lupaukseni.

Välillä illalla täysin väsymyksestä kuolleena unohdin täyttää seuraavan päivän pussin. Ne lasten katseet, kun yllätyspussi olikin tyhjä…

Suoritin lasten joulua

Suoritin lasten joulukuuta, vaikka arki oli hektistä ja usein väsyttävää. Ajattelin, että meilläkin pitää olla tontun jälkiä perunajauhoissa pöydällä ja yllätyspussissa joka aamu jotain erikoista ja jännittävää.

Aika pian totesin, että olen aivan puhki. Samaan aikaan, kun ripustin öisin joulupusseihin yllätyksiä, ostin työpäivien lisäksi päivisin omien lasten, kummilasten ja muiden sukulaislasten sekä läheisten aikuisten lahjoja. Lisäksi muistin opettajien ja hoitajien muistamiset, päiväkodin, koulun, harrastusten ja kaveriporukoiden pikkujoulut ja joulujuhlat sekä tietysti muistin ehjät sukkahousut, joululeivonnaiset, joulun ruokasuunnitelmat ja töissä viimeiset kiireiset työt ennen lomaa.

joulu

Päiväkotiin kallis lahja

Ehkä se oli myös tämä, mikä lopulta katkaisi tämän joulumuorin kamelinselän.

Aavan päiväkodin joulujuhlaan pyydettiin tuomaan omalle lapselle suunnilleen 15–20 euron lahja, jonka pukki jakaisi. Muistan, miten tiedotetta kotona lukiessani oikein huusin ääneen, että mitä vittua. Kuulemma kaikki tietävät tämän perinteen ja antavat yhden joulupaketeista jo joulujuhlassa. Sieltä vaan syrjään yksi lahja, sanottiin.

Myös sisaruksille ostettiin lahjat tuohon juhlaan, koska he olivat tietenkin mukana. En todellakaan ostanut niin kallista lahjaa, kun rahat olivat jo muissa lahjoissa enkä halunnut antaa niitä jo ennen joulua. Siinä kävi juuri niin kuin ajattelinkin: muut lapset saivat Legoja ja muita hienoja leluja sekä koruja. Minä olin ostanut omilleni suklaajoulupukit. Ne kädessään he katsoivat ja ihmettelivät, miksi pukki toi päiväkodin juhlassa kavereille isoja paketteja ja heille pienet suklaat.

Katselin myös muiden joulukalenteripäivityksiä ja yritin pysyä tahdissa. En pysynyt.

joulukalenteri

Suklaakalenteri riittää

Aika nopeasti ymmärsin, että yllätyspussit eivät ole meidän juttumme. Minulla ei ollut voimia kiertää etsimässä kolmelle lapselle yhteensä 72 yllätystä kaikkien kiireiden keskellä.

En alkanut aikatauluttaa joulukuun pimeitä ja väsyneitä iltoja lupaamalla jauhopölyä ja sirkushuveja.

Lopetin myös vertailun. Vaikka toisten lapsilla oli tonttujen seikkailuja, lapsille osoitettuja kirjeitä ja 24 käsin koristelua yllätyspussia per nenä, minun lapsillani ei ollut yhtään sen huonompi joulun aika. Ihailin näitä muita äitejä ja toivoin, että olisin ollut yhtä taitava, aikaansaava ja ihana, mutta armahdin itseni. Ymmärsin, että minun ei tarvitse olla sellainen. Se toi valtavasti lisää voimia arkeen!

Suklaakalenteri palautti mielenterveyteni. Aika pieni hinta saada suklaapaloilla, vaikkakin joka päivä, joulurauha äidillekin.

Lopeta sinäkin vertailu ja suorittaminen. Levännyt äiti tuo paremman joulun tunnelman kuin kireä ja ylisuorittava äiti. Kallis ja vaikeasti tehtävä joulukalenteri ei ole mikään joulurauhan tuova vaatimus. Oikeasti.

Lue myös

X