Yli pyykkivuorten

Teinin äiti: on vaarallista olla Vilijonkka, mutta tyhmää olla Muumimamma

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
Viijonkka

Olimme lähdössä jonnekin kiireellä. Olin myöhässä itse asettamastani aikataulusta. Säntäilin sinne-tänne ja kasasin varavaatteita ja tarvittavia ulkovaatteita. Yritin saada lapsia vessaan ja pukemaan. Aava oli tuolloin ehkä vauva, Henrik 5-vuotias ja Matilda 8-vuotias.

Meillä oli eteisaulassa isot liukuovikaapit, joissa oli koko kaapin kokoinen peili. Minä siinä hoputin ja vähän raivosin. Lapset seisoivat flekmaattisina edessäni. Matilda vilkaisi meitä peilistä ja sanoi sanat, jotka ovat jääneet perheessämme kuolemattomiksi:

”Taitaa olla kolme lasta ja rouva Vilijonkka.”

Viijonkka

Vilijonkka, miten pärjäät teinien kanssa?

Moomin.com kuvaa rouva Vilinjonkkaa muun muassa näin: ”Rouva Vilijonkka pitää kaikessa tärkeänä järjestystä ja tiukkoja periaatteita. Hän ei halua lastensa oppivan huonoille tavoille ja huolestuu, jos leikit yltyvät liian villeiksi. Rouva Vilijonkka haluaa, että sääntöjä ja perinteitä noudatetaan täsmällisesti. Pienetkin vastoinkäymiset ovat hänestä masentavia ja silloin hän menettää helposti hermonsa. Vaikka rouva Vilijonkka on tavoilleen uskollinen aina tylsyyteen asti, syvällä sisimmässään hän ehkä on hiukan kateellinenkin muumien vapaalle elämälle.”

Respect Vilijonkka! Ihailtavaa täsmällisyyttä ja porukan luotsaamista! Toimii varmasti hyvin – paitsi, kun kolmikko tulee teini-ikään…

Olisi todella kiva nähdä, miten Vilijonkka pärjää, kun hänen lapsensa ovat teini-iässä. Silloin hän ei enää voi pukea kaikkia kolmea identtisiin mekkoihin, mutta kun sen käy päässään läpi, niin se ei varmasti haittaa. Onpa helpompi teinien itse erotella ja taitella puhtaat pyykkinsä, kun kaikilla ei ole samanlainen mekko!

Ennemmän työtä on ehkä hyväksyä se tosiasia, että teinit eivät kyllä enää kulje jonossa äidin perässä. Eivät niin kuin yhtään minnekään.

Haluaisin tiedustella Vilijonkalta, miten hän saa teini-ikäiset lapsensa noudattamaan täsmällisesti sääntöjä ja perinteitä. Oman haasteensa tuo se tosiasia, että sääntöjen on pakko kasvaa lasten mukana. Se Vilijonkan on ihan pakko ymmärtää. Onhan se vähän outoa, jos yläkoululaiset kulkevat noin äidin perässä.

Mites Vilijonkan huushollissa lasten ruutuaika? Onhan 9- ja 17-vuotiailla eri säännöt? Onko 17-vuotiaallakin vielä Family Link? Täytyykö 17-vuotiaan perustella, millä saiteilla hän luuhaa ja miksi?

Kuinkas kotiintuloajat? Täytyykö 17-vuotiaan olla iltapesulla kello 18?

Entäpä oman huoneen siivoaminen!? Kuka määrittää teinin huoneen tarkan järjetyksen, jos teinin mielestä ”se on oikeesti ihan hyvä, ei mun kavereita kiinnosta, ihan sama onko sänky pedattu vai ei!”. Pystyykö rouva pitämään yhä kiinni siisteysperiaatteistaan? Käykö hän suoristamassa maton hapsut teinin huoneesta? Eikö se ole nuoren yksityisaluetta?

Mistä Vilijonkka hakee apua itselleen ja perheelleen, jos joku kolmesta alkaa hengailla Mörön kanssa, kehittää riippuvuuden johonkin vahvempaan kuin Mamman mansikkamehuun, pelaa yöt, kiroilee kuin Haisuli, pinnaa koulusta eikä pääse kokeista läpi tai joutuu Poliisimestarin kanssa tekemisiin? Jos jo pienetkin vastoinkäymiset ovat masentavia, niin miten selviää näistä isommista sitten?

Älä kasvata niin kuin muumit!

Meillä on yhä välillä käytössä tuo lausahdus kolmesta lapsesta ja rouva Vilijonkasta. Meillä kyllä sekä rouva että herra Vilijonkka ovat oppineet paljon teinien kasvaessa. Emme masennu pienistä vastoinkäymisistä emmekä menetä (aina) hermojamme helposti. Olemme alkaneet muuttaa kasvatustapojamme lasten kasvaessa. En esimerkiksi enää hermostu niin paljon siitä, että ulkona kuljetaan takki auki ja nilkat paljaana enkä enää rajoita ruutuaikoja niin paljon kuin ennen.

En kuitenkaan haluaa kasvattaa teinejä vapaasti niin kuin muumit, joten siinä olen Vilijonkan kanssa samaa mieltä. Ihan tuosta noin vain ei meilläkään lähdetä yöllä minnekään seikkailuille eikä piippua polttavien elämäntapaintiaanien teltoilla hengailla. Se tuo kyllä haastetta, että maailman kaikki muut teinien vanhemmat ovat kuulemma näitä muumeja, jotka sallivat omassa huoneessa ruokailun, nukkumisen viikonloppuisin kello 15 asti sekä yöllä ties missä Muumilaaksoissa hengailun johonkin neljään asti. Eihän se tunnu nuoresta reilulta, että omat vanhemmat ovat koko kulmakunnan ainoat tiukkapipoiset vilijonkat.

Ehkä yksi isoimmista opeista tässä teini-iän takatalvessa on ollut ymmärtää, että on vain pakko joustaa kaikesta siitä tutusta, millä lapsia on tähän asti kasvattanut ja komentanut. Kun teinit yhtäkkiä vastustavat lähestulkoon kaikkea, mikä muista ihmisistä on täysin normaalia, on pakko tehdä uusia toimintasuunnitelmia. Kun osaisikin olla jotain Muumimamman ja Vilijonkan väliltä, mutta eihän tämä helppoa ole.

Vilijonkan mielestä pienetkin vastoinkäymiset ovat masentavia ja hän menettää helposti hermonsa. Että näin ei tapahtuisi, kutsun rouva Viljonkan (ja myös sinut) teinien vanhempien vertaistukiryhmään Ragemutseihin Facebookiin. Yksi ryhmän äideistä kirjoitti juuri, että hänestä ei tunnu enää mikään niin pahalta, kun hän on lukenut, että muilla on arki ihan samanlaista.

Tsemppiä erityisesti siihen, että lapsia ei enää kiinnosta kulkea sinun perässäsi.

Ragemutsi, lue:

Joskus mietin, että en osaa enää olla äiti.

Et ole ainoa äiti, joka itkee teiniarjessa.

En olekaan äitinä täysin epäonnistunut.

Kymmenen tiukkaa faktaa teiniarjesta

Teinipoika imuroi. Kaveri: ”Ootko sä joku nainen?”

Tonnin kännykkä kaverilla – teinin kasvatus haastaa rikkaassa kunnassa

Lue myös

X