Yli pyykkivuorten

Elämäni paras matka ja lasten matkahaaveet – 10 matkailufaktaa minusta

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
Kroatia Vodice

Kymmenen matkailufaktaa minusta -blogihaaste!

Kylläpä tuntuu kaukaiselta ajatus matkustamisesta. Aika paljon on elämä muuttunut siitä viime kevään matkojen peruuntumisen shokista. Vaan kyllä me vielä päästään reissuun! Löysin Unelmatrippi-blogista haasteen, jossa haastetaan kertomaan kymmenen matkailuun liittyvää faktaa itsestä. Hauska haaste!

Kroatia Vodice

1 Niilin-risteily oli mieletön elämys

Elämäni paras matka on ollut viikon kestänyt risteily Niilillä Egyptissä. Olin siellä Antin kanssa kahdestaan. Lämpöä oli meille täydellisesti sopiva 40 astetta. Paikalliset juottivat Niilin rannalla aasejaan ja kalastivat. Basaareissa tingittiin ja kävi muutenkin kova puheensorina. Hunnutetut naiset kuljettivat kantamuksiaan pään päällä, ja aasit kärryineen ja kuskeineen kulkivat basaareihin ja pelloille. Kuninkaidenlaakso ja Abu Simbel tekivät valtavan suuren vaikutuksen. Se matka oli ihan erilainen elämys kuin pakettimatkat jonnekin hotellialueelle. En ehkä ikinä unohda.

2 Mummolassa käyminen on seikkailu

Minulla oli lapsena toisten isovanhempien luo 700 km matka. Meillä on mummolaan 400 km matka. Kaikki lapsemme ovat pienestä asti oppineet matkustamaan. Mummolareissut ovat aina olleet vähän niin kuin seikkailuja. Me ei tunneta käsitettä, että mennään käymään mummolassa kahvilla. Me lähdetään aina kuin leirille monien kassien kanssa. Meillä on myös serkkujen luo ja lasten kummien luo parin-kolmen tunnin matka.

Talvi

Matkalla jouluksi mummolaan Savonlinnaan.

3 Maksan lämmöstä

Minulle oikea lomatunnelma syntyy aina lämmöstä. Haluan maksaa lomallani erityisesti siitä tunteesta, mikä tulee, kun astuu lentokoneesta ulos ja ulkona on vähintään 30 astetta. Parasta ikinä! Kamalinta on, jos sää kohteessa onkin vuodenaikaan nähden huono ja onkin vaikka vain reilu 20 astetta. Ehdottomasti parhaat päivät Suomessa ovat niitä harvinaisia päiviä, jolloin on 30 astetta.

Lue tästä Anteeksi, mutta en ymmärrä helteestä valittajia.

italia

4 Olen käynyt pari kertaa Pietarissa

Kävin lapsena vanhempieni kanssa pari kertaa ryhmämatkalla Pietarissa. Ne olivat silmiä avaavia ja mieleenpainuvia matkoja. Sen sijaan kuororeissu Moskovaan peruuntui minulta vesirokon takia. Pikkusisko ja isä pääsivät kyllä lähtemään.

5 Rakastan risteilyjä

Vaikka rakastan lämpöä lomilla, rakastan myös risteilyjä Ruotsiin. Rakastan sitä, kun laiva irtoaa laiturista sekä rakastan myös Ruotsin saaristoa, buffettia, laivan tunnelmaa… Meillä jopa teinit tykkäävät risteilyistä ja lähtevät kanssamme.

Lue tästä Appiukon, anopin ja lankomiesten kanssa merillä – Silja Line tarjosi parhaat 70-vuotisbileet.

6 Ravintolaelämykset ovat tärkeitä

Meille matkoilla yksi tärkemmistä asioista ovat ravintolaelämykset. Emme ole koskaan ottaneet, paitsi Niilin-risteilyllä, missä ei ollut vaihtoehtoja, all innclusivea. Käymme yleensä joka ilta eri ravintolassa syömässä. Päivä mennään lasten ehdoilla altaalla ja meressä ja illalla aikuisten ehdoilla ravintolassa. Lapset ovat kyllä aina osanneet hienosti odottaa ruokaa ravintolassa. Kun Aava oli ihan pieni, hän söi hotellissa jo ja nukahti sitten rattaisiin, kun menimme syömään vasta esimerkiksi kello 21.

Gluteenittomuuden vuoksi teemme aina paljon etukäteistyötä ravintoloiden etsimisessä, joten emme ole parasta matkailuseuraa heille, joille käy mikä vain ruoka ja lähin ravintola. Välillä sopivaa ravintolaa joutuu etsimään kauan. Kielikäännökset maan kielellä gluteenittomuudesta ja pähkinättömyydestä ovat aina ehdottomat.

Kroatia Vodice
Kroatia Vodice Kroatia Vodice

7 Halpa matkamuisto joka kylästä

Ostamme aina matkoilta halvan matkamuiston: magneetin, jossa on valokuva kyseisestä kaupungista ja kaupungin nimi. Ostamme magneetin jokaisesta kylästä, jossa käymme. Niitä on hauska katsoa kotona jääkaapin ovesta ja muistella matkoja.

8 En matkusta samaan kohteeseen useasti

Jotkut käyvät joka vuosi samassa kohteessa. Me ajattelemme, että maailmassa on niin paljon nähtävää, että juuri samaan paikkaan emme matkusta kahta kertaa. Olen kyllä käynyt pari kertaa Turkissa, Italiassa ja Espanjassa, mutta en samassa kylässä tai edes maakunnassa. Olemme käyneet myös muun muassa Kyproksella, Egyptissä, Israelissa, Kroatiassa, Portugalissa, Bulgariassa, Kreetalla, Mallorcalla ja Rodoksella.

Lue tästä Kroatia, Italia, Espanja, Kreeta, Mallorca… Rakastin näitä matkoja!

kroatia

9 Lapsille riittää allas ja jäätelö – aikuisille ei

Tuntuu, että lapset tarvitsevat matkalta vain uima-altaan ja jäätelöä. Valitsemme siis aina hotellin, jossa on kunnollinen allasosasto.

Meille aikuisille ei riitä kuitenkaan pelkkä allas. Haluamme aina merelle risteilylle, johonkin kultuurikohteeseen sekä tutustumaan lähikyliin. Puolet päivästä menee lasten ehdoilla, puolet aikuisten.


Kroatia Vodice
Amalfin rannikko, Maiori

10 Parasta on suunnittelu ja valmistautuminen

Matkan valinta, hintojen tutkiminen, matkan varaaminen. Pakkaaminen, haaveilu, suunnitteleminen. Lähtöselvitys, terminaali, lentokenttä, passintarkastus, taxfreessa kuljeskelu, lähtöportti, paikan etsiminen, lentokoneen nousu ilmaan, kirjan lukeminen lentokoneessa…

Parasta on suunnittelu ja haaveilu!

Kroatia

10 matkailufaktaa minusta -blogihaaste

Osallistu 10 matkailufaktaa minusta -blogihaasteeseen! Tee näin ja kopioi nämä ohjeet mukaan omaan postaukseesi:

  • Kirjoita 10 matkailufaktaa minusta -blogipostaus, jossa kerrot otsikon mukaisesti 10 matkailuun liittyvää faktaa itsestäsi.
  • Linkitä jutussasi alkuperäiseen, Unelmatrippi-blogin liikkeelle laittamaan 10 matkailufaktaa minusta -postaukseen.
  • Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia.
  • Haasteeseen voi halutessaan tarttua kuka tahansa bloggaaja myös ilman haastetta.

Haastan Poikien äiti -blogin, Kultahippu-blogin ja But I´m a human, not a sandwich -blogin!

Lue myös

X