Yli pyykkivuorten

Nyt he ovat hylänneet minut, ajattelen välillä

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
ferritiini

No niin, he ovat nyt hylänneet minut, ajattelin tänään.

Yritin saada perhettä mukaani pulkkamäkeen. No, en kysynyt 17-vuotiaalta tietenkään. Enkä 14-vuotiaaltakaan. Kysyin Aavalta ja mieheltä. ”Onko pakko”, kysyi Aava, tuo murrosikäisenä syntynyt yhdeksänvuotiaani.

Luistelemaan, ehdotin. Ei, hän vastasi. Hiihtämään, ehdotin. Tien päässä olevissa omakotitaloissakin kuultiin vastaus. Vastaus oli ei, silleen kitarisoja värisyttäen.

No, minä ja mies pakotimme Aavan kuitenkin kanssamme ulos. Rakenneltiin hetki lumilinnaa ja kolattiin pihaa. Se loppui siihen, kun naapurin lapset tulivat ulos. Aava juoksi sinne. Harpoin hangessa perään ja yritin saada koko jengin kanssani pulkkamäkeen. Naapurin lumilinnatyömaalla lapiot viuhuivat ja lumi lenteli. Katsoivat minua kuin olisin ehdottanut kivaa 45 kilometrin kävelyä ja jatkoivat rakennusprojektiaan.

yli pyykkivuorten

Tein rannassa lumienkeleitä ja otin keski-ikäisiä sierainselfieitä

”Mä vien sut Hansu kävelylle rantaan”, sanoi mies lempeästi. Tein rannassa lumienkeleitä ja otin keski-ikäisiä sierainselfieitä.

Katselin ulkoilun jälkeen Instassa tuttujen pikkulapsiperheiden luistelu- ja pulkkamäkikuvia laskiaispullineen. Vähän silloin ajattelin, että lapseni ovat hylänneet minut. Tai ehkä aika on hylännyt minut. Enää ei pakata viisihenkistä perhettämme toppahaalareihin ja lähdetä pulkkamäkeen tai leikkipuistoon, ja se on vähän surullista ja lopullista. Tai no, Aava lähtee kyllä joskus, mutta mielummin oman kaverinsa kanssa kuin minun.

Tunnustelen tunteitani pikkulapsiperhekateudesta.

Siitä hetkestä, kun yksi roikkui tississä, toinen lahkeissa ja kolmas repi kädestä 24/7 on ihan vähän aikaa. Sitten yhtäkkiä kukaan ei lähde kanssani pulkkamäkeen. Yritän tässä vain pysyä mukana muutoksessa ja fiilistellä tunteitani pikkulapsiperhekateudesta, jollaista ei ole ennen ollut.

yli pyykkivuorten

Ensin sitä halusi olla edes hetken aikaa yksin ja nyt sitten olisi kiva, jos edes joku lähtisi vielä kanssani pulkkamäkeen. Aava valitsee nykyään lähes aina mieluummin ystävän kanssa ulkoilun. Me käymme sitten miehen kanssa kahdestaan samanvärisissä toppatakeissamme kävelyllä. Tuntuu pelottavan keski-ikäiseltä. Ihan vielä en olisi tähän muutokseen valmis.

Monta vuotta on korjattu lumihangessa huonosti olevia pikkareita.

Ja toisaalta: olemme olleet lapsiperhe 18 vuotta. Aika monta kertaa on vedetty pulkkia hangessa ja solmittu luistimia näpit jäässä. On etsitty älyttömän monta vuotta tarjoushaukkana ensi vuonna mahtuvia villahaalareita ja korjattu lumihangessa huonosti olevia pikkareita ujuttamalla kättä haalarin syvyyksiin.

Monta vuotta oli elämä sitä, että yritettiin ajaa autolla ja pitää samalla laulamalla, irvistelemällä ja kutittamalla pienintä hereillä, että tämä ei vielä nukahtaisi autoon ja koko päivä menisi pilalle ja sitä, kun kauppakeskuksen vessan käsienkuivausautomaattien ääni pelotti eniten maailmassa. Näitä kaikkia meillä oli jo kauan ennen kuin yhdessäkään naapuritalossa syöttötuoliin liimautunutta kaurapuuroa.

Autoa ajaessa tänään kuului radiosta mainos, jossa joku odotti lasten kasvavan. ”Mut sä äiti et halua meidän koskaan kasvavan”, kommentoi Aava takapenkiltä.

koti

No en niin! Ja samalla: onhan tässä jo soseutettu, tassutettu ja heijattu monta vuotta eikä siihen oikeasti ole enää edes halua palata. Arki muuttuu, mutta ei ihan kokonaan vielä. Vielä he asuvat kaikki täällä kotona ja syövät saman pöydän ääressä. Vihahtavat ohitseni, kuten juuri kirjoitin tässä: Vanhojentanssit siirtyvät eikä baareihinkaan pääse, mutta lapseni täyttää silti 18 vuotta!

On jotenkin hirveän tärkeää elää nämä kaikki fiilikset toisten koko perheen pulkkamäkikuvia katsoessa ja vähän huokaista haikeasti. On hyvä käydä ne läpi nyt ja päästä sitten siihen hetkeen, kun kahdestaan tai yksin kävely onkin se normaalitila. Ehkä pahinta on se, jos joku, jolla on jo isommat lapset ja nämä vaiheet ja tunteet ovat ohi, tulee ja lyttää toisen täysin.

Ei auta, jos kouluikäisen vanhempi väheksyy imetyksen lopettamiseen liittyviä tunteita tai synnytystä tuskaisesti odottavalle sanotaan, että ei sinne kukaan ole koskaan jäänyt, eh heh hee. Siksi on tärkeää elää nämäkin tunteet ja lukea sitten joskus myöhemmin, että niin, sellaista se silloin oli.

Mutta hei tiedättekö, huomenna lähdemme koko perhe laskettelemaan! Ihan mahtavaa! Se on kyllä mahtava pulkkamäkimahdollisuus, josta aion nauttia täysillä! Siitä olen kiitollinen.

Seuraatko jo Yli pyykkivuorten -blogia ja arkeamme Facebookissa ja Instassa? Teinin vanhempi, liity myös Ragemutseihin!

Lue myös

Joskus mietin, että en osaa olla äiti

Kaikesta kannattaa tapella ja huutaa varuilta. Terveisin lapset

Nämä asiat tekisin toisin, jos saisin lapset vasta nyt

Jos meillä ei olisikaan iltatähteä…

Lue myös

X