Yli pyykkivuorten

Itkin heinäkuussa keskellä Helsingin keskustaa

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kävimme heinäkuussa pienellä lomalla Helsingissä ja Turussa koko perheen voimin. Tuntui, että tuolla reissulla kaikki, mitä ehdotin, sai teineiltä täystyrmäyksen. Mikään ehdottamani asia ei kelvannut heille. Kanssani ei haluttu shoppailla. Vieressäni ei haluttu edes kävellä. Ne olivat pieniä juttuja ja vitsiksi verhoituja, mutta silti ne satuttivat minua koko ajan.

Yhtenä iltana päätimme, että lapset käyvät kolmestaan syömässä hampurilaisateriat ja menevät edeltä hotelliin ja me menemme kahdestaan syömään muualle. Kun lapset sanoivat meille heipat ja kääntyivät suojatielle mennäkseen ravintolaan ja jäimme kahdestaan, aloin itkeä. Itkin siinä keskellä Helsingin keskustaa Stockmanin edessä hämmentyneen miehen seisoessa edessäni.

Koin, että olen todella epäonnistunut äitinä ja että olen perheessämme se, jonka kanssa ei haluta olla, joka häpäisee kaikki ja on ihan tyhmä. Mies kuunteli, mutta ei tunnistanut tunteitani. Loppuloma meni ihan jees, oli oikeastaan tosi mukavaakin.

Myöhemmin heinäkuussa mietin, että kirjoitan blogiin vain reseptejä ja ”kiva kun aurinko paistaa” -postauksia vaikka oikeasti haluaisin kirjoittaa, miten perseestä kaikki on. Varovaisesti sitten kirjoitinkin juuri siitä.

Ihme, jos selviää haavoittumatta

Joskus mietin, että en osaa enää olla äiti -postauksessa kirjoitin muun muassa näin:

”On turhauttavaa, että murrosikäinen kokee ystävällisestikin antamani neuvot ja ohjeet jotenkin vastenmielisinä. Kun tarpeeksi monta kertaa ehdottaa kaupassa nuorelle jotain vaatetta, pyytää laittamaan ulos lämpimämmin päälle, kääntää radiosta jonkin kanavan päälle, ehdottaa yhteistä kesätekemistä tai pyytää lasta viereensä sohvalle istumaan ja saa vastaansa kielteisen katseen tai sanan, vaikkakin usein vitsiksi verhoillun, voi alkaa pikku hiljaa murentua.”

”Murrosikäisten äitiyteen ei voi valmentautua mitenkään. Se menee niin syvälle omaan minuuteen ja omiin arvomaailmoihin, ajattelutapoihin ja käytösmalleihin, että on ihme,  jos joku tästä ajasta selviää haavoittumatta.”

Sain paljon viestejä sekä lukijoiltani että omilta ystäviltäni. Moni kertoi miltä tuntuu, kun lapset käskevät vihaisesti pois huoneensa ovelta. Miltä tuntuu, kun itseään ihan hyvänä äitinä pitänyt saakin kuulla ja nähdä ilmeistä ärsyyntymistä ja jopa inhoa.

Moni kertoi, että ei ole oikein ketään, kenelle kertoa ajatuksistaan. Yhden lukijani kanssa keskusteltuani perustin Facebookiin Ragemutsit-ryhmän.

Yli pyykkivuorten

Ragemutsit: 10 000 jäsentä

Kutsuin ryhmään tervetulleiksi äidit, isät, muut huoltajat ja teini-ikäisten kanssa työskentelevät ammattilaiset. Heti silloin heinäkuun lopussa sain ryhmään mukaan lukijoitani ja ystäviäni jonkun sata.

Nopeasti ryhmään alkoi tulla lisää äitejä, ammattilaisia ja muutama isäkin. Moni huokaisi saapuessaan, että ”mahtavaa, en olekaan yksin”. Moni koki, että teini-iän asioihin ja elämänvaiheen rankkuuteen ei saa juuri mistään vertaistukea ja ymmärrystä.

Nopeasti selvisi, että ryhmää on kaivattu kipeästi. Kun Iltalehti kirjoitti minusta haastattelun marraskuussa, ryhmässä oli 4000 jäsentä. Jäsenmäärä nousi haastattelun jälkeen huimasti: nopeasti jäseniä oli 7000. Lue tästä Iltalehden haastattelu ajatuksistani teinin vanhempana.

Eilen 18.2.2021, vähän alle seitsemän kuukautta ryhmän perustamisen jälkeen, ryhmään liittyi 10 000. jäsen. En voi uskoa tätä todeksi! Kymmenentuhatta!!

Lasten henkilöllisyyttä suojellen

Ryhmässä on lähiaikoina puhuttu nilkoista, pitkistä kalsareista, päihteistä, ADHD:sta, kotiintuloajoista, ruutuajoista, nuorten ystävyyssuhteista, nuorten suhtautumisesta opettajiin, kotitöistä, teinien väkivaltaisuudesta ja raivareista ja äitien raivareista. Esimerkiksi. Tämän lisäksi paljon muuta.

Kaikki julkaisut menevät hyväksynnän kautta. Olen ehdottoman tarkka siitä, että nuorten henkilöllisyys ei tule mitenkään ilmi aroissa aiheissa tai muissa henkilökohtaisissa aiheissa. Puolet julkaisuista julkaistaankin anonyymina. Tärkeintä on puhua asioista, mutta niin, että lapsen henkilöllisyys ei ole esille.

Monta tärkeää keskustelua on saatu aikaan ja voimaannuttu. Minäkään en enää itke keskellä katua enkä kotonakaan. Tulkaa tekin Ragemutseihin!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Yli pyykkivuorten -blogi (@hannamaariap) jakama julkaisu

Lue lisää Ragemutseista

Lue myös

X