Yli pyykkivuorten

Odotan

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tuntuuko kenestäkään muusta siltä, että elämä on tällä hetkellä pelkkää odottamista? Enkä tarkoita nyt mitään vauvan odottamista, vaikka toki sitäkin moni muu tekee nyt. Korona-ajan juttu on neljännen vauvan odotus, mikäli Instagram-maailmaa on uskominen. Meille riittää nämä kolme. Odotan ihan muuta.

Odotan, että työpäivä päättyy. Odotan viikonloppua. Odotan, että saan kömpiä sohvalle peiton alle katsomaan telkkaria. Odotan, että uusi lääke alkaa vaikuttaa. Odotan kutsua lääkäriin. Odotan lääkärin soittoa. Odotan, että ei enää väsyttäisi.

Odotan, että koronatilanne selkiytyisi ja saisi tietää, onko meillä isoäidin 70-vuotisjuhlintaa, onko meillä tytön vanhojen tanssit ja onko meillä heinäkuussa rippijuhlat. Odotan tietoa toteutuvatko kesän keikat, jotka olemme ostaneet jo ajat sitten. Omat viime keväältä tälle keväälle siirtämäni 40-vuotisjuhlat jo peruin, kun en jaksanut odottaa ja elää epävarmuudessa.

Odotan kesää. Hellettä, lomaa, jäätelöä, lasten iloa uimarannalla. Naapurin naisten skumppailtoja laiturilla. Mökkiä ja ystäviä.

Odotan tietoa siitä, jatkuuko työni syksyllä ja jos ei, odotan jostain universumista merkkiä siitä, mitä sitten tapahtuu. Odotan jonkinlaista valaistumista, joka kertoo, mitä työtä haluan isona tehdä. Lähdenkö opiskelemaan vai haenko ihan erilaisia töitä?

Odotan aikaa ilman koronaa. Odotan matkoja, ystävien halaamista, festareita, ravintolaillallisia, vesijuoksua uimahallissa, kirjastoa, teatteria, sukujuhlia…

Elä hetkessä, he sanovat. Elän. Laitoin vaaleanpunaiset farkut jalkaan, mikä on kaltaiselleni mustiinpukeutuvalle villiä kuin naku-uinti suihkulähteessä torilla MM-humussa. Iloitsen keväästä, mutta odotan silti, että tuo perhanan lumisade loppuu.

Toisaalta, kun on jotain odotettavaa, on toivoa. Kyllä tämä tästä.

Mitä sinä odotat?

Lue myös

X