Yli pyykkivuorten

10 ideaa opettajan, ohjaajan tai muun kasvattajan lahjaan keväällä

Teksti: Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten
opettajan lahja

Mitä lahjaksi opettajalle, ohjaajalle, hoitajalle tai lastentarhanopettajalle? Täytyykö heille ostaa joku muistaminen kesäloman tullessa?

Ei täydy. He saavat palkkaa työstään. Jotkut kaupungit ovat linjanneet, että opettajat eivät saa ottaa lahjoja vastaan. Kenenkään ei ole pakko antaa lahjaa. Se ei vaikuta opettajan tai muun kasvattajan suhtautumiseen lapseen eikä tehtyyn työhön. Mikäli kerätään porukkalahja, se tulee kerätä niin, että lahjasta voi jäädä täysin huomaatta pois eikä porukkalahjassa ole eritelty, mitkä perheet ovat lahjassa mukana.

Vaikka lahjaa ei tarvita, kasvattajat ja opettajat ansaitsevat mielestäni kiitoksen työstään, jota tekevät meidän elämämme tärkeimpien ihmisten ja koko perheen eteen. Paras lahja on sana kiitos, hymy ja lupaus hyvästä yhteistyöstä myöhemminkin.

Kiitoksen lisäksi voi antaa jotain pientä, jos haluaa. Älä ikinä anna sisustusesineitä tai astioita, kuten nimi- tai huumorimukia tai jotain astiasarjaa tietämättä keräileekö opettaja sitä. Jokainen aikuinen haluaa sisustaa kotinsa itse. Älä myöskään anna mitään liian arvokasta, se voi tuntua kiusalliselta. Esimerkiksi lahjakortti on rinnastettavissa rahaan, joten sen tulee olla kohtuullinen. Opettaja saa myös kieltäytyä ottamasta vastaan kohtuuttoman suurena pitämäänsä lahjaa.

Sen sijaan voit antaa jotain näistä alla luetelluista lahjoista. Postaus on päivitetty aiemmin julkaisemastani.

1. Kiitä

Sano kiitos pitkin vuotta. Kiitä myös silloin, kun arjen keskellä tulee vaikeita tilanteita. Työ on raskasta ja kiireistä. Hyvä yhteydenpito ja lapsen asioista kiinnostuminen ovat paras kiitos työstä.

2. Lapsen piirtämä kortti

Lapsen itse tekemä kortti on hieno tapa kiittää. Meillä lapset eivät ole kuitenkaan käskienaskartelijoita. Olen joskus tehnyt kortin niin, että olen leikannut lapsen aiemmin tekemästä piirustuksesta kuvan ja liimannut sen korttipohjaan. Lapsen on pitänyt enää kirjoittaa kortin saajan nimi ja oma nimi. Lopputulos on ollut upea.

3. Kirje aikuiselle

Mieleenpainuva lahja on kirje tai kortin teksti, jonka lapsi on sanellut tai kirjoittanut itse.

Tekstissä voi olla esimerkiksi lapsen kertomia hauskoja anekdootteja kasvattajasta tai kasvattajan ominaisuuksia ja tapoja, joita lapsi ja perhe arvostavat. Perhe voi kiittää muutamalla sanalla yhteistyöstä ja toivottaa hyvää kesää. Uskon, että tällainen muistaminen säilytetään.

Lapsi voi myös täydentää esimerkiksi tällaisia lauseita: Minä tykkään opettajastani, koska… Minun opettajani on… Eniten tykkäsin koulussa tänä vuonna… Opettaja sanoo aina minulle, että.. Ilahduin, kun opettaja sanoi, että… Opettajan mielestä meidän luokka on… Opin koulussa tänä vuonna… Saimme opettajan iloiseksi, kun me… Opettaja tuli surulliseksi, kun me… Parhain muistoni tältä vuodelta on… Hauskin päivä tänä vuonna oli… Onnistuin parhaiten koulussa… Syksyllä minä aion… Aion ensi vuonna tsempata… Toivon, että opettaja kesällä…

4. Yhteinen lahja kahvihuoneeseen

Anna kasvattajille ja muulle talon henkilökunnalle yhteinen lahja talon kahvihuoneeseen. Lahja voi olla esimerkiksi suklaarasialajitelma. On tärkeää, että annat tämän lahjan viikkoa ennen kesälomalle jäämistä, että kaikki ehtivät nauttia siitä. Tämä lahja on yleensä ollut tykätty!

opettajan lahja

5. Persoonasta kertova lahja

”Meidän opettaja tykkää hirveästi tonnikalasta”, kertoi joku lapsi joskus, joten perhe osti lapsen toiveesta opettajalle tonnikalaa. Tämän ja muita vastaavia tarinoita luin joskus jostain keskusteluryhmästä. Hauska, personoitu ja mieleenpainuva muistaminen!

6. Kuluva lahja

Aikuinen ihminen haluaa ostaa itse kahvikuppinsa ja sisustaa kotinsa. Kaikki eivät keräile muumimukeja. Siis: älä osta astioita tai tuikkukuppeja ellet ole varma, että kasvattaja keräilee juuri sitä sarjaa!

Kuluva lahja ei täytä kaappeja, joten se on helppo ja turvallinen valinta. Kukka, kahvi, tee, karkit, suklaa, servetit, saunatuoksut, käsirasva, marjamehu, jalkakylpypommi… Moni opettaja saa valtavasti kynttilöitä erityisesti jouluna, joten ei ehkä kynttilää!

7. Itse tehty lahja

Kaikki eivät ole askartelijoita, säilöjiä ja käsityöihmisiä (esimerkiksi minä en ole), mutta he ketkä ovat, voivat antaa jotain itse tehtyä. Lempiväreillä tehdyt villasukat ovat varmastikin unelmalahja. Itse tehdyt ruuat eivät aina ole hyvä idea esimerkiksi allergioiden vuoksi.

En antaisi opettajalle lapsen koristelemaa patalappua, tyynyliinaa tai seinäkalenteria, jos opettajalla on omia lapsia tai lapsenlapsia. Ehkä se lapsenlapsen tekemä tyynyliina tulisi kuitenkin käyttöön mielummin kuin oppilaan tekemä. Itse tehty kortti on paras idea!

8. Lahjakortti, hyvä porukkalahjaidea

Lahjakortti on hyvä valinta porukkalahjaksi, mutta lahjakortin summa ei saa olla liian suuri. Suuren lahjan vastaanottominen voi tuntua kiusalliselta.

Mielestäni sopiva porukkalahjan hinta on 3–5 euroa perhettä kohti. Lahjakortin voi ostaa esimerkiksi kahvilaan, kukkakauppaan, kauneushoitolaan tai vaikka uimahalliin.

Mikäli luokka kerää lahjakortin, on tärkeää, että kortti allekirjoitetaan kirjoittamalla vain ”2A-luokan oppilaat perheineen”. Siinä ei saa eritellä, mikä perhe osallistui lahjaan ja mikä ei. Keräys tulee hoitaa niin, että perheet voivat huomiota herättämättä jäädä pois lahjakeräyksestä ja että vain kerääjä tietää, mitkä perheet osallistuivat.

opettajan lahja

9. Lahja yhteiseen käyttöön

Varsinkin päiväkodit ilahtuvat, jos lahja on joku yhteiseen käyttöön tuleva. Päiväkodista muualle eskariin tai kouluun siirtyvä lapsi voi antaa ryhmälle lahjaksi vaikka satukirjan tai lautapelin, jota käyttäessä ryhmä voi sitten muistella hetkiä yhdessä lapsen kanssa. Muistamisen voi ostaa myös koulun luokkaan.

10. Voiko antaa lahjaksi viinipullon?

Jonain vuonna pyöri somessa kuva, jossa perhe oli tehnyt viinipulloon etiketin, jossa oli heidän lapsensa kuva. Tekstinä luki, että ”Lapsemme on ehkä syy miksi juot, joten tarjoamme tämän pullon”. Joidenkin mielestä idea oli riemastuttava, joidenkin mielestä kauhea.

Saako antaa lahjaksi viiniä? Lapsi ei tietenkään saa antaa sitä, mutta aikuinen ehkä saa. Toki täytyy tietää, mitä kasvattaja olisi itse mieltä tällaisesta lahjasta. Itse uskon, että voittaa kynttilät, suklaat ja väärän astiasarjan kahvikupin mennen tullen. Minä olen antanut kerran skumppapullon: keväällä 2020 rankan korona-ajan etäkoulun jälkeen.

Mitä te annatte lasten opettajille ja päiväkodin henkilökunnalle lahjaksi, jos annatte jotain?

Keskustele blogin kommenttikentässä, Facebookissa tai Instagramissa!

Lue myös

Avoin kirje koululle, varhaiskasvatukselle ja vanhemmille

Nyt puhuvat opettajat: haasteena riittämättömyydentunne ja kohtuuttomat vanhemmat

Lue myös

X