Ihmissuhteet

Äiti ei ole koskaan kysellyt Alin, 54, lasten perään – ”Puhumme kaikesta, mutta yhtä luontevaa on olla vaiti”

Yhdelle äiti on aina ollut vankkumaton peruskallio, toiselle etäinen, jopa vieras ennen aikuisiällä tutustumista. Naiset eri puolilta maailmaa kertovat äitisuhteestaan.

Teksti:
Maria Mäkelä
Kuvat:
Barbara Davidson, Aleksi Niemelä, Paolo Vezzoli, haastateltavien kotialbumit

”Tavattoman vahva ja itsenäinen nainen”, Ali kuvailee äitiään.

Yhdelle äiti on aina ollut vankkumaton peruskallio, toiselle etäinen, jopa vieras ennen aikuisiällä tutustumista. Naiset eri puolilta maailmaa kertovat äitisuhteestaan.

Viiniä ja formuloita

Vancouverissa asuva Ali Ledgerwood, 54, kertoo mielellään tarinoita Lynn-äidistään. Siitä, kuinka tämä opiskeli kirjastonhoitajaksi, mutta rakastuttuaan rallia harrastavaan lääkäriin hurahti itsekin koko sydämestään autourheiluun.

Tai illalliskutsuista, joita Ali kutsuu eeppisiksi. Lynnillä on ollut vuosikymmeniä tapana kirjata pieneen vihkoseen illallisvieraat ja menu. Sieltä hän tarkistaa, mikä on maistunut kellekin, ja tarjoaa sitä sitten uudelleen vieraalle seuraavilla kesteillään.

– Oh my mommy, she’s so awesome! Äitini on mahtava, kaikki rakastavat häntä.

Nyt 86-vuotiaan Lynnin anteliaisuus on legendaarista. Ali sanoo epäilevänsä, että suurin osa hänen ystävistään viihtyy paremmin äidin kuin hänen itsensä seurassa. Aina Lynnin kodin ohi ajaessaan nämä pysähtyvät ja piipahtavat kahvilla tai lasillisella viiniä.

Viini onkin yksi Lynnin intohimoista. Hänen viinivarastostaan löytyy sopiva pari jokaiselle ruokalajille.

– Ei ole mitään parempaa kuin katsoa äidin kanssa formula ykköstä ja juoda viiniä, Ali sanoo.

Ali on tiennyt aina, ettei halua lapsia, eikä äiti ole niiden perään kysellyt.
Ali on tiennyt aina, ettei halua lapsia, eikä äiti ole niiden perään kysellyt.

Äiti on ollut Alin peruskallio, aina tyyni, aina rauhallinen. Minkäs teet, hän kysyy, jos jotain odottamatonta tapahtuu, ja kohauttaa olkapäitään; elämä jatkuu.

Lynnillä ei ole tapana väitellä tai korottaa ääntään. Jos hän on vihainen, hän vain nostaa kulmakarvaansa – kuten silloin, kun Ali jäi nuorena kiinni tupakanpoltosta.

– Täysin tyynenä äiti kysyi, että mitä merkkiä poltan. Kun sopersin vastaukseni, hän tuhahti: ”Jos poltat, polta edes kunnollisia savukkeita.”

Alin muutama vuosi sitten edesmennyt isä oli äidin vastakohta. Kun Ali oli teini-ikäinen, yhteenotot isän kanssa ajoivat hänet lähtemään kotoa. Oli kesä, joten hän asui rannalla ja työskenteli ravintoloissa tai rakennuksilla, missä milloinkin. Äiti kävi katsomassa tytärtään ja toi ruokaa. Isää ei rannalla näkynyt.

Myöhemmin Ali sopi erimielisyydet isänsä kanssa, mutta suhde äitiin on ollut omaa luokkaansa. Ali käy vajaan tunnin ajomatkan päässä asuvan Lynnin luona parin kuukauden välein ja viestittelee säännöllisesti.

– En ehkä silti niin usein kuin pitäisi, hän sanoo.

Toisaalta hän kokee, että yhteys äitiin on lähes telepaattinen, eikä ylenpalttinen yhteydenpito ole tarpeen.

– Pystymme kyllä puhumaan kaikesta, mutta yhtä luontevaa meille on istua vaiti ja puuhailla omia juttujamme. Rakkautemme on hiljaista.

Ali Lynn-äidin sylissä vuonna 1969. – Tavattoman vahva ja itsenäinen nainen, Ali kuvailee äitiään.
Ali Lynn-äidin sylissä vuonna 1969.

Kolmen tyttärensä Lynn on antanut elää omaa elämäänsä. Hän ei ole tuominnut huonojakaan valintoja, mutta on seissyt tarvittaessa rinnalla.

Ali on tiennyt aina, ettei halua lapsia, eikä äiti ole niiden perään kysellyt.

– Osaan arvostaa sitä, sillä ex-anoppini kysyi asiaa jo ensimmäisessä puhelussamme naimisiinmenon jälkeen.

Viime vuosina Lynnillä on ollut monenlaisia terveysvaivoja, mikä on huolettanut Alia. Äiti itse ei ole suostunut niitä liikaa murehtimaan. Minkäs teet, hän saattaa sanoa, otetaanpas lasillinen viiniä!

”Äiti tykkää jokaisesta Instagram-postauksestani”

Kun Katrina ”Kat” Day, 40, näki kevään ensimmäiset kirsikankukat kotikaupungissaan Lontoossa, hän ajatteli heti äitiään. Whatsapp-kuva lähti saman tien kukkia rakastavalle äidille Hongkongiin.

Luovuus yhdistää Katia ja hänen äitiään. Molemmat rakastavat taidetta, ruokaa ja kissoja.
Luovuus yhdistää Katia ja hänen äitiään. Molemmat rakastavat taidetta, ruokaa ja kissoja.

Katilla on etäsuhde paitsi Kiinassa asuviin vanhempiinsa myös isosiskoonsa, joka asuu Australiassa. Kat itse on asunut Englannissa jo 16-vuotiaasta, jolloin hän aloitti opinnot sisäoppilaitoksessa.

– Olen asunut niin pitkään kaukana perheestäni, että olen jo tottunut ikävöimiseen. Sen kanssa oppii elämään, Kat sanoo.

Kat puhuu videopuhelun äitinsä kanssa aikaeron vuoksi vain noin kerran kuussa, ja se riittää. Itse asiassa Kat on huomannut, että joskus äidin kasvojen näkeminen on liikaa – silloin ikävä iskee herkästi. Mutta viestejä he vaihtelevat lähes päivittäin.

– Viesteillä on helppo jakaa pieniä, arkisia asioita. Se saa aikaan tunteen, että toinen on lähempänä kuin onkaan.

Whatsappin lisäksi 76-vuotias äiti on ottanut haltuun Facebookin, Twitterin ja Instagramin. Aikoinaan Kat hyväksyi seurauspyynnön Instagramissa pitkin hampain, mutta enää häntä ei haittaa jakaa tekemisiään äidin kanssa. Kat nauraa pelkäävänsä vain päivää, jolloin törmää äitiin Tiktokissa tai Snapchatissa.

– Äiti on ainoa ihminen, joka tykkää jokaisesta Instagram-postauksestani. Vaikka hänen innokkuutensa välillä huvittaakin, olen iloinen, että hän on pysynyt kehityksen kelkassa.

Jokusen kerran vuodessa äiti matkustaa tapaamaan Katia Lontooseen, jossa hänellä on oma asunto. Hän saattaa viipyä parikin kuukautta kerrallaan ja kiertää Katin kanssa uusimmat ravintolat ja museot. Kaksikko tekee myös päiväretkiä kiinnostaviin kohteisiin, joita tv-ohjelmien ja elokuvien kuvauspaikkoja työkseen etsivä Kat on bongannut maata kiertäessään.

Katin äiti on kotoisin Filippiineiltä, josta hän muutti parikymppisenä töihin ensin Australiaan, sitten Hongkongiin. 1970-luvun alussa se ei ollut itsestään selvä valinta tytölle, joka oli varttunut katolilaisessa, perinteisiä arvoja vaalineessa perheessä.

– Äitini valitsi tuolloin uran sen sijaan, että olisi muiden tapaan perustanut perheen nuorena. Olen aina ihaillut hänen rohkeuttaan.

Kun Katrina oli lapsi, Linda-äiti teki paljon töitä.
Kun Katrina oli lapsi, Linda-äiti teki paljon töitä.

Hongkongissa äiti alkoi rakentaa määrätietoisesti uraansa mainosalalla ja eteni lopulta sihteeristä toimitusjohtajaksi. Työnteko ei jäänyt, kun hän tapasi miehensä ja sai kaksi lastaan. Nykyään Kat osaa arvostaa tapaa, jolla äiti pystyi yhdistämään uran äi­tiyteen, mutta lapsena se välillä ärsytti häntä.

– Äiti ei ehtinyt aina osallistua koulun urheilupäiviin tai hakea meitä koulusta. Toisaalta hänen työnsä mahdollisti sen, että meillä oli varaa tehdä asioita ja matkustella.

Kun Kat oli 12, äiti pyysi häntä mukaansa työmatkalle Australian Sydneyyn. Äiti esiintyi konferenssissa, jonka päätyttyä eräs mies pysäytti Katin ja kertoi, kuinka paljon arvostaa hänen äitinsä uraa. Vaikuttunut Kat oivalsi, että äidillä oli kokonaan toinen elämä perheen ulkopuolella.

Kat uskoo, että sillä matkalla myös äiti alkoi nähdä hänet eri silmin; isona ja kypsänä tyttönä, joka selvisi hänen työpäiviensä ajan omillaan.

– Äiti kannusti meitä aina itsenäisyyteen. 15-vuotiaana sain elämänohjeen, jonka muistan yhä: pidä oma pankkitilisi, vaikka menisitkin naimisiin.

Piinkova bisnesnainen voi opiskella taiteita, maalata tauluja, soittaa lukuisia instrumentteja ja rakastaa viettää aikaa kotona perheensä kanssa. Voi olla hillitty, vaikka kantaisikin sisällään herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta. Äitiään tarkkailemalla Kat on oppinut, että ihminen voi olla montaa asiaa yhtä aikaa.

– Äitini on kiehtova persoona, jonka seurassa viihtyisin ilman sukulaisuussuhdettakin. Olen onnekas, että hän tuntuu myös ystävältä.

Erityisen iloinen Kat on siitä, ettei äiti ole koskaan painostanut tyttäriään mihinkään, mutta on antanut aina ymmärtää, että he pystyvät ihan mihin tahansa. Sanoma on ollut, että vain taivas on rajana.

Sara ihailee äitinsä Idamarian perhekeskeisyyttä ja tapaa kohdata ihmiset vailla ennakkoluuloja.
Sara ihailee äitinsä Idamarian perhekeskeisyyttä ja tapaa kohdata ihmiset vailla ennakkoluuloja.

”Olen alkanut ymmärtää äitiäni paremmin”

Milanolainen Sara Stroppa, 40, ajatteli pitkään, ettei hän oikeastaan tunne äitiään Idamariaa. Vaikka he ovat aina olleet läheisissä tekemisissä, tiukat roolit – äidin ja tyttären – ovat tuntuneet Sarasta ahtailta. Vasta aivan viime vuosina hän kokee suhteen alkaneen laventua.

– Itse äidiksi tultuani olen alkanut ymmärtää paremmin, miksi äiti oli lapsuudessamme sellainen kuin oli.

Kuri oli Saran lapsuudenperheessä ankaraa. Se oli aikakaudelle tyypillistä, mutta Idamarialla oli siihen ehkä vielä henkilökohtainenkin syy. Kun hänestä oli avioeron jälkeen tullut 8-vuotiaan Saran ja tämän 4-vuotiaiden kaksossisarusten yksinhuoltaja, ei ollut kuin yksi vaihtoehto: puskea eteenpäin.

Sara on tajunnut vasta aikuisiällä, kuinka eron ja taloushuolien on täytynyt kuormittaa, mutta äiti piti tunteensa kurissa ja lapsensa nuhteessa. Oli vain yksi tapa tehdä asioita, ja se oli äidin tapa.

– Nyt näen, ettei hän ehkä uskaltanut höllätä kaiken luhistumisen pelossa. Äiti suojeli meitä huoliltaan, mutta minua olisi helpottanut kuulla, miksi hän oli niin kireä.

Teini-iän kuohuissa Sara kärsi keskusteluyhteyden puuttumisesta. Hän yritti toisaalta irrottautua äidistään, toisaalta kaipasi tämän läheisyyttä. Äiti ei tiennyt, kuinka suhtautua raivoavaan teini-ikäiseen, eikä Sara kokenut tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Vasta kun hän parikymppisenä lähti opiskelemaan, välit rauhoittuivat.

Nyt Sara kuvaa suhdettaan 71-vuotiaaseen äitiinsä hyväksi. Perhe on Idamarialle kaikki kaikessa, eikä Saran ole koskaan tarvinnut epäillä hänen rakkauttaan.

– Olen aina voinut luottaa äidin tukeen. Jopa silloin teininä käännyin tiukassa paikassa hänen puoleensa.

Koska Saran puoliso on työnsä vuoksi paljon poissa kotoa, Idamaria noutaa usein Saran 3- ja 6-vuotiaat tyttäret koulusta. Hän asuu lähellä ja auttaa kaikessa, missä voi.

Sara haluaa tyttäriensä tuntevan hänet kokonaisena ihmisenä, ei vain äitiroolissa.
Sara haluaa tyttäriensä tuntevan hänet kokonaisena ihmisenä, ei vain äitiroolissa.

Kun Sara katsoo äitiään lapsenlasten kanssa, häntä huvittaa. Äiti on edelleen äiti – aina kertomassa, miten asiat voisi tehdä paremmin.

– Vanhempi tyttäreni sanoo usein, että rakastaa mummia kovasti, mutta kylläpä tämä jaksaa komentaa!

Saran silmissä äiti on kuitenkin lapsenlastensa kanssa aavistuksen erilainen. Ehkä hiukan pehmeämpi, hiukan kärsivällisempi. Ja nyt hän ymmärtää, että äiti komentelee rakkaudesta.

Saralle on tärkeää, että hänen omat tyttärensä oppivat tuntemaan hänet kokonaisena ihmisenä, ei vain äitinä. Hän on opetellut puhumaan, kuuntelemaan ja näyttämään tunteensa. Se ei ole ollut helppoa, sillä sellaista roolimallia hänellä ei ollut.

– Lapset saavat nähdä minut itkemässä, nauramassa ja epätietoisena. Haluan, että he tietävät voivansa tulla luokseni missä tahansa tilanteessa.

Toisinaan, kun Sara on väsynyt tai kiireinen, hän huomaa tiuskivansa lapsille tavalla, joka muistuttaa omasta lapsuudesta. Silloin hän pyytää lapsilta anteeksi käytöstään ja yrittää olla itselleen armollinen.

– Minua helpottaa ajatella, että äitiys on matka, jatkuvasti käynnissä olevaa liikettä. Siinä ei tarvitse olla perillä.

Juttu on julkaistu Annan numerossa 19/2023.

X