Julkkikset

Äitiys ja kovasta kuoresta luopuminen muuttivat Mariskan elämän: ”Nyt yritän oppia pois herkkyyden peittämisestä”

Räppärinä tunnetuksi tullut Mariska oli nuorena kova muija, joka pinnan alla piti itseään hölmönä ja hitaana. Yllättävä äidiksi tuleminen ja oman pehmeyden hyväksyminen muuttivat elämän. – Itsetuntoni on ollut hyvä vuoden tai ehkä kaksi, Mariska sanoo.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Mirva Kakko, Om-Arkisto

Mariskasta tuli omasta mielestään äitiyden myötä ”vähän pehmis”.

Räppärinä tunnetuksi tullut Mariska oli nuorena kova muija, joka pinnan alla piti itseään hölmönä ja hitaana. Yllättävä äidiksi tuleminen ja oman pehmeyden hyväksyminen muuttivat elämän. – Itsetuntoni on ollut hyvä vuoden tai ehkä kaksi, Mariska sanoo.

Vain elämää -ohjelman kuvauksissa laulaja, sanoittaja ja säveltäjä Mariska eli Anna Maria Rahikainen teki mielenkiintoisen havainnon.

– Meillä oli siellä pikku kilpailuja, joista voitin parikin. Tuntui oudolta, että onnettaret suosivat juuri minua, Mariska muistelee.

Vaikka voitto hiveli Mariskan egoa, hän tajusi, ettei pitänyt voittamisesta sinänsä.

– Iloitsen kavereiden menestymisestä ja tiedän, että joillekin häviäminen on vaikeaa. Minulle se on luontevaa, osaan sen paremmin kuin moni muu. Olen kokematon voittaja mutta ihan loistava häviäjä.

Mariska pysähtyy miettimään, milloin hän olisi itse janonnut voittoa. Mieleen nousee muistoja ensimmäiseltä kouluvuodelta.

– Muistan, kuinka lobbasin luokkakavereitani äänestämään itseäni hymytytöksi. En missään nimessä ollut mikään hymytyttö, vaan tosi kova manipuloija. Tein vaalityötä ja lupasin kaikille: äänestä minua, niin minä äänestän sinua. Sain patsaani, vaikken olisi tosiaankaan ansainnut sitä.

Samana vuonna Mariska voitti myös koulun hiihtokilpailun, senkin kyseenalaisin keinoin.

– Kaadoin muita kyynärpäätaktiikalla enkä antanut latua, kun joku yritti päästä ohi. Sellaista se kai on muutenkin, jos pelkkä voitto on tekemisen motiivi.

Väärin keinoin hankituista palkinnoista jäi paha maku suuhun ja halu kilpailla katosi vuosiksi. Vasta kolmikymppisenä Mariska osallistui musiikkikisoihin – Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailuun sekä levy-yhtiön painostuksesta myös Syksyn säveleen. Tangokisan hän voittikin.

– Kukkulan kuninkaana oleminen ei sovi kaikille. Olen kunnianhimoinen suhteessani työhön, mutta en muuten. Eivät kaikki halua olla voittajia tai parasta A-ryhmää. Jotkut tykkäävät toisenlaisista reiteistä ja elämästä, joka etenee omalla painollaan.

Mariska vuonna 2004.
Vuonna 2004 Mariskan ura räppärinä oli jo hyvässä vauhdissa.

”Isää ei oikeastaan ollut olemassa minun elämässäni”

Lapsuutensa ja nuoruutensa Mariska asui Helsingin Hermannin ja Vallilan kaupunginosissa kaksin äitinsä kanssa.

– Vanhempani erosivat, kun olin kahden vanha. Isä perusti toisen perheen. Varhaislapsuudestani minulla ei ole hänestä mitään mielikuvia.

– Lapsena idealisoin isää, koska hän ei ollut läsnä. Kävin välillä tapaamassa häntä hänen toisessa perheessään, eivätkä ne olleet kau­hean kivoja käyntejä. Kun sain itse päättää tapaamisista, näin häntä koko ajan harvemmin. Viimeksi tapasimme, kun olin alle kaksikymppinen. Nyt hän on jo kuollut. Voi siis sanoa, ettei häntä minun elämässäni oikeastaan ollut olemassa.

Äiti oli kirjoittaja ja mainostoimiston copywriter, itsenäinen yrittäjä.

– Samoilla jalanjäljillä ollaan, yrittäjähän olen nyt itsekin.

Mariska kuvailee äitiään äärettömän älykkääksi naiseksi.

– Hän on intellektuelli, jolla on tosi vahvoja ajatuksia ja mielipiteitä sekä oiva tapa ilmaista niitä. Suhteemme on aina ollut läheinen, mutta totuin ajattelemaan, etten itse voi koskaan kyetä samaan, olla niin ylivertainen kuin äiti.

Klassista pianonsoittoa seitsenvuotiaasta harrastaneesta Mariskasta tuli teini-ikäisenä punkkari ja punkbändi Oheisvasaran laulaja. Ensimmäinen oma lauluteksti kertoi parisuhteen ikävistä puolista. Mariskalla oli äidiltä opittua kapinahenkeä ja kova halu provosoida.

– Tein sitä myös punkpiireissä. Saatoin mennä goottibileisiin valkoisiin pukeutuneena tai ottaa mutsin mukaan punk-bileisiin, jonne hän tuli jakkupuvussa ja täydessä mainostoimistolookissa. Sitten hihittelimme tilannetta yhdessä.

”Tieto lapsettomuudesta ei ollut suuri järkytys”

Nuorena itsenäistynyt Mariska muutti 16-vuotiaana yhteen silloisen poikakaverinsa kanssa.

– Sitä kesti pari vuotta. Avoliitto jäi elämäni toistaiseksi ainoaksi. Sen jälkeen olen asunut yksin, vaikka olen seurustellutkin.

”Nuoruuden avoliitto jäi elämäni toistaiseksi ainoaksi. Sen jälkeen olen seurustellessanikin asunut yksin.”

Avoliiton päätyttyä 19-vuotias Mariska ihastui Lontoossa asuvaan brittimieheen, jonka perään hän halusi lähteä. Äiti suostui muuttoon, kun Mariska hankki opiskelupaikan London Collegesta ja kertoi lähtevänsä opiskelemaan latinaa ja muinaiskreikkaa.

Suhde loppui kolme viikkoa Mariskan Lontooseen saapumisen jälkeen, mutta Mariska otti asian lunkisti ja jäi kaupunkiin.

– Olin vähän masentunut siihen aikaan, ja Lontoossa yksinäisyys korostui. Mutta vaikka se ei ollut mikään riemumesta, siellä tapahtui valtavasti mielenkiintoisia asioita ja opin paljon, useimmiten kantapään kautta.

Opiskelua enemmän Mariska keskittyi musiikkiin ja liikuntaan. Hän hengasi musiikkipiireissä brasilialaisen poikaystävänsä kanssa, harrasti capoeiraa ja opiskeli portugalin kieltä.

Mariskan äiti oli kirjoittamisen ammattilaisena arvostanut lukemista ja kannustanut tytärtäänkin lukemaan. Lontoossa Mariska lopetti kuitenkin lukemisen kokonaan.

– Se oli keskisormi mutsille, mutta tein sen myös solidaarisuudesta brasilialaisia frendejäni kohtaan. He olivat kasvaneet Rion slummeissa, ja osa heistä oli lukutaidottomia.

Lukulakkoa kesti muutaman vuoden.

– Enää minulla ei ole tarvetta kapinoida niin hölmöllä tavalla, että sulkisin itseltäni kirjojen maailman pois. Nykyään luen taas.

Lontoon-vuosinaan Mariska sai tietää, että hän ei voisi koskaan saada lapsia.

– Se ei ollut minulle mikään suuri järkytys. En ollut kasvanut sellaiseen ideaalimalliin, jossa minulla pitäisi olla talo, vakaa työpaikka, mies ja lapsia, enkä siksi ollut osannut niistä myöskään haaveilla. Äitikään ei koskaan painostanut minua lasten tekemiseen.

Mariska: ”Varon kaikkia ismejä”

Mariska oli innostunut hiphopista ja rap-musiikista ja alkoi kirjoittaa omia biisejä. Kavereidensa kautta hän onnistui tekemään demon, näytteen osaamisestaan. Sen hän lähetti levy-yhtiöihin Suomessa, jossa ei naispuolisia räppäreitä vielä ollut.

Vuonna 2002 ilmestynyt ensialbumi Toisin sanoen sai hyvät arvostelut. Mariska oli ensimmäinen laatuaan, ja Soundi-lehden kriitikon mukaan asetti riman kiitettävän korkealle seuraaville siskoille paaluttaa suomi-rapin täysin miesvaltaista areenaa.

Mariska räppäsi hyvällä itsetunnolla ja naisnäkökulmasta nuorten tyttöjen kokemasta seksismistä, namusedistä ja tv:n harjoittamasta aivopesusta. Hän ei kuitenkaan halua nimetä mitään tiettyä agendaa, jonka puolesta hän haluaisi sanoituksissaan puhua.

– Varon kaikkia ismejä. Tuon oman kulmani asioihin, jotka minua milloinkin kiinnostavat. Mutta ahdasmielisyyttä ja kuppikuntaisuutta koetan välttää.

Räppärinä Mariska teki kolmessa vuodessa kolme albumia, joista viimeinen, jo popimpi Suden hetki nousi Suomen virallisen listan sijalle 11. Hän alkoi saada myös tilaustöitä, sanoituksia muille artisteille.

Mariska syksyllä 2012.
Mariska syksyllä 2012. Tuolloin hän oli päässyt sanoittajana huipulle Jenni Vartiaisen menestyskappaleiden myötä.

Suuremman yleisön tietoisuuteen Mariska nousi vasta jätettyään rapmusiikin. Vuosi 2010 oli eräälainen uran vedenjakaja. Silloin ilmestyi Jenni Vartiaisen albumi Seili, jonka suurimmiksi hiteiksi nousseet kappaleet Missä muruseni on ja En haluu kuolla tänä yönä olivat Mariskan sanoituksia. Ne nostivat hänet kotimaisten biisintekijöiden kärkikaartiin.

Alkunsa sai myös yhtye Mariska & Pahat Sudet, jonka repertuaariin kuului niin poppia, jazzia kuin iskelmääkin – mutta omalla klangilla ja asenteella. Mukavasti radiosoittoa saaneita biisejä olivat muun muassa Liekki ja Kukkurukuu.

– Popmusiikki kiehtoo minua, mutta siinäkin olen tietyllä pienellä kulmalla halunnut haastaa popkentän konventioita ja venyttää sen rajoja, Mariska kertoo.

Samana vuonna genrerajojen yli joustavasti hyppivä Mariska yllätti vielä monet voittamalla Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun tangolla Sua kaipaan.

”Pitkä nuoruus päättyi raskaaksi tuloon”

Mariska oli senastisen uransa huipulla vuonna 2013, kun hän yhtäkkiä pani pillit pussiin ja lopetti bänditouhut ja keikkailun.

– Pistin asiat vähäksi aikaa jäähylle. Olin pitänyt tekemisessäni taukoa aiemminkin. Minulla on sellainen tendenssi, että ensin rakennan jonkin asian ja sitten tuhoan sen.

Mariska jäi lepäämään laakereilleen, odottelemaan mestarillista ideaa.

Hiljaiseloa kesti parisen vuotta. Luovuuspurskahduksen sijaan Mariska huomasikin, että kun on tarpeeksi kauan tekemättä mitään, luovuus lakastuu.

– Sitten tajusin, että työ on sitä, mistä kaikkein eniten pidän, ja aloin taas kirjoitella ja säveltää. Mitä enemmän tein, sitä enemmän luovuuteeni kukki. Luovuus tykkää tekemisestä.

Sitten elämä yllätti tavalla, jonka Mariska ei luullut olevan mahdollista.

– Elin pitkän, pitkän nuoruuden, joka päättyi 36-vuotiaana raskaaksi tuloon.

Mariska suhtautui lapsen saamiseen tyypilliseen tapaansa, rauhallisen lunkisti.

– Se oli mieletöntä mutta samalla hyvin luonnollista. Asiat tapahtuvat niin kuin niiden pitää tapahtua. Elämältä ei tarvitse odottaa mitään, ei se ole meille mitään velkaa. Kaikki, minkä saa, on bonusta, lahjaa.

Äidiksi tuleminen sai Mariskan pohtimaan omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Tunnen, että olen kasvattanut kuorta ja layereita skidistä lähtien siihen saakka, kunnes itse sain lapsen. Lapsen saatuani ymmärsin, että omien tunteiden kanssa on hyvä päästä kosketuksiin. Sen jälkeen on alkanut kerrosten purkaminen.

– Lapsena opin, ettei ongelmista kannata puhua. Sitähän jengi tekee – juoksee itseään pakoon. Joku laittaa kolikot RAY:n laitteisiin, joku vetää huumeita, joku harrastaa irtosuhteita. Se on herkkyyden peittämistä. Nyt yritän oppia siitä pois.

Mariska asuu kaksin tyttärensä kanssa kuten itsekin aikoinaan äitinsä kanssa.

– Kehitystä on tapahtunut siinä mielessä, että meillä on tyttäreni isän kanssa yhteishuoltajuus ja isä ja tytär viettävät laatuaikaa keskenään. Myös äitini on paljon mukana arjessamme, suhteeni häneen pyörii paljon tyttäreni ympärillä.

– Olen aika kuumakalle. Mutta kiroilen hetken ja lepyn heti, en ole pitkä­vihainen. Tykkään kaikissa ihmissuhteissani siitä, että on rauha maassa, Mariska sanoo.
– Olen aika kuumakalle. Mutta kiroilen hetken ja lepyn heti, en ole pitkä­vihainen. Tykkään kaikissa ihmissuhteissani siitä, että on rauha maassa, Mariska sanoo.

”Ajattelin, että en ole terävin inkkari kanootissa”

Äitiys on vaikuttanut paitsi Mariskan itsetuntemukseen myös hänen itsetuntoonsa.

– Minussa on monia puolia. Tykkään kovan muijan roolista, mutta minulle ei ole koskaan muodostunut kovin vahvaa identiteettiä tai persoonaa. Olen ennemminkin ollut muovailuvahaa, otollista maaperää ulkopuolisille vaikutuksille.

Mariska tottui jo pikkutyttönä ajattelemaan, ettei hän ole kovin älykäs tai skarppi. Vaikka hän myöhemmin menestyi ja sai tunnustusta ja ihailua osakseen, nuo ajatukset eivät olleet poistuneet.

– En uskaltanut puhua ajatuksistani, koska ajattelin olevani hölmö ja hidas, en mikään terävin inkkari kanootissa. Jotenkin minulle vain muotoutui semmoinen käsitys itsestäni. Ylivertaisen äitini rinnalla tunsin olevani jonkinlainen varjo, aika pienessä roolissa siis.

Nykyisin Mariska uskaltaa kuitenkin olla entistä avoimempi ja herkempi.

– Itsetuntoni on ollut hyvä vuoden tai ehkä kaksi. Yhtäkkiä vaan tajusin, että olen aikuinen nainen ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Voin ilmaista itseäni ilman, että koko ajan hävettää. Tai ilman, että mietin koko ajan tekeväni jotain väärin.

Punk-aikoina provokaatio oli Mariskalle itseisarvo.
– Punk-aikoina provokaatio oli minulle jonkinlainen itseisarvo. Nyt olen sitä mieltä, että vallankumous tehdään puku päällä ja sisältäpäin, ei laidoilta huutelemalla. Keinoni ovat nyt kohtuullisen salonkikelpoisia, Mariska sanoo.

Mariska: ”Raha on minulle vapautta ja itsenäisyyttä”

Oman näköiseen elämään kuuluu sekin, ettei Mariskalla ole televisiota.

– Olen herkkä ja arka kaikelle väkivallalle enkä halua nähdä sitä vapaaehtoisesti missään muodossa. Uutisilla pelottelu myös ottaa minua päästä. Televisiosta luopumisen jälkeen elämänlaatuni on parantunut merkittävästi. Minulla on myös paremmin aikaa tehdä työtä.

Töitä Mariska tekee sunnuntaisinkin, jos siltä tuntuu. Hän ei erota työtä ja vapaa-aikaa.

– Musiikki on työtäni, mutta myös into­himoni. Teen paljon töitä siksikin, että olisin taloudellisesti vapaa.

”Minulle on tosi tärkeää, etten ole riippuvainen kenenkään toisen ihmisen rahoista.”

Yksityisyrittäjänä, Mariska muistuttaa, hän ei puhu suurista summista.

– Mutta minulle on tosi tärkeää, etten ole riippuvainen kenenkään toisen ihmisen rahoista. Raha on minulle vapautta ja itsenäisyyttä. Olen tosi kiitollinen siitä, että sitä on sen verran, että pystyn päättämään omista tekemisistäni ja tekemään sellaisia ratkaisuja kuin haluan.

Viime vuosina Mariska on ottanut päävastuun myös kappaleidensa säveltämisestä.

Vuonna 2019 ilmestyi albumi Mariska, jolta lohkaistu single Minä liityin sinuun herätti suurta huomiota, koska se oli samanlainen suuri hitti, joita Mariska oli aiemmin kirjoittanut muille artisteille. Nyt hän teki sellaisen vihdoin myös itselleen.

Mariska ajattelee, että äitiyden myötä hänestä on tullut ”vähän pehmis”.

– Aiemmin en ajatellut, että herkät kappaleet sopisivat minulle, mutta ovathan ne minun kynästäni lähtöisin ja allekirjoitan ne. Nyt haluan satsata omaan uraani ja säästää itselleni isot biisit, jotka ennen annoin muille.

Muutenkin Mariska jatkaa uusien aluevaltauksien tekemistä.

– Tänään pitäisi saada valmiiksi joululevy. Se on ollut aivan kreisi projekti, erilainen kuin mikään aiemmin tekemäni. Tekeminen on ollut hauskaa ja kevyttä, eikä mailaa ole puristettu liikaa.

Artikkeli on julkaistu Annassa 46/2020.

X