Hyvinvointi

Ärtyvä suoli – 10 kysymystä

Aamulla vatsa voi mainiosti, iltapäivällä se on kuin ilmapallo. Ripulia, ummetusta, ilmavaivoja ja turvotusta. Miksi vatsa kiukuttelee? Voiko kyseessä olla ärtyvä paksusuoli?

Teksti:
Anna.fi

Äänekkäästi metelöivä vatsa voi tehdä olon kiusaantuneeksi, vaikka vatsan murina onkin aivan normaali ilmiö.

Aamulla vatsa voi mainiosti, iltapäivällä se on kuin ilmapallo. Ripulia, ummetusta, ilmavaivoja ja turvotusta. Miksi vatsa kiukuttelee? Voiko kyseessä olla ärtyvä paksusuoli?

1. Millainen sairaus ärtyvä paksusuoli on?

Ärtyvässä paksusuolessa on kyse normaalista suolen supistelusta, jonka osa ihmisistä tuntee toisia herkemmin. Aistiherkkyys on eräänlainen ihmisen ominaisuus, ärtyvästä suolesta kärsivät esimerkiksi aistivat tutkimuksissa suoliston venytyksen muita herkemmin. Osa lääkäreistä puhuu vaivasta kouristelevana paksusuolena.

2. Onko vaiva vaarallinen?

Colon Irritabile on toiminnallinen vatsavaiva. Vaikka elo sen kanssa voi olla todella hankalaa, se on vaaraton vaiva eikä altista millekään vakavalle sairaudelle. Sitä ei voi itse aiheuttaa elämäntavoillaan. Ärtyvän suolen kanssa eläminen on helpompaa, kun vaiva on kerran tutkittu ja tietää, ettei syy siihen ole missään vakavassa sairaudessa.

3. Kuinka ärtyvä suoli oireilee?

Toisilla ripuli on tavallisin oire, toisilla ummetus. Myös vatsan turvotus, ilmavaivat ja kouristava kipu ovat tyypillisiä oireita. Useimmilla olo on aamulla hyvä, kun maha on tyhjä, mutta iltaa kohden vointi huononee – vatsassa on ilmaa ja vaatteet kiristävät. Ulostaminen helpottaa yleensä oloa. Toisaalta monella on tunne, ettei suoli tyhjene vessassa kunnolla. Oireet voivat olla välillä pitkään poissa, mutta ne palaavat kuitenkin takaisin.

4. Kuinka yleinen vaiva on?

Suomalaisista 5-15 prosentilla on aika ajoin toiminnallisia vatsavaivoja, ja ärtyvä suoli on niistä yleisin. Yli puolessa toiminnallisten vatsavaivojen vuoksi tehdyistä lääkärikäynneistä syy on ärtyneessä paksusuolessa. Vaiva kiusaa naisia enemmän kuin miehiä. Se on yleinen kiireisillä, epäsäännöllistä elämää viettävillä ihmisillä. Suoli tykkää tasaisen tavallisesta arjesta.

5. Kuinka ärtyvä suoli todetaan?

Vaiva ei näy missään tutkimuksissa, vaan lääkäri päätyy diagnoosiin oireiden perusteella. Pitkäkestoiset vatsavaivat, jotka helpottuvat ulostamisen jälkeen ja joihin liittyy ulostustiheyden tai ulosteen koostumuksen muutos, viittaavat ärtyneeseen suoleen. Koska laktoosi-intoleranssi ja keliakia oireilevat samoin, niiden mahdollisuus seulotaan verikokeella. Laktoosi-intoleranssissa syy oireisiin on siinä, ettei ohutsuoli pysty sulattamaan maitosokeria. Keliakiassa viljan gluteeni aiheuttaa oireet, sillä se vaurioittaa tätä tautia sairastavilla ohutsuolen limakalvoa.

Tarvittaessa toiminnallisia vatsavaivoja potevalle tehdään tähystystutkimus, jolla poissuljetaan muita sairauksia. Tähystys tehdään herkemmin, jos tutkittava on täyttänyt 50 vuotta ja hänellä on tapahtunut suolen toiminnassa selvä, äkillinen muutos aikaisempaan.

6. Miten vaivaa hoidetaan?

Hoito on oireenmukaista. Jos suoli oireilee ummetuksella, ravinnon kuitumäärää lisätään vähitellen. Ellei se onnistu lisäämällä lautaselle kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa, apteekista voi hakea kuiturakeita eli bulkkilaksatiiveja. Ne lisäävät ulostemassaa ja tekevät siitä helpommin ulostettavaa. Myös liikunta laittaa suoleen vauhtia, samoin riittävä nesteen nauttiminen. Ripuli on ummetusta harvinaisempi ärtyvän suolen oire. Maitohappobakteerit tasapainottavat vilkkaan suolen toimintaa.

7. Onko vaivaan olemassa lääkehoitoa?

Parantavaa lääkettä ei ole, mutta oireita voi tarvittaessa lievittää lääkkeillä. Ummetuksen hoidossa käytetään toisinaan tegaserodia, joka vaikuttaa suolessa oleviin 5HT-reseptoreihin. Ripulia voidaan hillitä esimerkiksi loperamidilla. Osa potilaista hyötyy trisyklisistä antidepressanteista, jotka vähentävät suolen tuntemusten aistimista ja kasvattavat kipukynnystä – lääkeannokset ovat huomattavasti pienempiä kuin masennuksen hoidossa. Dimetikoni helpottaa ilmavaivoja.

8. Kannattaako välttää joitakin ruoka-aineita?

Kahvi, sipuli, kaali, maitotuotteet ja valkoviini ovat yleisimpiä oireiden aiheuttajia. Kaikilla ne eivät imeydy kunnolla, jolloin ne kehittävät paksusuoleen suolikaasuja, jotka venyttävät suolistoa. Jos joku ruoka-aine aiheuttaa oireita, sitä on hyvä välttää. Isot ateriat aiheuttavat usein oireita, joten on parempi syödä vähän, mutta usein.

Ärtyneen suolen keittokirjaa on mahdoton julkaista, sillä ruokavalio on yksilöllinen ja löytyy kokeilemalla. Ruokapäiväkirjan pito auttaa löytämään itselle sopimattomat ruoka-aineet.

Osa lääkkeistä saattaa pahentaa oireita. Esimerkiksi verenpaineen hoitoon käytetyt kalsiumsalpaajat voivat aiheuttaa ummetusta ja mahahaavan hoitoon käytetty misoprostoli ripulia.

9. Vaikuttaako stressi suolen toimintaan?

Toiminnallisia oireita kutsutaan toisinaan stressivatsaksi. Vaikka tieteellinen näyttö puuttuu, stressi vaikuttaa varmasti suolistoon.

10. Milloin vatsavaivojen vuoksi pitäisi lähteä lääkäriin?

Jos vatsavaivoihin liittyy kuumetta, ihminen laihtuu, ulosteessa on verta tai se on limaista, ei kannata vitkutella lääkäriin lähtöä. Hoitoon kannattaa mennä myös silloin, kun vatsavaivat häiritsevät nukkumista tai ne alkavat heti aamusta. Äkilliset suolen toiminnan muutokset ja koko ajan paheneva kipu pitää selvittää nopeasti.

Asiantuntijana gastroenterologian erikoislääkäri Markku Peräaho, Tampereen yliopistollinen sairaala.

Teksti: Virve Järvinen

X