Hyvinvointi

Haaveilu on mielen leikkiä

Teksti:
Anna.fi

Pilvilinnojen rakentelu ja taivaanrannan maalailu ovat terveen mielen leikkiä. Ja jos niin haluaa, ovat ne ensimmäinen askel muutokseen.

Haaveilu on mielen leikkiä

Lomakoti Karibialla, filmitähtien kanssa samalla rannalla. Esikoisromaani, Finlandia-palkinnon voitto. Kimaltava iltapuku, itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat. Hassuimmatkaan haaveet eivät ole tarpeettomia, päinvastoin.

- Haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Unelmoijan mielessä on tilaa leikille, toiveille ja erilaisille tunteille. Haaveet ovat hyvää tekeviä irtiottoja arjesta, voimaannuttavia päiväunia ja aikuisten satuja silloin, kun haaveilija tietää, ettei niiden kaikkien ole tarkoituskaan toteutua. Hetki hyvässä mielikuvassa rentouttaa ja lataa akkuja, psykoterapeutti Leena Ehrling Suomen Mielenterveysseurasta kertoo.

Hupsut haaveet ovat hyviä haaveita. Sellaisia ovat myös tavoitteiksi muuntuvat ajatusleikit, toiveet ja mielikuvat. Haaveet antavat elämälle suunnan, tekevät siitä mielekkään ja motivoivat muutokseen: ilman toiveita ihmisen on vaikea asettaa itselleen tavoitteita. Kun elämä koettelee, tavoitteelliset mielikuvat ovat voima, joka pitää psyyken kasassa. Ne luovat uskoa siihen, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin.

Haitallisia haaveista tulee, jos ne saavat unelmoijan ripustautumaan toisiin ihmisiin – odottamaan, että joku muu toteuttaa omat toiveet. Oman onnensa ulkoisten olosuhteiden tai toisten ihmisten varaan laskeva yleensä pettyy karvaasti: kumppanin, asunnon tai työpaikan vaihto ei tuokaan onnea. Unelmat ovat vahingoksi myös silloin, jos ihminen ei osaa erottaa ajatusleikkiä todellisuudesta.

- Toden ja sadun sekoittavan ja omaa vastuutaan ja rooliaan tunnistamattoman ihmisen haaveet kaatuvat. Haaveissaan pettynyt ihminen usein ajattelee, että hänessä itsessään on jotakin vikaa eikä hänen elämäänsä ole tarkoitettukaan hyviä asioita. Hän havainnoi ympäriltään kielteisiä, omaa näkemystään tukevia merkkejä, keskittyy niihin ja katkeroituu, ehkä ahdistuukin. Kun haaveilu ei tuota tulosta, ihminen lakkaa haaveilemasta.

Jarrua järjelle

Haaveita kannattaa pysähtyä kuuntelemaan. Ne kertovat meille, mitä me kaipaamme ja tarvitsemme. Monesti ne viestivät tarpeesta muutokseen. Unelmat pulpahtavat mieleen, kun rauhoitumme ja annamme niille aikaa.

- Järjen ääni peittää usein vasta nupullaan olevat haaveet. Se puhuu haihattelusta ja pilvilinnojen rakentelusta, muistuttaa rahallisista resursseista ja aikatauluista. Matka unelmoinnista mahdollisen haaveen toteutukseen on pitkä. Järjen äänen ei pitäisi vaimentaa mielikuviamme, ei ainakaan unelman varhaisvaiheessa. Liian tiukat raamit haittaavat unelmointia: unelmissahan kaikki on mahdollista!

Omista haaveista kannattaa puhua myös muille.

- Usko haaveen toteutumiseen kasvaa, kun ihminen kuulee omasta suustaan haavettaan puolustavia asioita. Pään sisäiset haaveet jäävät kaihertamaan mieltä: ihminen haluaa jotakin, muttei usko pystyvänsä siihen. Usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja keinot unelman saavuttamiseen lisääntyvät, kun puhuu unelmistaan läheistensä kanssa. Samoin käy, kun kirjoittaa unelman näkyville. Mitä selkeämpi ja konkreettisempi haave on, sitä todennäköisemmin ihminen alkaa sitä työstää.

Kun unelma on muotoutunut ja luotto omiin vaikutusmahdollisuuksiin vahvistunut, ihminen alkaa poimia ympäristöstään asioita, jotka auttavat toteuttamaan toivotun: asiat ikään kuin loksahtelevat paikoilleen ja työ unelman saavuttamiseksi alkaa.

- Jokainen unelma ei toteudu, eikä tarvitsekaan. Unelmointi on sellaisenaan voimavara ja mieletön mielihyvän lähde, jokaiselle sallittu nautinto!

Haaveet antavat elämälle suunnan, tekevät siitä mielekkään ja motivoivat muutokseen. Kun elämä koettelee, tavoitteelliset mielikuvat ovat voima, joka pitää psyyken kasassa. Haaveita kannattaa pysähtyä kuuntelemaan. Ne kertovat meille, mitä me kaipaamme ja tarvitsemme.

Lähde: Kirjailija, valmentaja Marja Leena Toukonen.
Lue lisää: Marja Leena Toukonen, Unelmatyöskentely – Ote omanlaiseen elämään. PS-kustannus 2008.

Teksti: Virve Järvinen

X