Julkkikset

Korona-aikana äitinsä yllättäen menettänyt Viivi Avellán: ”En voinut käsittää, että äidin kuolema oli totta”

Yrittäjä Viivi Avellán menetti korona-aikana sekä äitinsä että isoäitinsä. Järisyttävä vuosi on saanut Viivin ymmärtämään, että mikään elämässä ei ole varmaa – mutta kaikesta yleensä selviää.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Liisa Valonen

– Kuluneen vuoden jälkeen olen entistä kiitollisempi perheestäni, Viivi Avéllan sanoo.

Yrittäjä Viivi Avellán menetti korona-aikana sekä äitinsä että isoäitinsä. Järisyttävä vuosi on saanut Viivin ymmärtämään, että mikään elämässä ei ole varmaa – mutta kaikesta yleensä selviää.

Kaikki voi muuttua niin nopeasti, sen yrittäjä ja entinen tv-toimittaja Viivi Avellán on oppinut. Puolitoista vuotta sitten tammikuussa hänen äidillään oli vatsakipuja. Tutkimuksissa paljastui, että kyseessä on suolistosyöpä.

– Olin silloin Singaporessa ja säikähdin tietysti kovasti. Tiesin, että hoidot olisivat raskaat ja halusin olla äidin tukena. Pandemia-aika oli juuri alkamassa, enkä halunnut jättää lapsia sinne kauas, joten matkustimme tänne koko perhe.

Viivi ehti olla Suomessa kolme viikkoa, kun koronatilanne paheni ja maailma alkoi sulkeutua. Kävi ilmi, että jos perhe ei matkusta heti takaisin Singaporeen, niin he eivät pääse sinne pitkään aikaan. Tiukka saarivaltio oli menossa täysin kiinni.

– Vaikutti siltä, että äidin hoidot tehoavat eikä akuuttia hätää ole, joten maaliskuussa palasimme kotiin, Viivi kertoo.

Singaporessa asuu pääkaupunkiseudun kokoisella alueella saman verran asukkaita kuin koko Suomessa. Maa on tunnettu siistiydestä ja järjestyksestä, ja myös karanteenisäännöt olivat tiukat.

– Osan ajasta olimme täysin kotona, ja koko kevään piti rekisteröityä kaikkialle. Kauppaan, taksiin tai apteekkiin pääsi vain todistamalla henkilöllisyytensä sekä kirjautumalla sisään ja ulos.

Äidin syöpä todettiin aggressiiviseksi, mutta Viivi on luonteeltaan yltiöpositiivinen, eikä halunnut edes ajatella pahinta. Äiti ja tytär juttelivat puhelimessa päivittäin, ja molemmat odottivat toiveikkaasti kesää.

– Äiti oli minulle varsinkin viime vuosina pikemminkin kaveri, isoäiti oli enemmän huolehtiva, Viivi pohtii.
– Äiti oli minulle varsinkin viime vuosina pikemminkin kaveri, isoäiti oli enemmän huolehtiva, Viivi pohtii.

Hyvästejä ei jätetty

Kohtalokas puhelu Suomesta tuli huhtikuun alussa. Viivi vastasi puhelimeen Singaporessa sikäläistä aikaa iltapäivällä, Suomessa oli aamu.

Järkyttynyt isä kertoi tyttärelleen, että äiti oli saanut yön aikana sairauskohtauksen. Lääkärin mukaan hän kuolisi pian.

– Se tuli täysin yllättäen. Olin jutellut äidin kanssa edellisenä päivänä, olimme puhuneet hoidoista ja arkisista kuulumisista. Hän kuulosti pirteältä. Kuolemasta emme tosiaankaan puhuneet, eikä mitään hyvästejä ollut jätetty.

Ensin Viivi lysähti lattialle ja puhkesi itkuun. Nopeasti hän kuitenkin terästäytyi, ja soitti veljelleen, jota isä ei ollut vielä tavoittanut.

– Äiti ei pystynyt enää kommunikoimaan, mutta hän oli vielä elossa. Minulle tuli tunne, että hän pinnisteli ollakseen hengissä niin kauan, että me kaikki olisimme läsnä. Isä oli äidin vierellä, ja pian sairaalaan tuli velikin. Minä olin mukana etäyhteydellä. Uskon, että kun äiti kuuli meidän kaikkien äänet, niin hän luovutti.

Kun puhelu päättyi, Viivi lamaantui.

– Oli tapahtunut se, mitä en ollut halunnut kuvitellakaan: äiti oli kuollut. En voinut käsittää, että se on totta.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 31/2021, jonka on kirjoittanut Sanna Wirtavuori. Miten pandemia vaikutti Viivin suruun ja mahdollisuuteen surra? Mitä Viivi haluaisi sanoa kaikille pikkulasten vanhemmille? Entä millaiseksi Viivin arki on muodostunut Singaporessa? Lue koko juttu numerosta 31/2021 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

X