Päivi, 39, tekee työpäivän jälkeen kotona kaikki ”naisten työt” – machoileva aviomies pakoilee kotitöitä ja vanhemmuutta
Kun Päivi, 39, palaa töistä kotiin, uusi työvuoro alkaa. Hän on väsynyt kantamaan yksin vastuun perhearjen pyörittämisestä ja kolmen lapsen kasvattamisesta. Mies muistuttaa, että hän maksaa yhteiset laskut.
Suhteen alussa sovittiin, että kodista huolehdittaisiin yhdessä.
Kun Päivi, 39, palaa töistä kotiin, uusi työvuoro alkaa. Hän on väsynyt kantamaan yksin vastuun perhearjen pyörittämisestä ja kolmen lapsen kasvattamisesta. Mies muistuttaa, että hän maksaa yhteiset laskut.
Päivi, 39, kokee olevansa kotona projektipäällikön tehtävässä. Perhearjen pyörittäminen on yksin hänen harteillaan – samoin kaikki siihen liittyvä metatyö. Pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo muistuttaa, että kodin työnjaosta tulisi sopia selkeästi, jotta kaikki kokisivat tilanteen reiluksi.
Päivi:
Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, sovimme huolehtivamme yhdessä kodista. Alkuun kaikki sujuikin hyvin. Olimme molemmat nuoria aikuisia, ja meillä oli vielä kaikki edessä. Halusimme nauttia elämästä ja toisistamme.
Muutaman vuoden kuluttua tulin yllättäen raskaaksi. Mieheni oli vielä opintojensa loppusuoralla, itse olin jo valmistunut lastentarhanopettajaksi ja aloitellut työelämää. Pieni poikavauva muutti arkemme totaalisesti.
Jäin kotiin ja otin luonnollisesti vastuun vauvan hoidosta. Meillä ei ollut kiire naimisiin. Pääasia, että selviäisimme yhdessä vauva-arjesta.
Kirsi:
Tavoitteenne selvitä arjesta yhdessä kuulostaa hyvältä. Vauva-arki muuttaa silti aina parisuhdetta, vaikka arkeen yrittäisi valmistautua kuinka hyvin tahansa. Kuten sinäkin, usein äiti irrottautuu työelämästä ja jää kotiin hoitamaan vauvaa. Samalla hänen sosiaaliset kontaktinsa muuttuvat, ja toive puolison läsnäolosta kasvaa.
Päivi:
Ensimmäiset kuukaudet menivät sumussa. Koliikkivauva piti meitä hereillä yötä päivää. Mies muutti nukkumaan olohuoneen sohvalle. Hän kuitenkin osallistui jonkin verran kotitöihin ja hoiti välillä myös vauvaa.
Mies valmistui ja ryhtyi yrittäjäksi. Hän peri isänsä rakennusalan yrityksen, joten kädet olivat heti täynnä töitä.
Menimme naimisiin ja muutimme omakotitaloon pikkukaupungin taajamaan. Olin tosi onnellinen omasta kodista. Ajattelin, että koska mies pyörittää yritystä, minä pyöritän kotia. Kaikki sujuikin suhteellisen mukavasti.
Kun esikoisemme meni päiväkotiin, palasin töihin. Siitä alkoivat raskaat vuodet. Kun palasin päivätöistä kotiin, siellä minua odotti toinen työvuoro.
Kirsi:
Perheessä tapahtuvien muutosten tulisi haastaa käytössä olevat toimintamallit. Esimerkiksi kotitöiden jakaminen kannattaa aina sopia yhdessä. Siinä on hyvä huomioida perheen kokonaistilanne, väsymys, arkirytmi ja lähiverkostojen käytettävyys.
Kuten sinullekin kävi, hoitovapaalla olleen vanhemman palatessa töihin käytössä ollut työnjako voi jäädä päälle. Tällöin tilanne jää päivittämättä.
Perhe ja koti ovat yhteinen yritys. Vastuu hyvinvoinnista on kaikilla. Reiluuden kokemus yhteisten asioiden hoidossa edellyttää oletuksen sijaan selkeää työnjaosta sopimista. Näin raskaampikin taakka tuntuu kevyemmältä.
Päivi:
Ruuhkavuosista huolimatta halusin lisää lapsia. Rakastin edelleen miestäni. Meille syntyi vielä kaksi poikaa, joista nuorimmainen on nyt 5-vuotias. Keskimmäinen aloitti viime syksynä koulun.
Ennen koronapandemiaa mieheni yrityksellä oli todella kiireistä. Minusta tuntui usein, että olen yksinhuoltajaäiti. Ja tuntuu edelleen.
Vaikka pojat ovat kasvaneet, kotikuviomme ei ole muuttunut parempaan suuntaan. Mies on paljon poissa kotoa. Myös kotona ollessaan hän tekee jatkuvasti töitä. Viikonloppuisinkin hän vetäytyy usein työhuoneeseensa.
Ilmapiiri kotona on muuttunut vuosien saatossa yhä kireämmäksi. Myös pojat vetäytyvät. Kotona ollessaan he viihtyvät enimmäkseen omissa huoneissaan älylaitteiden kimpussa.
Kirsi:
Teidän olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, minkälainen on teidän perheenne tapa olla yhdessä. Mikä teille on tärkeää ja miten te vietätte aikaa yhdessä? Mistä nautitte perheenä?
Tähän kaikkeen liittyvät myös perheen vuorovaikutus- ja tunneilmaisutavat. Opimme lapsuudenperheessämme sen, miten osoitamme välittämistä ja minkälaiset asiat koemme tärkeiksi. Lapsuuskodin toimintamallit ovat pohja tulevaisuuden tavalle rakentaa omaa perhettä.
Päivi:
Huushollaamisen ja pojista huolehtimisen lisäksi toimin myös arjen projektipäällikkönä. Suunnittelen aikataulut, järjestelen ja organisoin eli teen ne niin kutsutut kodin metatyöt. Kuskaan poikia harrastuksiin ja otan vastuun koulun Wilma-viestittelystä. Iltaisin olen rättiväsynyt.
Yritän välillä ottaa asian puheeksi mieheni kanssa. Olen monta kertaa valittanut hänelle, miten kuormittavaa arki on, kun joudun yksin ottamaan vastuun kodista ja pojista. Mies murahtelee ja katsoo minua kummallisesti. Hän antaa ymmärtää, että eikö minulla ole mitään käsitystä siitä, miten paljon hän tekee perheensä eteen ja miten kovilla tänä päivänä yrittäjät ovat.
Minusta tuntuu, että hän ei edes halua kuunnella minua. Se ottaa päähän.
Kirsi:
Ikävä kyllä toive siitä, että toinen arvostaisi ja näkisi, mitä itse tekee perheen ja parisuhteen eteen, ei usein täyty itsestään. Jos arki ei ole yhteisesti jaettu, molemmat toimivat oletusten ja uskomusten varassa. Voi jopa olla, että toinen on tottunut puolison projektipäällikkyyteen siten, ettei saa kiinni siitä, mikä juuri nyt mättää.
Saattaa syntyä jumitilanne, jossa kumpikaan ei uskalla esittää omia näkemyksiään konfliktin pelossa. Tällöin jäädään elämään arkea varpaillaan ja toivotaan, että kaikki vain pysyy kasassa. Kuten teillekin on käynyt, pettymys vie kauemmaksi puolisosta. Pahimmillaan se tekee tilaa katkeruudelle.
Päivi:
Koen tilanteemme epäoikeudenmukaiseksi. Käynhän minäkin töissä. Väsyneenä pinnani kiristyy ja usein myös palaa. Saatan huutaa pojille likapyykeistä tai keittiön pöydälle jääneistä astioista. Riitelemme jopa niin tyhmästä asiasta kuin roskien ulos viemisestä. Tunnen itseni huonoksi äidiksi.
Olen huolissani siitä, millaisen miehen ja perheenisän mallin hän antaa pojilleen.
Minua on alkanut ärsyttää mieheni machoasenne. Hän muistuttaa myös poikia siitä, että kotona on naisten työt ja miesten työt. Olen huolissani siitä, millaisen miehen ja perheenisän mallin hän antaa pojilleen.
Mieheni mielestä miesten hommaa on talosta ja pihasta huolehtiminen. Hän puhdistaa kattorännit, öljyää puutarhakalusteet, ajaa nurmikon, pesee autot ja tekee lumityöt. Kukkapenkkeihin hän ei koske. Puutarhatyöt ovat akkojen hommaa.
Kirsi:
Roskapussien viennissä on usein kyse muustakin kuin pienestä arjen askareesta. Arkisen pulman takaa voi löytyä pettymys sen vuoksi, ettei koe tulleensa kuulluksi, nähdyksi tai arvostetuksi. Syntyy kokemus yksin jäämisestä.
On erityisen kurjaa, jos paha olo siirtyy perheessä eteenpäin ja sumentaa koko ilmapiirin. On hyvä muistaa, että rakennamme vanhempina lapsillemme parisuhteen mallia.
Päivi:
Mieheni kokee olevansa perheenpää. Olen sanonut hänelle, että miksi hän ei sitten ota enempää vastuuta perheestään. Hän suuttuu, ja keskustelu päättyy mykkäkouluun.
Mielestäni mies käyttää valtaa rahan avulla. Hän muistaa usein mainita, että hän tuo talouteemme enemmän rahaa kuin minä ja maksaa yhteiset laskut.
Olen toki kiitollinen siitä, että miehen yrityksellä menee taas koronan jälkeen hyvin. Tiedän, että hän haluaa ottaa taloudellista vastuuta. Tämä nostaakin minussa ristiriitaisia tunteita. Tunnen välillä syyllisyyttä siitä, että valitan hänelle omaa tilannettani.
Kirsi:
Parisuhde on elävä tunnesuhde, jossa kukaan meistä ei ole aina parhaimmillaan. Kannattaa opetella turvallisia keskustelu- ja riitelytapoja. Ne kantavat huonojen päivien yli.
Katkokset tunneyhteydessä ja pitkittyneet riidat kuormittavat ja repivät parisuhteen turvallisuuden tunnetta.
Omien tarpeiden ilmaisemisen lisäksi on hyvä opetella rauhoittumaan. Toiset meistä ovat nopeampia sanoittamaan ajatuksiaan, ja nopeatempoisina usein myös haastavat puolisoa. Toiset taas ovat hidastempoisempia ja tarvitsevat enemmän tilaa kuuntelemiseen ja sanojen löytämiseen.
Päivi:
Aistin poikien kärsivän siitä, että heidän isänsä ei ole läsnä. Etenkin esimurrosikäinen esikoisemme selkeästi tarvitsisi turvallista isähahmoa. Myös nuoremmat pojat kaipaavat isää.
Tuskin kukaan jaksaa pitää kipinää yllä, jos kokee olevansa lähinnä vain työleirin vetäjä.
Suren jatkuvasti sitä, että mieheni pakenee parisuhteemme lisäksi myös vanhemmuuttaan työhönsä ja yritykseensä. Avioliittomme on ollut pitkään vain kulissi. En usko, että olisimme enää yhdessä ilman poikia. Tuskin kukaan jaksaa pitää kipinää yllä, jos kokee olevansa lähinnä vain työleirin vetäjä.
Yritän rauhoitella itseäni sillä, että arki helpottuu koko ajan, kun pojat kasvavat. En silti tiedä, miten meidän perheellemme käy.
Kirsi:
Parisuhde punnitaan arjessa. Kuvaamassasi tilanteessa vaikuttaisi olevan kyse teidän välisen yhteyden eli tunnesuhteen katkeamisesta.
Perheenne aikuiset tuntuvat molemmat olevan hukassa. Jos puhuminen on haastavaa, kirjoita puolisollesi kirje, johon toivot hänen vastaavan rauhassa. Kerro ilman syyttelyä, miltä sinusta tuntuu.
Kerro myös, mitä kaipaat parisuhteessanne. Myös huolesi tulevaisuudesta on tärkeää tehdä näkyväksi.
Uhrautuminen ei ole kenenkään näkökulmasta rakentava tai hyvä valinta. Rohkeus puhua aidosti vaatii suurta välittämistä niin itseä kuin parisuhdetta kohtaan.
Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 6/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous