Kolmistaan

Hulluuttako - peili vain joulua varten? Second hand -löytö

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Taas on aika kurkistaa meidän kodin second hand -löytöjen puolelle. Viime kuussa esittelin (näissäkin kuvissa näkyvän) talonpoikaiskaapin, nyt vuorossa on peili. 

TUOTE: Valkoinen, puukehyksinen, peili. 

HANKINTAPAIKKA: Tori.fi 

HINTA: 45 euroa, kotiinkuljetuksella. 

KÄYTTÖKOHDE: Mä rakastan talonpoikaskaapin päällä normaalisti olevaa Reetta Immosen taideteosta, mutta mulla on ollut kaapin ostosta lähtien visio siitä, että joulun aikaan kaapin päällä on peili, jonka eteen saa roikkumaan kranssin. Reetan työ on pastellinen, ja jouluksi haluan taas huoneeseen tummempaa sävyä, joten siirsin taideteoksen loppuvuodeksi alakertaan johtavien portaiden yläpuolelle ja toin “joulupeilin” tähän lipaston päälle. Käyttökohde on siis puhtaasti visuaalinen, eikä perustu mihinkään tarpeeseen. 

KÄYTTÖÖNOTTOTOIMENPIDE: Rätillä pyyhkiminen. 

OSTOKSEN KANNATTAVUUS: On vähän haastavaa mitata “kannattavuutta”, kun kyseessä on tosiaankin vain koriste-esine, mutta iloahan tuo peili tuottaa mulle valtavasti, joten voisi kai ostoksen sanoa olevan kannattava. On helpompi laittaa jouluksi kaapin päälle erilaisia kukkia, koriste-esineitä ja asetelmia, kun peili ei vaadi samalla tavalla parikseen tiettyjä värejä toisin kuin Reetan työ vaatii. 

OSTOKSEN HINTA-LAATUSUHDE: Kun Tori.fi:stä ostaa, ei aina tiedä, vastaako ostos kuvausta ja valokuvia, mutta tämän peilin kanssa kävi se, että sain vielä parempaa, mitä luulin ostaneeni. Peili on hirvittävän laadukas, ja TUHOTTOMAN painava. Oikein jykevää puuta ja kauniit leikkaukset. Ilokseni myyjä toi peilin vielä pakulla meille kotiovelle. Tällaiset kaupat ilahduttaa erityisen paljon.

Onko sulla tapana tehdä sisustusmuutoksia joulun vuoksi? Rymsteeraatko  tai vaihdatko jouluverhot?  Ennen sellainen vähän nauratti, nyt tuntuu aivan normaalille toiminnalle.

-Karoliina-

X