Mainos: Pledge
Mainos | Pledge Hohdokasta kotoilua

Näin pidät pienen eteisen puhtaana ja järjestyksessä

Syksy ja talvi tuovat omat haasteensa eteisen puhtaanapitoon. Perheenäiti Laura Kallahti pitää eteisen siistinä imuroimalla ja pesemällä lattiat usein sekä huolehtimalla, että kaikella on oma säilytyspaikkansa.

Siisti ja selkeä eteinen helpottaa lapsiperheen pukeutumisrumbaa. Liukuovikaapista löytyy jokaiselle vaatteelle oma paikkansa. Kivilattia on helppo puhdistaa kurasta ja liasta.

Syksy ja talvi tuovat omat haasteensa eteisen puhtaanapitoon. Perheenäiti Laura Kallahti pitää eteisen siistinä imuroimalla ja pesemällä lattiat usein sekä huolehtimalla, että kaikella on oma säilytyspaikkansa.

Helsinkiläisen Laura Kallahden perheen eteinen on tyypillinen suomalaisen omakotitalon eteinen. Sisälle taloon tullaan pienen tuulikaapin kautta ja eteinen on käytävämallinen. Kallahti myöntää, että eteisen pitäminen siistinä pikkulapsiperheessä on haasteellista etenkin sateisena vuodenaikana.

Kallahti haaveilee nykyajan taloihin usein rakennettavasta kurakaivosta.

– Olisi kätevää, jos kuravaatteet voisi suihkuttaa ritilän päällä puhtaiksi suoraan ulkoa tultaessa, Kallahti miettii.

Kallahden perheessä lapsia opetetaan laittamaan itse vaatteet ja kengät omille paikoilleen.

Toistaiseksi perheen on tyytyminen tuulikaappiin, joka blokkaa suurimmat kurat ja sorat kulkeutumasta pidemmälle taloon. Perheen kuusi- ja kolmevuotiaat lapset riisutaan pahimmilla kurakeleillä jo tuulikaapissa ja likaiset vaatteet viedään pesuun ja kuivumaan kylpyhuoneeseen.

– Kuopus saattaa kaataa lenkkareista kaikki hiekat lattialle ennen kenkien jalkaan pukemista.

Perheen kodin eteisessä on kestävä kivilattia, jota sisälle kulkeutuvat pikkukivet eivät naarmuta kuten puupintaa. Kallahti imuroi kuitenkin eteistilaa usein.

– Meillä on eteisessä langaton imuri, joka on helppo napata käteen ja siistiä lattia useamminkin. Minä imuroin kunnolla koko talon kerran viikossa ja mieheni pesee lattiat kerran viikossa tai kahdessa. Talven loskakeleillä lattiaa tulee pestyä useammin.

Tavarat järjestykseen

Laura Kallahdelle on tärkeää, että tavaroilla on kodissa oma paikkansa. Myös lapsia opetetaan laittamaan itse vaatteet ja kengät omille paikoilleen.

– Eteisessä on liukuovellinen kaappi, jonka yhdellä puolella on aikuisten vaatteet ja toisella lasten. Rekkien lisäksi kaapissa on vetolaatikot pipoille, huiveille, hanskoille sekä aurinkolaseille, kuulokkeille, kauppakasseille ja muille pienille tavaroille. Kenkiä säilytetään alahyllyillä sekä toisella puolella eteiskäytävää sijaitsevissa kenkälaatikoissa, Kallahti selittää.

Kallahti suosii vaatesäilytyskaapeissa hyllyjen sijaan vetolaatikoita, joissa asusteet on helppo pitää järjestyksessä ja tarvittaessa vielä erotella toisistaan pienemmillä laatikoilla.

Hän pyrkii pitämään eteisen vaatesäilytyksen mahdollisimman selkeänä ja väljänä säilyttämällä kaapeissa ainoastaan kunkin kauden vaatteita. Muiden kuin meneillään olevan vuodenajan vaatteet jemmataan Kallahtien perheessä varastoon.

– Kannattaa pakata käyttämättömät vaatteet ja tavarat aina läpinäkyviin laatikoihin varastoon, jotta jo vilkaisemalla selviää, mitä missäkin laatikossa säilytetään.

Tärkeä järjestyksenpitovinkki on myös säännöllinen inventaario. Kallahti pitää huolen, ettei kotona säilytetä mitään turhaa ja tekeekin aina kauden vaihtuessa tarkan syynin vaatteille ja kengille.

– Käyn aina kauden vaihtuessa läpi lasten vanhat vaatteet ja kengät ja myyn sitten aina kyseisen vuodenajan ajankohtaiset tavarat kirpputorilla.

Kuvat: Laura Kallahti 

Hohdokasta kotoilua - kaikille jotka rakastavat kotiansa. Tämän sivuston sisällöstä vastaa Transmeri. Transmeri on suomalainen perheyritys, jolla on pitkät perinteet onnistuneiden tuotelanseerauksien ja merkittävien markkina-asemien luomisessa

X