Havaintoja parisuhteesta

”Lauloin samalla hiljaa virttä, kun mieheni työntyi minuun väkisin”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Siitä on jo 15vuotta ja edelleen muistan tietyt asiat ihan selvästi.

Minä olin pettänyt ja jäänyt siitä kiinni. Kaduin. Pyysin anteeksi. Anoin armoa. Halusin jatkaa hänen naisenaan.

Avopuolisoni mielestä hän oli oikeutettu kutsumaan minua huoraksi ja etenkin vain toteamaan minulle, että ”Anna nyt, heti!” Suostuin, sillä ei mulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Piti antaa, kaikkiin reikiin. Oli pakko.

Kestin, jälkeenpäin ja etenkin vuosia myöhemmin harmitti, että kestin. Suututti jopa. Erityisesti jäänyt mieleen yksi kerta, kun mies tuli kotiin ja ilmoitti, että seksiä nyt heti ja kakkoseen. Ei mulla ollut todellista mahdollisuutta kieltäytyä vaikken oisi halunnut. Pyysin lupaa, että voinko laulaa samalla? Sain, lauloin hiljaa tuttua virttä lapsuudesta ja itkin. Katselin tyynyliinan Mikki-hahmoa ja itkin.

Jälkeenpäin olen miettinyt miten ihminen-mies voi tuollaisessa tilanteessa saada edes erektion tai saada?!? Tuota kesti aikansa, en muista kuinka kauan, mutta asiat asettuivat uomiinsa ja suhde jatkui, vuosia.

Syntyi lapsia. Onnistuin unohtamaan tuon kaiken, mutta tajusin, että mut on todellakin raiskattu puolisoni toimesta, vaikka hän varmaan ajattelee edelleenkin, että itsehän suostuin – ei mulla ollut mahdollisuutta kieltäytyä. Pelko oli läsnä ja hän vallassa olevana saneli säännöt.

Vuosia myöhemmin rakastuin toisaalle ja halusin jättää hänet. Ja jätinkin, vaikka kyseenalaisti henkistä tilaani ja väitti hulluksi. Eron aikoihin totesin hänelle, että tajuaako, että hän on raiskannut mut, enkä ymmärrä mitä mun pitää ajatella ihmisestä joka pystyy tekemään sen ihmiselle jota väittää rakastavansa.

Noh, hänen totuutensa oli ihan toinen. Hän ei pystynyt ymmärtämään, että alitajuisesti pelkäsin häntä viimeistään siitä lähtien aina. Raiskauksesta en ole puhunut kuin uudelle puolisolleni, hänelle en häpeä, sillä häpeä raiskauksesta ei ole mun häpeäni. Mutta huomaan olevani nuorelle itselleni kiukkuinen miksi sallin itselleni tehtävän niin kuin hän teki.

En nyt muista mikä blogi-teksti herätti vahvimmin muistoja, mutta ne salpaa hengen. Kun noin vuosi sitten lauloin samaisen virran tyttärelle iltalauluksi niin muisto laulusta nousi pintaan. Silitin tyttöä ja ajattelin missä tilanteessa olen hiljaa laulua itkuisena laulanut.

Pala nousi kurkkuun ja laulu ei oikein sujunut. Tyttö ihmetteli miksi itken? Sanoin, että laulu on kaunis ja toivon, että onnistun hänelle tekemään hyvän lapsuuden, kuten laulussa kerrotaan.”

Lue myös

X