havaintoja parisuhteesta

”Olen niin henkisesti väsynyt, etten jaksa edes erota”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Kuten varmaan moni muukin, luen blogiasi saadakseni vastauksia ja samaistumisen tunnetta koskien juuri omaa tilannettani. Haluan kirjoittaa oman ”tarinani” sinulle. En tiedä miksi, mutta kai tämä kirjoittaminen helpottaa.

Olen nuori nainen, vasta 27-vuotias. Olen aina ollut isän tyttö. Valitettavasti tämä niin rakas isä, miehen mallini, sattuu olemaan pelottava, alkoholisoitunut narsistisia piirteitä omaava isä. Henkilö, jonka vuoksi minä ja siskoni olemme saaneet kärsiä koko aikuisikämme. Lapsuus oli hyvä ja isämme oli läsnä. Yhtäkkinen muutos tapahtui tullessamme teini-ikään. Kylmä, äitiämme pahoinpitelevä isämme olikin aivan jotain muuta kuin lapsuudessamme.

Lyhyen ikäni aikana olen ollut kolmessa parisuhteessa. Jokaisessa suhteessani olen ollut miellyttäjä, hyväksynnän hakija ja parisuhteen sekä toisen osapuolen kannattelija.
Nykyinen parisuhde on kestänyt vasta puoli vuotta. Alku oli todella kiihkeää ja intohimoista. Mies oli huumorintajuinen ja teki kaikkensa nähdäkseen minut. Pientä mustasukkaisuutta oli havaittavissa, mutta se oli minulle normaalia entisistäkin parisuhteista. Olen itsekin mustasukkainen ja pelkään menettämistä, kiinnyn ihmisiin helposti.

Asuimme kyseisen miehen kanssa eri kaupungeissa ja nyt syksyllä päätimme muuttaa yhteen hänen kaupunkiinsa. Kuukauden yhdessä asumisen jälkeen miehestäni tuli etäinen. Ei nähnyt vaivaa yhdessä oloon/ yhdessä tekemiseen. Tietokoneella/playstationilla pelaaminen meni aina edelleni. Molemmilla on raskaat työt, hänellä fyysisesti ja minulla henkisesti. Minusta tuli hänelle ilmaa, eikä seksiäkään ollut kuin ehkä kerran viikossa tai kahdessa, jos sitäkään. Tilanne eteni niin, että hän (huomattavasti parempi tuloisena) alkoi lainaamaan minulta rahaa. Rupesin ihmettelemään asiaa, mutta en sanonut mitään.

Syntymäpäiväni koittivat ja olin töissä sinä päivänä. Palatessani illalla kotiin, odotin ettei mieheni ehkä näin ensimmäisenä yhteisenä juhlapäivänä pelaisi vaan olisi järjestänyt minulle jotain. Toisin kävi, hän pelasi ja minä menin jälleen yksin nukkumaan. Huomatessaan pahan mieleni, kertoi hän huomenna antavansa minulle lahjan. Seuraavana päivänä palasin jälleen vasta illalla kotiin. Itkin hänelle ja kerroin etten voi hyvin tässä suhteessa. Kysyin lahjasta jonka hän oli luvannut. Hän vastasi, että näen kyllä kun lahjan saan. Lahjaa ei tullut.

Seuraavana aamuna siivoilin kotonamme, sillä minähän tietenkin olen se joka aina siivoaa. Olin jättänyt tiettyyn paikkaan kirjekuoren, jossa minulla oli saamiani lahjarahoja usean sadan euron edestä. Mieheni tiesi tämän. En löytänyt kirjekuorta mistään ja kysyin häneltä asiasta. Hän vaikeroi ja kertoi laittaneensa sen piiloon, etten heti tuhlaa. Useiden kysymysten jälkeen hän kertoi käyttäneensä rahat. Ostaneensa niillä uuden tietokoneen osan, sillä halusi sen heti eikä malttanut odottaa rikkinäistä korjauksesta. Menin shokkiin. Hän oli varastanut minulta rahaa. Pakkasin tavarani ja lähdin yöksi pois kotoa.

Seuraavana päivänä asiallisesti keskustellessani ja kysyessäni mihin rahat menevät, myönsi hän monen tunnin keskustelun jälkeen olevansa peliriippuvainen. Kertoi pelaavansa aina tilinsä ja olevansa veloissa tämän takia. Olin huojentunut, sillä tälle kaikelle löytyi syy. Mielialavaihtelut, käytös ja suuri muutos ihmisessä ylipäänsä. Kerroin että pääsemme tästä yhdessä eteenpäin ja hänellä on halua lopettaa. Lopettaminen on onnistunut ainakin viimeisen kolmen viikon ajan. Silti mieheni viettää kaiken ajan tietokoneella sotapelejä pelaten. Olen hänelle edelleen kuin ilmaa. Nukumme yöt lähekkäin, mutta se ei riitä minulle. Hän kokee minun vaativan liikaa, kun kerran viikossa kysyn tehdäänkö yhdessä jotain esimerkiksi edes tunnin ajan. Henkisesti raskas työni sosiaalialalla jatkuu työnä kotiin päästessäni. Olen niin väsynyt, etten pysty kuin itkeä ja pyrkiä peittämään sen mieheltäni. Olen niin henkisesti väsynyt, etten jaksa edes erota vaikka se varmasti olisi ainut oikea ratkaisu. Suhteemme on vielä niin tuore, että rakkaus häntä kohtaan on valtavaa. Uskomatonta, että sitä kestää mitä vain, kun toista rakastaa.

Tämä oli minun tarinani. Edelleen pohdin sängyssä maatessani, etten tule tuon ihmisen kanssa olemaan suhteen ollessa tällainen. Kuitenkaan en pysty eroamaan.”

Lue myös

X