Havaintoja parisuhteesta

”Miksi helvetissä minä vielä tässä suhteessa olen?”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Perjantai-ilta. Mieheni tuli töistä kello 16. Ensimmäinen olut aukesi kello 16.30. Kello 17 hän huomasi minut ensimmäisen kerran ja kysyi, että mitä on ruokana. Ruuan hän otti mukaansa sohvalle, jossa katsoi samaan aikaan televisiota kun söi. Kello 18 mennessä hän oli jo pienessä humalassa. Tämän jälkeen hän avasi viinipullon. Hetken päästä hän alkoi kuunnella levyjään. Kunnes kyllästyi ja huomasi minut toisen kerran. Kysyi, että muistanko kuinka pitkä aika siitä on, kun on saanut minun persettäni. Yhdeksän jälkeen hän alkaa olla jo tuntuvasti päihtynyt. Siirryin toiseen huoneeseen, laitoin oven kiinni ja aloin katsoa televisiota. Nyt kello on jo lähellä puoltayötä. Mies on nukahtanut sohvalle, josta herää aamulla krapulaansa ja tasoittelee sitä pitkin päivää. Sunnuntai menee levätessä ja valmistautuessa tulevaan työviikkoon.

Sama kuvio viime perjantaina ja ensi perjantaina. Tätä on jatkunut jo vuosia. Lukuunottamatta viikonloppuja, jolloin meillä on ollut tiedossa sukujuhlia tai muita sovittuja vierailuja. Niihin mies menee selvänä ja hyväntuulisena, koska haluaa näyttäytyä muiden silmissä kanssani siltä, että olisimme oikea pari. Hyvin toimeentulevana hän haluaa pitää yllä kulissin ja illuusion perheonnesta ja siitä, että hän on hyvä mies.

Aiemmin ajattelin, että sinnittelen siihen asti, kunnes lapset pääsevät omilleen, koska pitäähän lapsilla ehjä koti olla. Minulla ei ollut mitään halua erota, vaikka parisuhteemme on kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Miehelläni ja minulla ei ole ollut mitään rakkauselämää vuosikausiin. Kännissä hän puhuu siitä, että olisi hienoa saada persettäni, mutta yhtään kauniimmin hän ei sitten osaa minusta puhuakaan. Arkena en häntä juuri kohtaa, koska hän on pitkälle iltaan saakka töissä ja harrastuksissaan. Hän on arvostettu toimija yhteisöissään. Arvelen hänen ostavan seksiä. Olen kysynyt sitä häneltä suoraan, mutta hän on aina kierrellyt vastauksessaan. Kieltänyt hän ei toki sitä koskaan ole.

Lapset muuttivat, mutta tässä minä vieläkin olen. Miksi helvetissä minä tässä vielä olen? Tiedän, että on turha syyttää ketään muuta kuin itseään? Minähän tämän kaiken mahdollistan. Olen yrittänyt puhua, saada miestäni kanssani terapiaan, mutta hän ei lähde, koska ei ole omien sanojensa mukaan hullu. Olenko tässä hulppeiden puitteiden vuoksi? En ole, sillä mitä minä puitteilla teen, jos sisällä on pelkkää paskaa. Taloudellisesti voisin aivan hyvin irtaantua. Olenko tässä siksi, että pelkään eroa ja ihmisten suhtautumista siihen? Ehkä pelkään, koska jos huomenna kertoisin ihmisille lähteneeni, niin aivan jokainen ihmettelisi päätöstä, sillä ulospäin kaikki on hyvin. Olemme malliesimerkki pitkästä avioliitosta ja sitä kuvaa mieheni yrittää alleviivata. Kaikille paitsi minulle.

Tämä on sietämätöntä. En osaa edes hakeutua toiseen syliin, joka voisi toimia lohtuna ja hetkellisenä ratkaisuna. Miksi minä olen siihenkin täysin saamaton? Miksi olen eron suhteen täysin saamaton. Kaikki tässä avioliitossa on valhetta ja paskaa. Miksi minä tässä olen? Miksi minä en osaa lähteä? Miksi minä tuhlaan oman elämäni? Miksi minä suojelen alkoholisoitunutta ja välinpitämätöntä miestäni? Minulta jää oma elämä elämättä saamattomuuteni vuoksi. Kuka tulisi hakemaan minut pois tai edes takomaan päähäni rohkeutta lähteä? Pelkään, että alan itsekin juoda liikaa.

Onko muita samassa tilanteessa olevia? Ilmottautukaa, niin voin puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää tai joka on uskaltanut lähteä. Tulen hulluksi täällä.”

Lue myös

X