Havaintoja parisuhteesta

”Kirje rakastettuni vaimolle”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Minä toivon, että olen saanut kirjoitettua sinulle käsin kirjeen, vanhanaikaisen oikean kirjeen. Teen tämän alustuksen jo hyvissä ajoin, sillä kaikkeen mitä aion sinulle kertoa, menee niin paljon aikaa, että valmistelut on täytynyt aloittaa jo hyvissä ajoin. Minä toivon, ettet sinä ajattele minusta aivan hirveitä. Mietin kauan, kirjoitanko sinulle ollenkaan. Tai kauan on suhteellinen käsite; viime syksystä saakka on ajatus pyörinyt minun mielessäni. Sitten se taas
katosi hetkeksi siihen valheelliseen hyvään oloon, jota olin niin kovin kaivannut. Mutta samalla tavoin kuin aallot iskee rantakivikkoon, on minun ajatukset heiluneet huipulta pohjalle.

Minä olen lopunpelissä todella heikko ihminen. Jopa naiseksi heikko. Minulla on takana 30 vuoden avioliitto nuoruuden rakkauteni ja lasteni isän kanssa. Tuon liiton ansiosta maailma sai ilokseen viisi ihanaa uutta ihmistä ja heidän suloiset jälkeläisensä. Jos olisin ollut rohkeampi, vahvempi ja viisaampi, olisin lähtenyt tuosta liitosta jo vuosia aiemmin. Silloin olisin säästänyt lapseni, lasteni isän, itseni sekä monta muuta ihmistä mielipahalta ja tuskalta. Mutta tein juuri päinvastoin. Jäin jumiin elämään, jossa arki oli niin tukahduttavaa ja ahdistavaa, että minun oli löydettävä keino paeta siitä. Löydettävä ne hetket, joissa
millään ei ollut mitään väliä, hetket joilla ei ollut mitään tekemistä arjen asioiden kanssa. Hetket, joissa minun ei tarvinnut olla oma itseni, vaan se, jonka toinen saman hetken kanssani jakava halusi minun olevan. Ja jälleen olin heikko.

Keinoja ja alustoja oman itsensä hukkaamiselle on tänä päivänä useita. Avarasta ja ihmeellisestä maailmasta tarvitsee vain löytää joku. Joku, joka on liikkeellä oman agendansa kanssa. Joku, jonka kanssa tarve kohtaa tarjonnan – tai joka on edes sen verran ei-vastemielinen, että on valmis muuttamaan itsensä
tilanteeseen sopivaksi. Sanonta ”joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt” on aivan absurdi. Kukaan ei leikin alkaessa tiedä, mihin suuntaan leikki vie. Tai viekö se leikillään vai tosissaan. Tai onko toinen osapuoli leikillään vai tosissaan.

Ihmisen huijaaminen on helppoa. Ainakin sellaisen ihmisen, jonka itsetunto on alhaalla ja tuhoamistyö minuuden kanssa on jo jonkun toisen hyvin pohjustama. Eikä siinä ole mitään väärää, että käyttää kauniita sanoja ja helliä hymiöitä saadakseen sen mitä haluaa. Kai. Mutta siinä kohtaa, kun toinen on kertonut menneisyydestään, avannut kaikki haavansa ja heittänyt itsensä täysin alastomana toisen käsiin, tulee sanoista ja teoista julmia, mikäli ne lausutaan  ja tehdään vailla todellisuuspohjaa. Itse rakastuin syvästi.

Olen useasti miettinyt, rakastuinko sanoihin, tunteeseen vai ihmiseen. Rakastuin kokonaisuuteen, siihen, minkä luulin olevan aitoa ja todenmukaista.
Missään kohtaa en ole pyytänyt kokonaista elämää tai loppuelämää tai edes yhteistä elämää. En kokonaista ihmistä. Alussa sitä minulle lupailtiin, maalattiin kauniit mielikuvat minun ajatuksiin ja puhuttiin tulevaisuudesta. Yhteisestä onnesta. Elämästä, joka perustuisi syvään läheisyyteen ja avoimeen
keskusteluun. Kerroin, että minulle riittää oma roolini. Se, jossa juuri nyt olen. Se parjattu ja paheksuttu toinen nainen. Se, joka saa ne pienet, kiihkeät hetket, salassa lähetetyt viestit, piilossa soitetut puhelut.

Kerroin, että minulle riittää se, että olen ainut toinen nainen. Ja että minulle ollaan rehellinen. Mutta tällaisessa suhteessa rehellisyys on yhtä absurdi käsitys kuin kaikissa muissakin valheelle perustuvassa toiminnassa. Ja voihan olla, ettei osa laajasta ihmiskunnasta edes kykene rehellisyyteen tai kokee sen omaa
asemaansa heikentävänä ja siihen perustaen jättää vain asioita kertomatta. Onko se valhe, jos sitä ei sano ääneen? ”Joskus hiljaisuus on pahimmanlaatuinen valhe – Miguel de Unanumo”.

Minä haluan sinun tietävän, etten kirjoita tätä satuttaakseni sinua. Tai satuttaakseni sitä ihanaa, upeaa ihmistä, jota rakastan sydämeni pohjasta ja joka sattuu jakamaan elämänsä arjen sinun kanssasi. Kirjoitan tämän siksi, että minun on aika poistua näyttämöltä ja antaa tämän näytelmän pääosat niille, joille ne
oikeasti kuuluu. Siinä kohtaa, kun sinä luet tätä kirjoitusta, olen jo poissa. Ehkä hieman raukkamaisesti jätän asian selvittämisen ja kipeiden asioiden käsittelyn teille. Tai todella raukkamaisesti, tiedän. Anteeksi. Tiedän myös, että kaikki se, mitä tulet tämän saatekirjelmän jälkeen lukemaan, tullaan kieltämään. Sen verran hyvin tunnen oman sielunkumppanini, ettei hän tule myöntämään mitään.

Mutta jätän jälkeeni kaikki häneltä saamani viestit ja lahjat. Tai en kaikkia, vasta viime syksyltä lähtien. Jokaisen riitamme yhteydessä poistin suutuspäissäni kaiken mikä minua hänestä muistutti. Tai voihan olla, että mikään kirjoittamani ei tule sinulle yllätyksenä, vaan arkenne ja suhteenne onkin juuri sellainen, kuin minulle on sen kuvailtu olevan. Olkoon todellisuus mikä tahansa, haluan sanoa sinulle sen läheisemmin sinua tuntematta, että vaikutat ihanalta, kiltiltä, upealta naiselta. Naiselta, joka ansaitsee rakkaansa täyden huomion. Kasvata sinä se rohkeus, vahvuus ja viisaus joka minulta puuttui.”

Lue myös

X