”Otin kolme muovikassia mukaan joihin pakkasin tärkeimmät”

”Mitä tästä pitäisi ajatella.

Sana korjausvelka on hyvin kyllä laitettu ja minun ja vaimoni välillä se kasvoi todella isoksi ja lopulta erosimme. Yhteistä aikaa kesti 24 vuotta siihen sisältyi paljon hyvää, mutta lopulta kumpikin väsyttiin.
Ei ollut helppo ratkaisu, siihen vaan ajauduttiin, toki vaimoni oli avioeroa väläytellyt jo reilun vuoden ajan ennen kuin sanoin että, ok mä lähden.

Otin 3 muovikassia mukaan joihin pakkasin tärkeimmät. Sinne jäi tavarat ja pienet lapset. Sinne jäi eletty elämä joka oli kirjaimellisesti vienyt maailman ääriin ja takaisin eikä vain kerran tai kaksi. Sinne jäi vaimo jota joskus rakastin ja joka oli kuitenkin en edes tiedä mitä.

Ei ollut kolmatta pyörää tai alkoholismia, ongelmapelaamista tai mitään muutakaan. Me vain väsyimme tai oikeastaan vaimoni väsyi. Toki ei sitä voimaa/halua tai mitä se sitten olisikaan ollut tehdä asialle mitään.

Minä miehenä joka kuskasin lapset neuvolaan,hoitoon,hiekkalaatikolle muiden kanssa leikkimään ja pesin, syötin jopa toisen lapseni yösyötöt pullolla kun vaimo oli niin väsynyt ja tarvitsi unensa koska töissä oli/on vaativaa.

Joustin ja venyin myös ennen lapsia, otin töistä vapaata vuoden, että toinen pääsi kehittymään opiskeluissa ja urallaan. Jäin vuodeksi kotimieheksi maksamaan silloista asuntoa kun katsoin tärkeäksi myös sen, että vaimoni uran kannalta on tärkeää päästä opiskelmaan ulkomaille jälleen vuodeksi.

Sitä asuntovelallisen onnea jatkui siihen saakka kun taas sai huomata, että tie vei taas ulkomaille tällä kertaa pidemmälle kuin koskaan ja pidemmäksi ajaksi kuin koskaan ennen eikä ollut varmuutta koska edes takaisin.

Eli kämppä myyntiin auto myyntiin ja kaikki muukin isoimmat tavarat jne…Sitä lähdettiin rinkka selässä ja lentolaukku kädessä eteenpäin eikä ollut mitään tietoa edes siitä missä asuisimme…..

Pitkälle ja takaisin…Sitten syntyikin esikoinen ja se jo aiemmin mainitsemani lapsi-arki kuvioineen.
Ennen lapsen syntymääni olin saanut kuulla sairastavani sairautta joka ennenpitkää vie hautaan toki hitaasti, mutta varmasti ja se oli myös osasyy siksi minkä takia oli osittain perusteltua sille että jäin kotiin lapseni kanssa.

Aikaa kului ja sitten tuli toinen lapsi ja sama lapsi ruletti neuvola,kauppa,pyykki + lisänä tämä yösyöttötouhu.

Seksin määrä oli kutistunut viimeisinä vuosina olemattomiin poislukien jälkimmäisen lapsen teko ja siitä eteenpäin se olikin kerta vuoteen jos sitäkään. No onhan minulla terveet kädet. Olimme nukkuneet jo useamman vuoden eri huoneissa koska vaimoni niin halusi niin sitä spontaaniin seksiin ollut edes vahingossa mahdollista tapahtua.

Eli ”vähän kaikkea” elämässä ollut. Käytännössä minut heitettiin pihalle vaikka omin jaloin lähdin kun en jaksanut enään ja myös minua kehotettiin lähtemään.

Lähdin/masennuin vaikeasti ja tunnustan otti päästä päästä aika rajusti, koska olin kuitenkin yrittänyt viime metreille asti korjata tilannetta.

Päädyin sairaalan kautta lopulta mielisairaalan psykiatriselle pyörähtämään ja siitä myöhemmin avo-hoidon asiakkaaksi.

3kk kodistani lähdön jälkeen sairastuin vakavasti oli hengenlähtö lähellä ja tämä veritulppa huomattiin ”vahingossa” ja oli tutkimukseen lähettämisen syy, että poissuljetaan veritulpan mahdollisuus vain pois, koska mitään merkkejä siitä ulospäin ollut näkyvissä.

Silloin ajattelin että mikä helvetti tässä nyt on että en saanut edes kuolla luonnollisesti vielä vaikka ajankohta olisi ollut ok minulle.

Kevät/alkukesä 2023 ajattelin että nyt on pakko alkaa tekemään itselleni jotakin positiivista (avohoidon puolella olin käynyt jo tovin ja käyn edelleen).

Aloin tapailemaan muita ihmisiä (Tinder) vaikka minulle sanottiin että, onko ajatus hyvä? Asioilla on tapana olla 2 puolta hyvä ja ei niin hyvä. Olin hyvin ”kevyellä” mielellä liikkeellä ja tällä tarkoitan sitä että, vaikka pakit tuli ei kerran tai kahdesti niin oli hyvin terapeuttista nähdä ihmisiä ja kokea se että, voisin oikeasti kiinnostaa joitain muitakin kuin sitä X vaimoa.

Lopulta löysin ihmisen joka oli jotakin ihan muuta kuin uraorjentoitunut tehotykki joka X vaimostani oli tullut.

Seurustelu näin 50 ikävuoden korvilla on kovin erilaista niin hyvässä kuin huonossa mutta päiväkään en vaihtaisi pois nyt on päässyt alkamaan ”puhtaalta pöydältä ilman paineita siitä mitä pitäisi olla tai ei pitäisi.

X:n kanssa olen väleissä ja olemme lyhykäisyydessään käyneet suhdetta lävitse ja yhdessä todettu että ei siitä suhteesta olisi enään mitään tullut koska korjausvelka oli aivan jäätävä.

Olen sillai onnellisesaa asemassa että X ei ole mustasukkainen eikä uusi seurustelukumppani myöskään X:stä.

Lähtökohtaisesti ajattelen niin että parisuhde on tärkeä, mutta olemme yksilöinä vielä tärkeämpiä. Kenenkään ei tarvitse olla parisuhteessa vain sen parisuhteen takia.

Kun erotaan on se kova paikka joka voi viedä todella pohjalle, mutta yksilöinä olemme vastuussa vain itsestämme. Karusti sanottu, mutta näin se vain on.”