”Vanhempieni avioliitto päättyi perhesurman yritykseen”

”Olen taas lukenut kirjoituksiasi, kiitos niistä. Viimeisimpiä ovat olleet kertomukset väkivaltaisista suhteista, eroamisen vaikeudesta ja siitä kuinka ihmiset eroavat muka liian helposti. Tämä kuulostaa omaan korvaan täysin naurettavalta. Avioliitto todellakin kaipaa päivittämistä. Sitä edelleen pidetään synonyyminä omistamiselle. Ikäänkuin naimisiin mennessä ihminen antaa itsensä kaikkineen toiselle. Tai että se on joku loppuelämän pituinen jatkuva tilaus. Toinen ihminen on kuin ikuinen suoratoistopalvelu. Irtisanoa ei saa. Siinä nyt sitten viihdytät toista kun olet kerran aloittanut.

Itse kasvoin väkivaltaisessa kodissa jossa alkoholisti isäni (käytän tätä sanaa löyhästi) terrorisoi koko perhettä vuosia. Oli henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä. Taloudellistakin. Vanhempieni avioliitto päättyi perhesurman yritykseen. Äitini sai onneksi vihdoin eron. Helppoa se ei todellakaan ollut. Vaikeaa siitä teki erityisesti se, että kaikki pitivät isästäni. Ei olisi ikinä uskonut. Niin mukava mies. Selvänä ja julkisella paikalla kyllä. Kotona hän oli hirviö. Koko perhe eli pelossa tuntosarvet pitkällä, että koska taas räjähtää. Tätä jatkui vuosia. Kun vanhempani vihdoinkin erosivat päällimmäinen tunteeni oli valtava helpotus. Tunnen sen vieläkin vaikka tästä on jo 35 vuotta aikaa. Vihdoinkin rauha ja turvallinen tila jossa elää. Tämä toki oli osittain illuusiota koska eihän omistava harhainen alkoholisti niin vähällä irti päästä. Olen tehnyt paljon työtä päästäkseni eroon lapsuuteni traumoista. Varmasti jatkan sitä koko elämäni.

Tarinani kertoo siitä kuinka vähän muut ihmiset tietävät mitä naapurin tai sukulaisen kotona tapahtuu. Yleensä eivät tiedä mitään. Oma kokemukseni on vielä ajalta jolloin toisen asioihin ei puututtu vaikka tiedettiinkin. Kolmas Nainen on tehnyt tästä hyvän kappaleen nimeltä ”En oo kuullut mitään”.
Mitä eroamiseen tulee niin äitini on lukemattomia kertoja vuosien aikana sanonut, että olisi pitänyt lähteä paljon aiemmin. Sitä hän katuu. Ei mitään muuta. Olen samaa mieltä. Vanhempieni ero oli lapsuuteni paras asia. Ja pelastus.
Vuosia myöhemmin mummoni kysyi minulta, että olenko kovin kärsinyt vanhempieni erosta. Olin ällistynyt. Hän kyllä sai myöhemmin tietää millaista elämä meillä oli ennen avioeroa. Silti hän pohti avioeron mahdollisesti tuomaa traumaa. Siinä sitten yritin kohteliaasti selittää, että mieluummin olen avioerolapsi kuin pahoinpidelty ja perhesurman uhri. Haluan ajatella, että hänelle avioliitto on niin pyhä ja ehdoton koska hän on vanha ihminen. Ajatustapa on niin erilainen. Toivon niin kovasti, että tällainen suhtautuminen jää historiaan. Ajatellaan tervettä parisuhdetta ja perhettä eikä jäädä kiinni instituution oletusarvoiseen pyhyyteen. Lopuksi vielä totean, että joskus se ydinperhe jota niin palvotaan kannattaakin ”rikkoa”.

Toivon kaikkea hyvää kaikille vastaavia tilanteita kohdanneille!”