”Ensimmäinen ja viimeinen asia mitä kuulevat on rakastan sinua”

Nainen 1:

”Kiitos että teit tämän koosteen. Vähän Lapinlahden lintujen mukaan vois kommentoida että ”ennen oli ennen ja nyt on nyt”.
Kiitos myös että toit mukaan tilastotietoa nuorisorikollisuuden vähentymisestä.

Miksi ne nuoret on niin ihania vaikka kaikki aika menee koeviikkoihin ja pänttäämiseen? Siksi koska ovat kasvaneet ympäristössä jossa joka päivä ensimmäinen ja viimeinen asia mitä kuulevat on ”rakastan sinua”. Jossa sanotaan että ei tartte olla kympin henkilö. Jossa sanotaan että minkä polun haluatkaan valita niin sitä tuetaan.

Nämä Pirkko-Liisat ja Eero-Jormat jotka näitä kommentteja pukkaa olivat niitä vanhempia jotka eivät ikinä saaneet lapselleen suustaan sanoja ”minä rakastan sinua”. ”Minä arvostan sinua”. ”Teitpä hienosti asian X”.
Ne oli niitä jotka sanoi että ”älä nyt ylpisty” jos sait hyvän numeron kokeesta. Niitä jotka sanoivat että sun elämänarvo on kiinni suorituksista (Kunhan ne eivät ole suurempia kuin minun)

Yksi isoimmista opetuksista elämässäni oli kun lapseni lastentarhanopettaja sanoi että vanhemman tärkein tehtävä on opettaa lastaan kestämään pettymyksiä. Kyllä. Pettymyksiä tulee, jokaisen elämässä, mutta jos itsetunto on kohdillaan ja selviytymismekanismit on käyty läpi – ja ennen kaikkea se että vanhemmalle voi aina tulla puhumaan kun tuntuu pahalta.”

Nainen 2:

”Asun Kreikassa, Kreetan saarella pienessä maalaiskylässä suurkaupunki Iraklionin kupeessa. Täällä olen erityisesti kiinnittänyt huomiota siihen miten lapset saavat kuulua ja näkyä, miten heidät otetaan mukaan ja he osallistuvat perheen ja suvun aikuisten mukana erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin aivan luonnollisena asiana.

Lapsia ja nuoria ei vaadita olemaan hiljaa, istumaan paikallaan ja käyttäytymään kuin aikuiset. Tavernassa kun perheet tulevat viettämään sunnuntain ateriaansa yhdessä, lapset juoksevat, leikkivät, tanssivat, laulavat, nauravat ja ovat LAPSIA. Heitä huomioidaan, positiivisesti. Heille löytyy aina syli. Uskon että juuri siksi että lapsille osoitetaan rakkautta heillä on nuorinakin hyvä itsetunto jolloin heidän ei tarvitse hakea paikkaansa yhteisöissä vetämällä rooleja, tekemällä ylilyöntejä, esittämällä kapinallista. Heidät on hyväksytty jo vauvasta asti omina persooninaan.

Tietenkin on poikkeuksia, niin täällä kuin Suomessakin. Silti oma kokemukseni on että Suomessa yhteisöllisyys on jo niin kadonnut että sekä aikuiset että lapset ja nuoret ovat eksyksissä kun puhutaan juurista, siitä perustasta josta ollaan lähtöisin ja johon kuulutaan ilman mitään vaadittuja suorituksia. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä oppiakseen tuntemaan itsensä.”