”Kuinka paljon rakastankaan isääni!”

”Sain viettää lapsuuden turvallisessa ympäristössä missä riitti välittämistä ja rakkautta kaikille lapsille. Perheessä ei käytetty koskaan alkoholia tai väkivaltaa. Äiti ei edes korottanut koskaan ääntänsä.

Parhaimmat muistot liittyvät yhdessä oloon. Tuoreessa muistissa on sunnuntai-aamun rauhalliset aamupalahetket, retket mökille, marjareissuille ja uimarannalle. Ex-tempore autoajelut. Koen olleeni isän silmäterä ja siitä arvostuksesta luulen ammentaneeni kaiken hyvän elämääni.

Sain hyväksyntää ja itsetuntoni kehittyi naisena määrätietoiseksi ja tasa-arvoiseksi. Isäni kannusti toteuttamaan unelmiani ja rohkaisi minua tasa-arvon toteutumisessa. Isän suojelun pystyi aistimaan kaikesta hänen toiminnastaan ja puheistaan. Edelleenkin, vanhainkodin sänkyyn sidottuna hän huolehtii ja välittää. Muistaa kysyä kuinka elämä ja ihmiset ympärilläni kohtelevat minua.”

TARINA 2

”Tämä on varmaan aika perinteinen tarina mutta… Olen itse päälle 30 vuotias ja olen siis ollut ihan pieni kun Suomessa oli lama. Äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja isä teki pitkiä päiviä ja reissu töitä. Alkoholia ei paljon käytetty. Isä touhusi meidän kanssa kun olimme pieniä, milloin ehti tai jaksoi. Kun kasvoimme tämä väheni.

Kun tulin teini -ikään helvetti repesi (en ollut mikään helpoin teini). Isälläni oli tapana korottaa ääntään riita tilanteissa. Kun tulin teini ikään huutoa kuului. Koskaan ei isä lyönyt tai fyysisesti pahoin pidellyt, se vain oli sitä huutamista ja toisinaan minä huusin vastaan. Kerran tämä asia kärjistyi. Olin jäänyt kiinni koulussa tupakan poltosta. Opettaja ilmoitti äidille ja äitini soitti isälleni juuri kun olimme yhdessä isän kanssa autossa. Äitini sanoi että saat itse kertoa isälle miksi opettaja on tänään soittanut. Isä siinä sitten tivasi että mitä on tapahtunut. Itkien sanoin että kerron jos lupaat ettet huuda. Aika tuntui pysähtyneen. Järkytys isäni kasvoilta paistoi. Hän tajusi mitä se kaikki huutaminen oli saanut aikaan. Isä lupasi ettei huuda. Kerroin mitä olin tehnyt. Ei huutoa. Tunteiden keräilyä molemmin puolin. Sen jälkeen isä puhui minulle ja puhuimme tästä asiasta. Tämän jälkeen en muista isäni enää koskaan huutaneen minulle tai sisaruksilleni.

Nykyään minulla on omia lapsia ja hän on läsnäoleva ja mitä lämpimin ja rakastavin isovanhempi. Olemme myös nyt kun minäkin olen hieman kasvanut ja aikuistunut lähentyneet paljon, pystyneet puhumaan. Isäni on todennut että eihän sitä mennyttä voi korjata mutta hän ottaa oppia siitä. En osaa kuvailla kuinka isääni nykyään rakastankaan ja kuinka tärkeä hän on minulle ja perheelleni.”