”Mites Artsi, kun mä esimerkiksi oon kyllä yksinhuoltaja, mutta samaan aikaan oon kuitenkin parisuhteessa”

”Mites Artsi, kun mä esimerkiksi oon kyllä yksinhuoltaja, mutta samaan aikaan oon kuitenkin parisuhteessa eli en oo jäänyt yksin, me vaan ei asuta yhdessä, muun muassa koska ei haluta järkyttää lasten elämää koulun, kaveripiirin ja elinympäristön vaihdoksilla.

Ja tarkalleen ottaen vaikka mä asuisin jonkun kanssa yhdessä, olisin silti yksinhuoltaja, koska yhteisasumisen myötä ei tule automaattisesti yhteishuoltajuutta. Mun lasten huoltajuus on ja pysyy yksin mulla niin kauan kunnes he täyttää 18v.

Ja joo, kyllä tää yksinhuoltajuus oli mun valinta. Toki yhtä paljon se oli lasten isän valinta, hän kun vapaaehtoisesti luopui huoltajuudesta. Eropäätöksestä taas voi olla montaa mieltä että kenen valinta se oli.

Senkin voin myöntää, että eron jälkeen ihan tahallani torjuin muutaman mun mielestä liian köyhän ja tyhmän – sori, kolmen elätettävän lisäksi ei vaan ollu varaa ottaa enempää elättejä ja tyhmyys on mulle valitettavasti melko suuri kompastuskivi, mun on tosi vaikea jaksaa pitkiä aikoja ihmisiä, joiden kanssa en pääse samalle keskustelutasolle älyllisesti.

Kuitenkin ensisijaisesti itse halusin yhden pitkän parisuhteen, en pitkää sarjaa lyhyitä parisuhteita. Läskiydestä on paha sanoo mitään, koska se on niin subjektiivisesti nähty ja koettu asia (yhden mielestä normaalipainoinen on läski ja päinvastoin toisen mielestä), mutta sellanen minimivaatimus oli, ettei mun tarvi parisuhteessani olla hoivaaja ja huolenpitäjä jos en itse halua olla.

Tykkään kyllä pitää huolta ja hoivatakin mulle rakkaita ihmisiä, mutta en tykkää pakkoasetelmasta, joten sen verran vähäläskinen sais olla, että vielä pääsee itse sohvalta/sängystä ylös ja omin jaloin liikkumaan.

Mähän olin jo tyytymässä omaan nunnaluostariin loppuelämäkseni, mutta se nyt vähän jäi. Erehdyin liian pitkäksi aikaa jutulle semmosen tyypin kanssa, joka lupasi etsiä mulle sopivan paikan sitä luostaria varten.”