”Nainen teki itselleen hyvän työn, kun pelastautui vielä kun voi”

”Olipa kerran nainen, joka oli pikkuhiljaa toipumassa vakavasta masennusjaksosta. Hänen elämäänsä ilmaantui lupaavalta vaikuttava mies – niin kovin samanlaisia kokemuksia ja kiinnostuksen kohteita oli molemmilla. Ja kovin kiltiltäkin vaikutti.

Pikkuhiljaa paljastui paljon muutakin. Se tavallinen setti – vaikea lapsuus, ihmissuhdesotkut, kuormittava työ, akuutti ahdistus, yli pursuilevat vihan tunteet kovaäänisenä huutona. Ahdistuksensa ja vihansa kaiken kokemansa vääryyden hän kaatoi naisen niskaan pakonomaisina puheryöppyinä naisen niskaan, joka kerta aivan yllättäen vaikka olihan miehellä ammattiapu, jonka puoleen olisi voinut kääntyä milloin vain.

Jälkeenpäin, kun tilanne oli turvallisesti ohi ja mieskin oli rauhoittunut, nainen olisi halunnut keskustella kaikesta tapahtuneesta: miehen puheryöpyistä, vihanpurkauksista, naiseen kohdistuneesta tylystä käytöksestä, ihan kaikesta avoimesti, halukkaana ymmärtämään miestä ja hänen pahaa oloaan. Ehkä samalla olisi löytynyt ratkaisuja, miten mies voisi ilmaista tunteensa ja ajatuksensa vähemmän väkivaltaisesti.

Mutta mies ei halunnut puhua enää jälkeenpäin, eikä naisella ollut oikeutta puhua aikaisemmista tapahtumista miehelle.

Miehen mielestä nainen pilasi hienon tunnelman tuomalla miehen viat kerran toisensa jälkeen esille – olleet ja menneet! Mitä niitä enää kaivelemaan! Hänelle riitti, että hän käyttäytyi töissä asiallisesti ja suhtautui empaattisesti työelämäänsä liittyviin ihmisiin. Vapaa-ajallaan hän halusi olla oma itsensä. Hän ei tuntenut tarvetta muuttua tai muuttaa käytöstään kenenkään vuoksi.

Selvähän se, ettei tuollainen suhde kauan kestänyt. Molemmat olivat tyytymättömiä toistensa käytökseen. En tiedä, mitä se mies tunsi tai ajatteli, sitä ei tarina kerro, eikä kertonut mieskään.

Nainen tunsi helpotusta vapauduttuaan miehen hänelle väkisin sysäämästään henkisestä taakasta, jonka alle nainen oli jo ehtinyt uupua pahasti kuukausien aikana. Mies tulee vieläkin hänen ajatuksiinsa. Silloin hän tulee väkisinkin pohtineeksi, mitenkähän mies jakselee ja toivottavasti hän ei ole kovin yksinäinen tällä hetkellä. Mieheen nainen ei kuitenkaan halua ottaa yhteyttä, sillä nainen tietää kokemuksesta, ettei hänestä ole miehen taakan kantajaksi, hyvä kun jaksaa oman taakkansa alla.

Hyvissä tarinoissa on aina jonkinlainen opetus piilotettuna lukijan havaittavaksi asetettuna. En tiedä, onko kertomani tarina kovin hyvä. Sen kuitenkin tiedän, että nainen teki itselleen hyvän työn, kun pelastautui vielä kun voi.

Kuuntelijana voi kyllä olla, mutta toisen terapeutiksi ja sylkykupiksi ei pidä ryhtyä, ei parisuhteessa, eikä ystävyydessä.

Omat rajat pitää ehdottomasti muistaa pitää kunnossa! On hyvä tietää, milloin liika on liikaa ja milloin toinen on rikkonut kumppaninsa tai ystävänsä rajoja. On myös hyvä tietää, miten tällaisissa tilanteissa pitää toimia. Tästä ei pidä tuntea syyllisyyttä, että on halunnut pelastautua, kun vielä voi. Eikä tästä saa myöskään syyllistää ketään – ei tätä tarinan naistakaan, joka halusi auttaa, mutta ei pystynyt.”