Havaintoja parisuhteesta

”Olen rakastunut mieheni veljeen”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Asetan itseni paheksunnalle alttiiksi. Onneksi voin tehdä tämän nimettömänä. Haluan kertoa tarinan, joka on monella tapaa epäreilu aivan kaikkia osapuolia kohtaan.

Olen rakastunut aviomieheni veljeen. Hän tietää asiasta. Hänellä on samoja tunteita minua kohtaan. Tilanne on mahdoton, sillä olemme molemmat tahoillamme naimisissa ja meillä on molemmilla pieni lapsi.

Minulla on alusta lähtien osunut kemiat hänen kanssaan kohdalleen. Tunnen häneen suurempaa yhteyttä kuin mieheeni. Ehkä se johtuu siitä, että tunnumme jakavan samanlaisen maailman ja maailmankuvan.

Mieheni on realisti. Hän katsoo maailmaa insinöörimäisen tarkasti. Hänen veljensä on toista maata. Hän on romantikko, taiteilijaluonne. Hänen maailmansa on täynnä värejä ja tunteita. Minä pahinta, hänen vaimonsa ei tunnu arvostavan miehen herkkyyttä. Minulle vaimo on sanonut, että toivoisi miehensä joskus ”miehistyvän”. Olen sanonut hänelle, että pitää kädessään jalokiveä, joita ei joka kolosta löydy. Enempää en ole voinut sanoa.

Olen itse veljen kaltainen. Romantikko, jolle realismi on elämän haaskausta. Hassua kyllä, tuntuu kuin meillä olisi parit menneet väärin päin. Minun kuuluisi olla hänen kanssaan ja hänen vaimonsa minun mieheni kanssa. Sattuma tai kohtalo on tehnyt virheen.

Se tapahtui eräissä juhlissa vuosi sitten. Olimme kaikki juoneet viiniä vähän liikaa. Mieheni ja veljen vaimo olivat menneet jo nukkumaan. Realistit tekevät niin. Romantikot jäävät valvomaan yötä. Päätimme hetken mielijohteesta lähteä kävelylle.

Kävelimme järvelle. Istuimme rannalla ja palvoimme hetkeä ja yötä. Kunnes huomasin nojaavani häneen. Hän laittoi kätensä minun ympärilleni. Hetken päästä suutelimme. Kaikki tuntui samaan aikaan niin oikealta, mutta niin väärältä. Siinä hetkessä vain oikealta. Silloin kerroin tunteistani. Sen jälkeen kävelimme takaisin.

Aamulla kerroimme puolisoillemme, että olimme yökävelyllä. He eivät reagoineet mitenkään.

Olemme nähneet koronavuotena vähemmän kuin normaalisti. Viestittelemme säännöllisesti. En tiedä mitä tehdä. Olen syvästi ihastunut häneen ja hän minuun. Jos kerromme, niin suku paheksuu. Jos emme kerro, niin jossain kohtaa jäämme kiinni ja suku paheksuu. Molempi huonompi.

Emme tiedä olemmeko valmiita laittamaan kaiken vanhan paskaksi. Tai kyllä minä tiedä, että olen. Hänestä en ole varma ja kunnioitan hänen päätöstään. On se sitten mikä tahansa. Sitten jää vain yksi rakkaustarina syntymättä.

Rakkaus on väkevä voima. Paheksujille haluan sanoa, että ei kannata paheksua, sillä te ette tiedä, että mitä elämä teille tulee tarjoamaan. Te ette tiedä, vailla luulette tietävänne.

Tälle tarinalle ei ole kirjoitettu vielä viimeistä lukua.”

Lue myös

X