Sormus on henkinen tila

Tuttu näky monissa hääjuhlissa. Avion onnelaan tai kahleisiin purjehtineen naisen sormea sännätään katsomaan. Minkälainen sormus sitä sormea nyt koristaakaan. Rakkauden mittari on timanttien määrä.

Vaan oli pari joka päätti ottaa sormuksen sijaan tatuoinnit vasempaan nimettömään. Aiheutti pahennusta. Mikä sormus se sellainen on. No, riskialtistahan tuo tietenkin on siinä mielessä, että riitatilanteessa sormuksen sijaan pitää viskata lattialle koko sormi ja erotilanteessa irroittaa.

Sormus on kaunis esine. Kaunis yleellisyystuote. Esineenä sillä ei ole muuta arvoa kuin välinearvo. Toki sormus pitää sisällään merkityksen, mutta rakkauden määrästä ja tilasta sormuksen arvo ei kerro yhtään mitään.

Tai on onhan heitäkin, joille kulissi merkitsee enemmän kuin se, mitä kulissin sisällä tapahtuu ja se heille suotakoon jos se luo elämään onnellisuutta, syliä ja turvaa.

Sormus on enemmän henkinen tila kuin timanttien tai eurojen määrä sen ympärillä. Kuka tahansa voi tähdätä tilanteeseen, jossa pystyy kävelemään sormuskauppaan ja valitsemaan sieltä kaupan kalliimman sormuksen ja pujottamaan sen rakkaansa sormeen merkkinä siitä, että kuinka paljon häntä rakastaa.

Tai sitten omaan maailmankuvaan ja rakkauskuvaan sopiva esimerkki. Nappaan sen eräästä suomalaisesta romaanista. Ympäristönä syksyinen tähtitaivas ja kallio. Kalliolla kaksi ihmistä. Toinen heistä repäisee paidastaan langanpätkän ja sitoo sen edessään istuvan rakkausihmisensä sormeen ja pyytää valitsemaan tähdistä yhden itselleen. Merkiksi ikuisuudesta. Viltillä rakastelevat. Huomenna on huomenna. Ikuisuus syntyy yksi ilta kerrallaan.

Sormus on rakkauden määrä heidän välillään ja se on arvokkaampi kuin yksikään timantti.

Sitä sormusta muiden soisi säntäävän katsomaan.