Kirjailija Leena Lehtolainen
Neljä julkisuudesta tuttua ihmistä paljasti, mitä kaikkea päiväkirjoihinsa kirjoittavat. Arvaatko, mikä päiväkirjoista kuuluu kirjailija Leena Lehtolaiselle?
Julkkikset

Leena Lehtolainen, Pekka Haavisto ja muut tutut avasivat päiväkirjansa – arvaatko, mikä kuuluu kenellekin? 

Kuka kirjoittaa jo sadannetta päiväkirjaansa? Kenen päiväkirjan sivuille on kuvailtu murha? Ministeri Pekka Haavisto, näyttelijä-laulaja Eija Ahvo, kirjailija Leena Lehtolainen ja näyttelijä Aksa Korttila päästivät meidät kurkistamaan päiväkirjoihinsa. Arvaatko heti, mikä on kenenkin? Tarkista vastaukset jutun lopusta.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Sampo Korhonen ja Jonne Räsänen

1. ”Tulipalosta pelastaisin päiväkirjani”

”Tilasin uusimman päiväkirjani kirjansitojalta, se on ikään kuin juhlakappale. Sadan kirjan kokoelmani on melko kirjava. Yhteistä niille on vain se, että kirjojen sivuilla ei ole viivoja. Olen säilyttänyt ne kaikki, ja ne ovat minulle hyvin tärkeitä. Jos syttyisi tulipalo, yrittäisin pelastaa ne.

Viime syksynä yksi päiväkirjoistani oli hetken kadoksissa, ja säikähdin valtavasti. Ensimmäinen ajatus oli, että täytyy kirjoittaa päiväkirjaan, että kadotin päiväkirjani.

Opin lukemaan ja kirjoittamaan jo viisivuotiaana, ja sain ensimmäisen päiväkirjani lahjaksi, kun täytin seitsemän vuotta. Siinä on sellaisia lapsen raapustuksia, esimerkiksi kuvauksia koulukavereista.

Yhäkin kirjoitan huomioita ympäristöstä, mutta myös kaikkea mahdollista muuta. Voin olla itseironinen tai dramaattinen, ja toisaalta kuvailen tavallisia arkisia asioita. Matkoilla kirjoitan aina kokemuksiani muistiin, samoin kommentoin näyttelyitä ja muita taidekokemuksia.

Kirjoitan kokonaisia lauseita, mutta en harkitse tekstiäni enkä lainkaan muokkaa tai korjaile sitä kuten koneella kirjoittaessani.­

Päiväkirjan kirjoittaminen on minulle välttämätön henkireikä, tärkeä osa arkeani­. Se rauhoittaa mieltä, ja voin laittaa ylös asioita, joita en puhuisi parhaalle kaverillekaan. Sellaisia, joita olisi vaikea edes sanoa ääneen.

Minulla on huono käsiala, mutta silti kirjoitan päiväkirjat aina käsin. Käsin kirjoittaminen auttaa minua keskittymään ja pystyn jäsentelemään ajatukseni paremmin.

Päiväkirjani ovat hyvin yksityisiä ja vain minulle tarkoitettuja. Niihin kirjoittaessani en poseeraa enkä esitä mitään. En ole vielä pohtinut, mitä niille tapahtuu myöhemmin. Ehkä joku kiinnostuu niistä, kun minusta aika jättää. Se ei ole enää oma ongelmani.”

2. ”Käsin kirjoittaminen on parasta aivojen putsausta”

”Päiväkirjat ovat minulle oman elämän tarkkailua ja arkisten havaintojen kirjaamista. Ensimmäiset vihkoni kirjoitin alle kymmenvuotiaana. Nuorena muistiinpanoni olivat hyvin salaisia, mutta nyttemmin ajattelen eri tavoin. Haluan säilyttää ainakin osan niistä, ja jopa toivon, että joku lukisi niitä joskus.

Muistikirjat, päiväkirjat, vihkot – ne ovat olennainen osa minua. On kausia, jolloin kirjoitan päivittäin, joskus harvoin on voinut jäädä muutama viikkokin väliin.

Vuosien varrella kirjoja on kertynyt kymmeniä, ja ne ovat kaikki hyvin erinäköisiä, mielestäni kauniita. Muutaman olen saanut lahjaksi, jotkut ovat matkamuistoja, osa varta vasten hankittuja.

Tärkeää on, että kirjoissa on tyhjiä valkoisia sivuja, ei viivoitusta, joissakin saattaa olla muutama taustakuva. Tosin on minulla muutama ruutuvihkokin, ne mahtuvat kätevästi mukaan.

Laitan päiväkirjaan paitsi huomioita ja kauniita ajatuksia myös työhön liittyviä aihioita. Silloin tällöin luen vanhoja päiväkirjoja, ja saatan saada niistä ideoita tai oivalluksia.

Joskus olen kirjoittanut runojakin. Olen oppinut, että hienolta kuulostava ajatus, joka aamulla on päässä, katoaa herkästi päivän mittaan. Siksi se kannattaisi kirjoittaa heti muistiin.

Uskon käsillä tekemiseen. Käsin kirjoittaminen putsaa aivoja ja auttaa ajattelemaan paremmin. Kirjoittaminen on minulle ehdottoman terapeuttista, kuten kaikki muukin käsillä tekeminen.

Kirjoittaminen on myös kunnianosoitus kielellemme. Suomen kieli on uhanalainen laji, jota meidän pitää varjella ja suojella. Jonkin asian suojeleminen tarkoittaa minulle tekemistä. Päiväkirjan kirjoittaminen on kulttuuriteko.”

3. ”Päiväkirjan kirjoittamisessa ja terapiassa on paljon samaa”

”Huomenna aloitan koulunkäynnin kello yhdeksän. Näin alkaa ensimmäinen päiväkirjani, jonka sain lahjaksi isoäidiltäni.

Sen jälkeen olen kirjoittanut paljon, vaihtelevan säännöllisesti. Olin ainoa lapsi, ja kuljin aina kirja tai päiväkirja mukana. Tarkkailin ja kirjasin asioita muistiin.

Ensimmäisissä päiväkirjoissani on jotain sympaattista ja hauskaa, mutta kaikki myöhemmät kirjat eivät todellakaan ole kestäneet aikaa. Ne ovat kauheaa luettavaa, olen toisinaan yliankara, miltei julma, itseäni kohtaan.

Päiväkirjaa kirjoittaessani suollan tekstiä nopeasti ilman sensuurin häivääkään. Nykyiset kirjani ovat hybridimallia, niissä on piirroksia, listauksia ja työmuistiinpanoja, mutta myös perinteistä tarkkailua ja elämäntuskaa sekä muilta opittuja tai luettuja viisauksia.

Olen käynyt monta vuotta terapias­sa, ja päiväkirjan kirjoittamisessa on paljon samaa. Se on huolikirja, jonne voi tunkea kaikki mieltä painavat asiat. Toisaalta se on myös hyvä keino jäsennellä ongelmiaan­ ja tuntemuksiaan.

Olen aina lukenut mielelläni tunnettujen ihmisten päiväkirjoja, muistelmia sekä kirjeitä. Esimerkiksi Aila Meriluodon päiväkirjat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Kirjailijan viisaus, rehellisyys ja herkkyys ovat kannustaneet minuakin pistämään ajatuksiani muistiin. Toinen kiehtova ja vaikuttava, omalla äänellä ja omilla ehdoilla kirjoitettu teos on Simone de Beauvoirin Perhetytön muistelmat.

Olen lukenut vanhoja kirjoituksiani ja huomannut, että mitä onnellisempi olen, sitä enemmän siellä on havainnointia ja muistoja. Jos taas olen surullinen, aiheet kääntyvät enemmän itseen.

Kannan usein päiväkirjaa mukanani, ja pahin pelkoni on, että unohdan sen jonnekin ja se joutuu vääriin käsiin.

Päiväkirjan kannen pitää olla kaunis, ja usein ostan tyhjiä kirjoja matkoilta. Jossain vaiheessa minulla oli mustien Moleskine-vihkojen vaihe, mutta se meni ohi.

Viimeisin päiväkirjamerkintäni kertoo ystävän synttärijuhlista. Miten ihanalta tuntuikaan tanssia, nauraa ja jutella isossa porukassa.”

4. ”Jälkeenpäin huvittaa, että ottipas tuo koville”

”Opin lukemaan viisivuotiaana, ja koulussa oli hankala yrittää tavata, kun osasi jo lukea. Isä oli opettaja, ja meillä oli paljon kirjoja. Vedin aina kirjahyllystä milloin minkäkin teoksen. Muistan tutkineeni esimerkiksi kirjaa, joka kertoi Ranskan vallankumouksesta.

Ensimmäinen päiväkirjani on ajalta, jolloin olin kahdeksanvuotias ja juuri vaihtanut uuteen kouluun. Kuvailen siinä koulun sekä pihan arkkitehtuuria ja harmittelen, että lähellä olevan siirtolohkareen päälle ei saa kiivetä.

Sittemmin olen kirjoittanut päiväkirjaa puuskittain, matkoilla enemmän kuin kotimaassa. Matkoilta jääneitä keskeneräisiä kirjoja on useita.

Kirjoitustyylini on vaihtelevaa, ja teksti on tuskin koskaan täydellistä. Joskus laitan muistiin vain avainsanoja, enkä saa aina itsekään selvää käsialastani.

Tavallisesti kirjaan ylös asioi­ta, jotka ovat dramaattisia ja iskevät jollain tapaa tunteisiin. En ole systemaattisesti lukenut vanhoja päiväkirjojani, mutta kiinnostavimpia tarinoita olen kirjoittanut koneella puhtaaksi, koska olen halunnut muistaa ne tarkemmin.

Muistissa on eräällä Thaimaan-matkalla sattunut tapaus. Olin ulkoilmaleffateat­terissa, kun kesken elokuvan aivan läheltäni kuului oikea laukaus ja muutamaa riviä edempänä istunut mies lyyhistyi maahan. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli mustasukkaisuusmurha. Sen tarinan kirjoitin puhtaaksi.

Matkakuvausten lisäksi päiväkirjoissani on tallennettuna paljon vaihtelevia tunnetiloja, joskus myös huonoa tuulta. Jälkeenpäin lukiessa hiukan jopa huvittaa, että onpas tuo ottanut koville.

Kirjojen välissä on myös tilanteisiin liittyviä muistoja, matkalippuja tai vaikka paikallisen ihmisen piirtämä kartta.

Päiväkirjojen lisäksi säilytän kalentereita, papereita ja muistilappuja. Ne ovat ajanmukaisessa järjestyksessä, valmiina arkeologisiin kaivauksiin.”

Lue myös: Sanna, 43, aloitti päiväkirjan kirjoittamisen aikuisena – lokimenetelmä ravisteli hänet irti ikäkriisistä

Oikeat vastaukset:

1. Leena Lehtolainen

Kirjailija Leena Lehtolainen, 57, istuu portailla päiväkirjat sylissään.

Inkoossa asuva kirjailija Leena Lehtolainen, 57, on tunnettu koukuttavista dekkareistaan. Järjestyksessään 15. Maria Kallio -aiheinen dekkari Jälkikaiku ilmestyi viime vuonna ja uusin romaani Ilvesvaara heinäkuussa.

2. Eija Ahvo

Laulaja-näyttelijä Eija Ahvo, 70, istuu päiväkirjat sylissään.

Veikkolassa asuvan Eija Ahvon, 70, juuri ilmestynyt muistelmateos Elämän sain soimaan on Elina Saksalan kirjoittama ja perustuu pitkälti laulaja-näyttelijän omiin päiväkirjoihin. Eija Ahvo 70 vuotta – Äänellä sen sanon -juhlakonsertti pidetään Helsingissä musiikkiteatteri Kapsäkissä 29.8.

3. Aksa Korttila

Kansallisteatterin näyttelijä Aksa Korttila, 30, istuu tuolissa päiväkirja sylissään.

Aksa Korttila, 30, on helsinkiläinen Kansallisteatterin näyttelijä. Seuraavaksi hän on mukana Susanna Kuparisen ohjaamassa näytelmässä Sokea piste, jonka ensi-ilta on 6.10. Aksa nähdään myös Elisa Viihteen sarjassa Jälkeläiset.

4. Pekka Haavisto

Ulkoministeri Pekka Haavisto, 63, seisoo päiväkirjat käsissään.

Ulkoministeri Pekka Haavistoa, 63, ovat viime aikoina työllistäneet sekä Afganistanin tilanne että Etiopian ja Valko-Venäjän kriisit. Heinä-elokuun vaihteessa Haavisto ehti kuitenkin pitää lyhyen loman. Hän rentoutui tekemällä matkoja saaristoon veneellä.

X