Tästä hetkestä tulevaisuuteen

Joskus on hyvä jakaa lukijoiden lähettämiä tarinoita. Ihan jo senkin vuoksi, että ihmiset eivät koe olevansa yksin tunteidensa ja menneisyytensä kanssa. Rakastaminen ei ole aina helppoa, mutta se on asia, jota kohti kurkotella tästä hetkestä tulevaisuuteen. Seuraavissa kahdessa tarinassa on yhteinen kaikupohja. Ollaan hyviä toisillemme. 

”Minä kasvoin kodissa, jossa väkivalta varjosti elämääni. Ei, lapsuuteni ei ollut lasinen. Kukaan lähipiiristäni ei käyttänyt alkoholia. Alkoholin sijasta uskonto oli se varjo, jonka suojista meitä viattomia lapsia lyötiin ja raamatulla teot oikeutettiin. Isäni siinä koivunherraa heilutteli, vaikka elettiin 1990- lukua ja väkivalta oli kasvatuskeinona kieltolistalla.

Kasvoin ja vartuin, mutta lapsuuteni ei lähtenyt minusta, vaan mieleni jatkoi lyödyn itsetunnon lyömistä edelleen. Löysin onneksi miehen, vahvan ja tulevaisuuteen uskovan, maanläheisen. Hän joutui heti minua rakastavana ihmisenä outoon rooliin: mielenterveyshoitajaksi, isän rooliin ja rakkaan rooliin. Ollen niitä kaikkia yhdessä ja erikseen.

Aika on kulunut ja perheeseen on tullut kolme lasta. (7 ja 5 vuotta ja 9 kk) Jatkuva huoli toimeentulosta kuormittaa arkea ja siihen päälle haastava lapsiperhearki. Samalla menneisyyteni kummittelee minua. Alkavat omat lapset olla iässä, josta muistan jotain. Muistan miten hurjalla kädellä minua kasvatettiin. Oma psyykkeeni muistuttaa minua siitä kuinka huono ja pieni ihminen on, vaikka järkeni takoo vastaan ja yrittää saada minua ymmärtämään, että kaikki olisi paremmin jos osaisin rakastaa itseäni.

Jollain tavalla toivoisi että joku tulisi, halaisi ja sanoisi että rakkaus pelastaa kaiken ja rakkaus korjaa kaikki haavat. Niin varmaan tekeekin, mutta paljon se vaatii aikaa ja paljon kärsivällisyyttä. Mieheni rakastaa minua ja minä olen hänen kanssaan, mutta minun on vaikea häntä rakastaa. Olen ajatellut niin, että voi olla että osittain, koska minun on vaikea rakastaa itseäni ja olla itseni kanssa ”sinut”.

Voisin hetken rakastaa jotain toista miestä, mutta auttaisiko kenenkään rakkaus minua parantumaan kokonaan? Vain se, että rakastaisin itseäni saisi minut taas ehjäksi. Eikä sen itsensä rakastamisen tarvitse sulkea ketään muita pois. Kukaan muu ei voi lyötyä itsetuntoani pelastaa kuin minä itse. Onneksi psykiatrinen hoitaja tajusi, että tarvitsen apua itseni kohtaamiseen. Lähden terapiaan kohtaamaan traumani ja käsittelemään haavojani. Toivottavasti sitä kautta löydän itseni, sen miten paljosta minä olen selvinnyt ja miten paljosta minä pääsen eteenpäin tässä elämässä. Sitä en tiedä joudunko jäämään äitiysloman loppumisen jälkeen sairauslomalle kun terapia alkaa, mutta en mieti sitä nyt – yritän selvitä eteenpäin päivä kerrallaan. Minulla on vielä paljon edessäni, olenhan vasta kolmekymppinen. Näen tulevaisuudessa hieman vielä toivoa, sen varassa menen ja yritän olla itselleni armollinen.”

 

”Erosin maaliskuussa -16 huonosta suhteesta. Tajuan vasta nyt miten sairas suhde oli. Ja vasta nyt lähes puolentoista vuoden jälkeen alan toipumaan. Olin tuntenut tämän miehen vuoden kun sairastuin psykoottistasoiseen masennukseen. Painin sen kanssa melkein 6 vuotta. Työkyvyttömyyseläkkeellä 30 vuotiaana. 

Tein eropäätöksen siinä vaiheessa, kun ymmärsin ansaitsevani parempaa ja terapian avulla opin ymmärtämään itseäni paremmin, opin vaatimaan itselleni parempaa kohtelua. Kesti vuosia tajuta, ettei suhteen kuulu olla täyttä paskaa. Nyt oon tavannut ihanan ihmisen (tai jo yli vuosi sitten ). Eka vuosi meni ihmetellessä, että voiko joku olla niin hyvä mulle ja mun lapsille ja jopa koiralle. Nyt alan viimein uskoa, että tämä on totta.

Mulla on ollut aivan kauhea ja traumaattinen lapsuus, ehkä se teki osansa siinä, etten edes ensimmäisten vuosien aikana huonossa suhteessa tajunnut, että elämä voi olla muutakin. Mua on lyöty lapsesta saakka, dissattu ja pidetty syypäänä kaikkien mun läheisten kaikkiin ongelmiin, ehkä siksi ajattelin suhteessakin sen olevan ok. 31 vuotta on jauhettu, etten pärjää. Nyt se tuntuu hullulta. Ja kyllä, olen pärjännyt Todella paljon paremmin kuin nuo ensimmäiset 31vuotta.”

Tästä hetkestä tulevaisuuteen.