Romantiikka ei ole kuollut

Moni kirjoitukseni koskee parisuhteita, joissa ollaan enää vain tavan vuoksi ja joissa romantiikka tai intohimo ovat pelkkiä sanoja sanakirjassa. Käytäntöön niitä ei ole laitettu vuosiin. Tällaisten parisuhteiden on sanottu olevan jopa hyvinvointiriskejä, koska huono parisuhde heijastuu elämän muihinkin osatekijöihin.

Samalla kun kritisoin meihin pakkosyötettyä mallia siitä, että parisuhteen pitää olla itseisarvo ja paskastakaan parisuhteesta ei saa erota ilman jämäkkää syytä, niin samalla olen myös parisuhderomantikko. Silloin tällöin tulee vastaan kauniita tarinoita parisuhteista, jotka vuosikymmentenkin jälkeen sisältävät romantiikkaa ja/tai intohimoa. Parisuhteita, joissa puoliso otetaan huomioon mitä kauniimmalla tavalla.

Sain sivustolleni viestin naiselta, joka kuuluu parisuhteissa jälkimmäiseen kategoriaan. Jaan hänen viestinsä suoraan sivustolleni ihan vain esimerkiksi meille nuoremmillekin, että miten parisuhteessa huomioidaan toinen ihminen. Todettakoon vielä, että huonossa tapasuhteessa tilanne olisi mennyt niin, että toinen ihminen olisi ehtinyt tiuskia ja molemmat olisivat viettäneet aamun vittumaisessa tunnelmassa.

”Romantiikka ei ole kuollut, se vain muuttaa muotoaan. Havahduin siihen tänään, kun mies hyöri ympärilläni aamuneljältä Hesaria odotellessaan (70-kymppiselle tulee paperihesari ilman muuta postiluukusta, ei mitään digiversiota). No, heräsin ja olin tiuskaista jotain nasevaa aamuyön pyöriskelystä, mutta mies olikin laitamassa peittoa paremmin minun ympärilleni, jotta en palelisi. Oli kyllä hyvä mieli. Onneksi en ehtinyt tiuskia.”

Minun ei tarvitse kirjoittaa enää yhtään mitään muuta tekstiini. Paitsi että huomioikaa puolisonne ja lakatkaa marisemasta hänelle.