Minkälainen sinä itse olet puolisona?

Julkaisin eilen tekstin itseään huonona puolisona pitäneeltä mieheltä. Tekstissään hän analysoi tarkasti epäonnistumustaan puolisona. Hän oli löytänyt ihailtavan paljon asioita, joista hän itseään kritisoi ja joissa hänellä on oppimisen paikka.

https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/olin-surkea-puoliso/

Tekstin kommenttiosiossa moni tunnisti eläneensä miehen kaltaisen puolison kanssa. Varmasti näin onkin. Ehkä vielä isommin eilisestä tarinasta olisi saanut irti, jos olisikin kääntänyt katseensa puolisosta itseään kohti ja käynyt mielessään samanlaisen analyyttisen pohdinnan kuin mies kävi omassa kirjoituksessaan. Kysynytkin kysymyksen itseltään, että minkälainen minä olen puolisona?

Niinpä niin. Ajattelemmeko sitä asiaa tarpeeksi laisinkaan? Onko helpompi listata puolisostaan niitä kelvottomia piirteitä tai tapoja kuin itsestään? Sillä jokaisessa meissä niitä on, vaikka kuinka yrittäisimme muuta väittää. Eikä tätä kaikkea aina tarvitse ajatella negatiivisuuden kautta. Voihan sitä kaivaa sekä puolisostaan että itsestään niitä hyviä piirteitä esille.

Pääasia on, että kysyy itseltä kysymyksen, että minkälainen minä itse olen puolisona? Onko minulla varaa kritisoida puolison tapaa olla sen rinnalla, että minkälainen olen itse?

Menkäämme kliseiden maailmaan. Moni ei tunnu uskovan tai halua uskoa, että parisuhteessa puoliso on pelikuva sinulle itsellesi. Terveessä ja tasa-arvoisessa suhteessa selvemmin, mutta kaikissa suhteissa jollain tavalla, sillä voihan pelikuva näyttää esimerkiksi sitä, että jos puolisosi käyttäytyy sinua kohtaan kerta toisensa jälkeen huonosti, niin se on peilikuva siitä, että sinä olet jättänyt piirtämättä rajat suhteellesi ja puolisollesi. Puolisosi välinpitämättömyys on pelikuva sinun liiallisesta hyväksymisestä tai mahdollistamisesta.

Ymmärrän, että harva sitä kuvaa haluaa itsestään nähdä. Helpompi on kääntää katse puolison vikoihin ja itsekritiikin sijaan jopa heittäytyä uhriksi tai marttyyriksi. Niin voi toki tehdä, mutta siinä tulee samalla heittäneeksi pois oman vastuunsa oman elämänsä mielekkyydestä.

Sitähän sanotaan, että lapsen käytöksestä näkee vanhemman tavan olla vanhempi. Esimerkiksi lapsen häiriökäyttäytyminen saattaa olla peilikuva siitä, että lapsi jää liikaa huomioitta ja kun lapsi ei saa huomiota hyvällä, hän hakee sitä pahalla.

Sama dynamiikka toimii aikuisten välisissä suhteissakin ja parisuhde on ehkä niistä raadollisin toimintaympäristö sen intiymyyden vuoksi. Kärjistetysti voidaan sanoa, että voit puolisosi käytöksestä katsoa, että minkälainen puoliso sinä olet. Kysymys kuuluukin, että haluatko katsoa vai käännätkö katseesi itsestäsi poispäin?

Ehkä jokaisen meistä olisi silti hyvä joskus kysyä itseltään tuo vaikea kysymys, että minkälainen puoliso minä itse olen ja jopa vastata siihen rehellisesti.

Ehkä siinä työsarkaa alkavalle viikolle.