”En halua olla miehen kanssa joka ei katso minua halukkaana ja sano että olen rakas”

”Olen 5-kymppinen, rankkojen erojen vahvistama yh-äiti. Viimeisin ero tapahtui viikko sitten. Ensimmäistä kertaa minun aloitteestani. 

Olen eronnut lasteni isistä jo aiemmin, toinen alkoholisoitui ja toinen lähti toisen naisen matkaan yhden yön varoitusajalla. Kolmas pitkä suhteeni päättyi, kun mies valitsi naapurin naisen. Näistä selvisin, vaikka välillä luulin kuolevani suruun. 

Miksi minä nyt päätin jättää miehen, jonka kanssa arki sujui melko mallikkaasti. Sainhan viimein kumppanin, joka halusi olla ja elää rauhallista arkea. Ei riidelty, ei ainakaan miehen aloitteesta. Eikö minulle siis mikään riitä? Perushyvä arki. Olenko hullu, että jätin hänet? 

Sain aamuisin suukon ja kahvin sänkyyn, ihanaahan se oli. Seuraavan suukon silloin tällöin iltaisin nukkumaan alkaessa. Iltaisin katsoin mieheni selkää ja valvoin. En saanut halauksia, suudelmia, silityksiä, läheisyyttä enkä seksiä. En saanut kauniita sanoja, kehuja tai kiitosta. Mies vältteli minun koskettamista. Kotona ei koskaan odottanut ruokaa, kun tulin väsyneenä töistä. Sen sijaan hän viihtyi päivät ystävänsä luona, työttömänä kun oli. Kännykkä sai huomiota häneltä paljon. Niin paljon ettei useinkaan vastannut minulle, kun puhuin. 

Päätin etsiä asunnon ja muuttaa pois. Juteltiin asioista niin kuin se oli onnistuakseen siinä hetkessä. Tunsin, että syyt olivat minussa ettei parisuhde onnistunut. Varmasti olikin paljon, ehkä väsyin yrittämään. Minun sielu huutaa toisen ihmisen lämpöä ja läheisyyttä. En halua olla ”pystyyn kuollut”. En halua olla miehen kanssa, joka ei katso minua halukkaana ja sano, että olen hänelle kaunis ja rakas. 

Katson asuntoni valkoisia seiniä ja mietin, että ne muistuttavat juuri päättyneestä avoliitostani. Mutta minä aion tuoda niille värin ja rakastaa ainakin itseäni. 

Rakkain terveisin, 

”Ilman blogiasi en olisi tässä <3”