”Enkä uhraa enää hitustakaan henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani sellaisten ihmisten hyväksi joille en riitä omana itsenäni”

”Tajusin onneksi jo reilun toistakymmentä (!) vuotta sitten, etten tule ikinä kelpaamaan äidilleni, isälleni, anopilleni, ja veljeni vaimolle & joillekin muillekin vaikka raataisin heidän hyväkseen 24 /7.

Mikään mitä minä tekisin ei tulisi olemaan näille perinteisille ihmisille ikinä tarpeeksi hyvää, eikä riittävää.

Oli helpottava ja vapauttava päätös ottaa heihin reilusti välimatkaa sen jälkeen kun aloin sairastelemaan vanhetessani enemmän sekä fyysisesti että henkisesti.

Olen kokenut kritisointia, kiusaamista, nöyryyttämistä, ja fyysistäkin väkivaltaa lapsesta saakka. En ollut sellainen tytär kuin vanhempani olisivat halunneet, eikä pienen kylän ahdistavaan ilmapiiriin sopinut tyttö joka tykkäsi kiipeillä talojen katoille ja puihin. Joka ei ollut naisellinen ja naisen perinteisiin rooleihin kiinnostunut, eikä halukas olemaan vanhempiensa sekä yleensäkin miesten ja poikien passaajana ja kotitalousihmeenä.

Kärsin pitkälle aikuisikään saakka kohtuuttomasta jännittämisestä, virheiden ja erilaisuuden pelosta. Tajusin olevani muutenkin perustavaa laatua erilainen kuin läheiseni.

Kun pääsin laajoihin työkykytutkimuksiin päälle 40 – vuotiaana, silmäni avautuivat henkisellä tasolla. En ollutkaan tyhmä, laiska, saamaton, ja tottelematon!

Minut todettiin yli vuoden kestäneiden haastattelujen tutkimusten, ja testien perusteella ”keskimääräistä älykkäämmäksi omantienkulkijaksi, jolla on” hyperi” – ADHD, ja ahdistuneisuushäiriö.

Sain myös toimintaterapiaa. Nykyään viihdyn erinomaisesti perheeni kanssa kotosalla, enkä uhraa enää hitustakaan henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistani sellaisten ihmisten hyväksi joille en riitä omana itsenäni.”