Haluan takaisin yhteiskunnan, jota johdetaan empatialla

On laskettu, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa. Hallitus aikoo säästää toimista, joilla ehkäistään nuorten syrjäytymistä. Tämä on oiva esimerkki, ei pelkästään syvästi epäinhimillisestä yhteiskuntapolitiikasta, vaan järjettömästä talouspolitiikasta. Yksinkertaistettuna sitä voisi kuvailla niin, että kun vuodessa säästää kymmenen miljoonaa, niin kymmenessä vuodessa säästämisen hinnaksi tulee sata miljoonaa.

Ja nyt ovat kuulemma taloudesta jotain ymmärtävät aikuiset päättämässä asioista.

Tälle hallitukselle ihmisen arvo mitataan korostetusti rahassa. Vieläpä niin, että mitä vähemmän ihmisellä on rahaa, niin sitä arvottomampi hän ihmisenä on. Syrjäytyneiden nuorten palveluista leikkaaminen kertoo siitä karun kuvan. He kun ovat jo valmiiksi voimattomia pistämään yhtään vastaan. Itsepähän ovat syrjäytyneet. Kuten kirjoittaa yksi lukuisista hallituksen faneista viestipalvelu X:ssä:

”Joka kakara töihin ja opiskelemaan, niin se elämän tarkoitus löytyy. Vasemmisto haluaa opettaa löysäilyä ja loisimista.”

Tätä kommenttia voisi pitää vain jonkun yksittäisen nettihuutelijan heittona, mutta se osuu pelottavan lähelle sitä arvomaailmaa, joka on kuultavissa ja luettavissa monen hallituspoliitikon puheissa ja kirjoituksissa. Huono-osaisuus on oma vika ja siitä voi rangaista.

On myöskin täysin tekopyhää olla huolissaan nuorisorikollisudesta, kun samaan aikaan leikataan lastensuojelusta, nuorisotyötä ja nuorten toimeentulosta.

Ehkä tässä alkaa kuukausi kuukaudelta näkyä se valtionvarainministerin tapa tehdä poliittisia päätöksiä. Hän sanoi keväällä, että empatialla ei yhteiskuntaa ohjata ja tämä lienee niitä ainoita asioita keväältä, jossa hän puhui totta. Empatia todellakin loistaa poissaolollaan.

Jos tätä nuorten syrjäytymistä ajateltaisiin empatialla, niin tärkeää ei edes olisi, että kuinka paljon nuori maksaa yhteiskunnalle, vaan se, että hänen elämälleen yritettäisiin löytää arvo esimerkiksi sen arvokkaan työn kautta, josta nyt säästetään. Nyt tehdään päinvastoin. Nuorille kerrotaan, että nouskaa itse kuopastanne. Me emme tue, emmekä auta. Meille on tärkeämpää tukea heitä, joilta ei mitään puutu.

Paitsi ehkä se empatia.

Haluan takaisin yhteiskunnan, jota johdetaan empatialla.